Totuus ja oikeus

Totuus ja oikeus -romaanin ensimmäinen osa Maan lupaus alkaa 1870-luvulla. Mäen Andres on juuri ostanut Vargamäen tilan ja saapuu sinne vaimoineen. Maatila on vielä täysin raivaamaton ja kaikki on aloitettava aivan alusta; suo ojitettava, pellot raivattava ja rakennukset rakennettava alusta alkaen. Näin teos on samankaltainen kuin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla. Taustalla on tilanne, jossa virolaiset on juuri vapautettu maaorjuudesta ja tilojen ostaminen on tullut mahdolliseksi. Yritteliäisyys ja raivaajahenki elävät nousukauttaan. Samalla sivistyneistö aloittaa kansallisen herättämisen ja kansalaisaktivismia alkaa esiintyä jo syrjäkylissäkin.

Työ uudistilalla on ankaraa ja melko ilotonta raatamista. Viljelijän työ on luonnon kiertokulun noudattamista, mutta vähitellen Andres kartuttaa omaisuuttaan. Mäen Andres on vakava ja totinen mies, mutta naapurinaan hänellä on iloisempi supliikkimies Orun Pearu, jonka kanssa tulee väkisinkin riitaa. Sekä Mäen Andres että Orun Pearu ovat niitä hahmoja, joihin Virossa tavataan verrata julkisuuden henkilöitä.

Virolaisen korvenraivaajan elämästä suomalainen lukija löytää paljon tuttua, kuten vihamielisen ja kitsaan luonnon. Arkielämään liittyy kuitenkin suomalaiselle vieraita piirteitä muun muassa rakennuskulttuurista ja siitä, että kylän keskuksena on olutkrouvi. Andres ja Orun Pearu puivat riitansa pitäjänoikeudessa, ei käräjillä.

Maan lupauksen rakenne kuljettaa aikaa välillä pitkin hyppäyksin, välillä pysähdytään tuokiokuviin. Sävyiltään se on välillä kansankomediaa, välillä ollaan jylhän synkissä sävyissä. Toisinaan kuvaillaan luontoa runollisesti ja kerran kuvataan julmaa eläinrääkkäystä. Teokseen on vaikuttanut Raamatun Vanha Testamentti. Alussa on paratiisimainen tila, johon ihmiset saapuvat. Viattomuus särkyy ja ihmiset kokevat syyllisyyttä. Orun Pearu on kiusaaja, Mari tutkii hyvän ja pahan tiedon puuta, Mökin-Madis on profeetta, jonka suusta kuulee totuuden. Linnut ja käärme saavat osansa huomiosta. Andres sulkeutuu lukemaan Raamatustaan kertomusta hurskaasta Jobista. Andreksen elämä täyttyy kivien raivaamisella, suon ojittamisella ja peltojen viljelyllä, hän haluaa työlleen siunauksen. Lopussa Andreksen poika Indrek lähtee kaupunkiin opiskelemaan. Hän on myös teoksen seuraavien osien päähenkilö.

Teoksen tapahtumapaikan,Vargamäen, esikuva oli Tammsaaren oma lapsuuskoti Albussa. Paikka on nykyään museona.

Totuuden ja oikeuden toinen osa Koulutie sijoittuu rehtori Mauruksen lukioon Tarttoon. Teoksen päähenkilönä on edellisen osan päähenkilön, Mäen Andreksen poika, Indrek. Teoksen muut henkilöt ovat koululaisia, opettajia ja kaupungin muita asukkaita. Osa sen henkilöistä on hyvin erikoisia, osa traagisia. Koulupoikien kepposissa lentää hiki ja veri. Koulussa opiskellaan venäjäksi ja myös osa oppilaista on peräisin Venäjältä. Rehtori Maurus on alkujaan pappi, mutta Baltian saksalainen aateli on estänyt häneltä pappisviran saamisen kansallismielisyyden takia; niinpä Maurus on ryhtynyt koulunpitäjäksi. Kirjan tapahtumat osuvat 1890-luvun jälkipuolelle. Koulun interiöörit ja ihmiset esitellään nopean luonnosmaisesti, mutta sen henkinen ympäristö kuvataan tarkasti. Omia näkemyksiään Tammsaare esittelee välillä hassujen oppilaiden, juoppojen venäläisten tai kovia kokeneiden Baltian saksalaisten puheissa. Muutenkaan henkilöt eivät ole mitenkään siloteltuja: henkilöt ovat resuisia ja he istuvat kapakassa vodkaryyppyjen ja suolakurkkujen parissa. Terävimmin hän kuitenkin suomii virolaisten omia kansallisia pyrintöjä.

Teoksesta käy ilmi Tammsaaren kirkonvastainen asenne. Hänen mielestään kirkko oli pölyttynyt ja jäykistynyt organisaatio. Uskonnon sijasta Indrek taistelee itsensä Jumalan kanssa ja aivan lopussa Indrekille tapahtuu todellinen ihme.

Teoksen taustalla näkyy 1890-luvun Viro. Maassa eletään orastaneen kansallisen nousun sijasta venäläistämiskautta. Tartto tunnetaan nimellä Jurjev. Maaseudulla ponnistellaan irti feodaalisuudesta ja takapajuisuudesta, kaupungeissa väitellään loputtomasti Euroopan aatesuuntauksista, perustetaan tehtaita ja elinolot paranevat. Kuitenkin siinä kuvataan vielä sääty-yhteiskuntaa: Indrekin koulun naapurissa käsityöläismestarin leski vajoaa pyykkäriksi.

Kirjailija käsittelee teoksessa myös saksalaistumista. Jos 1800-luvun Virossa halusi nousta yhteiskunnassa, piti ottaa saksalainen nimi ja opetella saksan kieli. Tämä näkyy Indrekin ihastuksen, Ramilda-neidin hahmossa. Saksalaistuneista virolaisista käytettiin nimeä ”kadakasaks”, katajasaksalainen. He ärsyttivät ja askarruttivat kirjailijaa.

Virossa yleinen kouluromaanin laajityyppi puuttuu suomalaisesta kirjallisuudesta lähes täysin. Koulutiellä-teoksen lukion esikuvana oli tarttolainen Treffnerin lukio, jota Tammsaare kävi 1898–1903. Lukio näytteli merkittävää osaa Viron kansallisessa heräämisessä.

Totuuden ja oikeuden kolmas osa Surmatulet sijoittuu vuoteen 1905. Koko Venäjän valtakuntaa ja siihen kuuluneita Suomea ja Viroa ravisteli vallankumous. Vallankumouksen syyt olivat moninaiset, mutta hävitty Japanin sota oli kansalle viimeinen pisara.

Teoksen päähenkilö Indrek on reputtanut ylioppilaskirjoituksissa ja ajelehtii miettien mitä tekisi. Yhdessä vuokraisäntänsä tyttären Kristin kanssa hän innostuu sosialismista ja vallankumouksesta. Työläiset lakkoilevat, kaupungissa on mielenosoituksia ja vallankumouksellisia kokouksia. Kasakat hajottavat mielenosoituksia väkivalloin, sotilaat ampuvat väkijoukkoa ja ihmisiä menehtyy. Indrekin saa ruoskaniskun kaulaansa ja on mukana mielenosoituksessa, missä ihmisiä kuolee. Lopulta hallitus suostuu mielenosoittajien ja lakkolaisten vaatimuksiin.

Mistä vapaudessa ja vallankumouksessa oli oikein kyse? Kukaan ei tunnu tietävän tarkalleen. Indrek käy yhdessä Kristin kanssa porvarisperheen luona kahvitilaisuudessa, missä keskustellaan vallankumouksesta ja sosialismista oppivaiseen ja opettavaiseen sävyyn. Keskustelussa vilahtavat nimet Marx, Plehanov ja Lenin. Yksinkertaisissa oloissa eläneisiin Indrekiin ja Kristiin tekevät myös vaikutuksen huoneiston kauneus ja tarjotut herkut: omenoita Krimiltä, joita tarjoiltiin kristallivadilta. Kristi toteaakin: ”Kuulittehan miten hän toisti: me sosiaalidemokraatit, me sosiaalidemokraatit? Se oli rohkeaa, se oli kaunista, se oli vapaata.”

Indrek päätyy työhön Kansan ystävä -lehteen, jonka numeroita hän lähettää luettavaksi myös kotiinsa Vargamäelle. Hallitus kiristää otteitaan ja ilmapiiriä myrkyttävät keskinäiset epäilyt nuuskijoista. Kuka kertoo asioita ohranalle?

Vallankumouksellisen kuohunnan keskellä Indrek saa kotoaan kirjeen. Äiti on vakavasti sairaana. Vallankumoukselliset päättävät lähteä maaseudulle takavarikoimaan kartanonherrojen rahoja ja aseita sekä kertomaan aatteesta maalaisille. Indrek liittyy joukkoon, sillä hän aikoo poiketa myöhemmin reitiltä mennäkseen Vargamäelle. Retkestä tulee toisenlainen kuin mitä Indrek kuvitteli. Kaupungissa ryöstetään viinakauppa. Sitä ei polteta, sillä sen yläkerrassa asuu lapsia. Maaseudulla estot häviävät: ensimmäisen kartanon sisustus hävitetään ja rakennuksia poltetaan. Isäntäväki oli saanut vihiä ja paennut, joten alustalaiset ryöstävät tavaroita itselleen. Maalaiset toivovat, että paronien pellot, metsät ja niityt palautetaan kansalle. Eräässä toisessa kartanossa sama toistuu, täällä vain on isäntä, vanha kenraali, kotona. Vallankumoukselliset häpäisevät isäntää ja nähdessään, miten vanha ja miten vaikeaa hänen on liikkua, Indrekin valtaa suuttumus. Hänen mieleensä palautuu oma raihnas isä ja hän tajuaa, että me kaikki ihmiset, riippumatta asemastamme yhteiskunnassa olemme samanlaisia. Myös järjetön ryöstely ja hävittäminen saavat hänet suuttumaan, turhaan hän yrittää estää väkijoukon mellakoinnin.

Kun Indrek viimeinkin pääsee kotiinsa Vargamäelle, hän kohtaa ikävän yllätyksen: sotilaat ovat käyneet pidättämässä hänen isänsä ja veljensä. Joku hänen vallankumouksellisista ystävistään on ollut ilmiantaja ja hänen perheenjäseniään kuulustellaan, jotta päästäisiin selville hänen aikeistaan. Indrekin äiti on erittäin sairas ja joulua vietetään ankeissa tunnelmissa. Isä palaa pahoinpideltynä ja katkeroituneena takaisin ja puhkeaa katkeraan vuodatukseen:”...Mutta missä sitten on Jumala? Missä hän on, kun ei näe tätä maailman kieroutta?...Vargamäen Andres, kaikki elämäsi päivät olet tehnyt turhaa työtä. Olet siittänyt tyttäriä ja poikia, mutta heistä sinulle ei ole apua, koska tyttäret menevät miehelle ja pojat vie sota tai herrat ne surmaavat...”

Surmatulien teemana on ihmisen kamppailu yhteiskunnan kanssa. Kirjassa on myös nuorten haaveita paremmista ajoista sekä keski-ikäisten lemmenhuolia. Huvittavat sivuhenkilöt luovat tarinaan myös huumoria: paksu kauppias on aluksi vallankumouksen kannattaja, mutta luettuaan vallankumouksellisten lehtisistä riistävistä, ihraisista kauppiaista hän loukkaantuu. Hän ei ole lihava, hänellä on vain kehittynyt vartalo. Vanhapoika Bystryi pohtii, onko vapautta syödä aina samassa ravintolassa samaan aikaan?

Tammsaare kirjoitti Surmatulet nopeasti vuoden 1931 kesän aikana. Sen ilmestyttyä sekä kritiikki että kirjailija olivat teokseen tyytymättömiä. Tammsaare tilasi teoksen varastokappaleen itselleen ja merkitsi siihen poistettavat ja muutettavat kohdat. Romaanin uusi versio ei saapunut kustantamoon, sillä Tammsaare kuoli vuonna 1940. Ulkomaille paenneet virolaiset julkaisivat Totuuden ja oikeuden Saksassa ja Ruotsissa vuosina 1946–1948. Stalinismin ajan Virossa tästä ei tiedetty mitään. Kun Surmatulet ilmestyi Virossa uudelleen vuonna 1954 komeana kuvitettuna laitoksena, haluttiin siitä osa neuvostokirjallisuutta. Sen loppuun liitettiin laaja kirjoitus teoksen poliittisista virheistä sekä "oikeaoppinen" kuvaus tapahtumista Lenin-sitaatteineen. Vuonna 1968 Surmatulet ilmestyi Virossa jälleen, nyt Tammsaaren perikunnalta saadun kirjailijan itsensä muokkaaman käsikirjoituksen mukaan toimitettuna. Vuonna 1982 ilmestyi tutkijoiden toimittama tekstikriittinen versio, jonka katsotaan parhaiten täyttävän tekijän näkemyksen teoksesta. Siihen perustuu myös vuonna 2007 ilmestynyt suomennos.

Totuuden ja oikeuden neljäs osa, Kuolemantanssi ilmestyi vuonna 1932. Ajallisesti siinä hypätään 1920-luvulle, ensimmäinen maailmansota on muuttanut ihmisten elämän ja Viro on itsenäinen tasavalta.

Indrek Paas on ollut Karinin kanssa naimisissa kymmenen vuotta. Heillä on kaksi tytärtä ja kolmas lapsi, poika, on kuollut. Hetken hurmassa solmittu avioliitto on muuttunut keskinäisen syyttelyn ja ymmärtämättömyyden aiheuttamaksi painajaiseksi.

Suomalainen Maria Jotuni kirjoitti samoihin aikoihin sijoittuvan avioliittoromaaninsa Huojuva talo. Siinä mies on syyllinen perheen vaikeuksiin. Tammsaaren romaanissa asiat ovat toisin, syyllinen on vaimo. Karin on lapsellinen, häilyväinen ja mustasukkainen. Indrek säilyttää kaikissa riidoissa malttinsa ja yrittää elää oman totuutensa ja oikeutensa mukaan. Toisaalta Karinin tempoilussa voi nähdä myös oikeudettoman ihmisen nousun peräämään oikeuksiaan, hän on sentään perijätär ja perheen kotitalon omistaja. Toisaalta hän jotenkin aina päätyy pohdinnoissaan syyttämään Indrekiä kaikesta kurjasta, mitä hänen elämässään on. Riitelyyn kyllästynyt Indrek päättää muuttaa takaisin Vargamäelle. Virossa on vuosien varrella paljonkin pohdittu sitä, miten paljon Tammsaare on käyttänyt romaaninsa aineistona omaa suhdettaan puolisoonsa Kätheen.

Tammsaaren pilkka osuu 1920-luvun Viron uuden liikemiespolven nousukasmaisuuteen. Autojen takapenkit sopivat miesten ja naisten kohtaamisille, puhelin pitää ihmiset jatkuvassa valmiudessa. Funktionalistista tyyliä edustavia valkoisia, tasakattoisia uudistaloja, joita voi edelleen ihailla Tallinnan Nõmmen kaupunginosassa, Tammsaare kuvaa lumipalatseiksi. Naiset tarkkailevat omaa ja toistensa ulkomuotoa ja miehet innostuvat urheilusta, yhteistä molemmille on nuoruuden palvonta. Rouvat viihtyvät kahviloissa ja heidän sivistyksensä ohuus selviää viimeistään silloin, kun rouvat puhuvat loitsimisesta ja rukoilusta sairaan lapsen parantamisessa. Tammsaare vihjaa happamasti, että modernisaatio on tuhonnut naisten äidinvaiston ja tilalle on tullut palvelijoiden määräily sekä narsistinen usko seurapiirilääkäreiden hemmotteluihin.

Onnen löytäminen osoittautuu mahdottomuudeksi tässä Tammsaaren teoksessa. Indrekin ote asioista kirpoaa ja hän havaitsee kamppailunsa toivottomuuden. Onni pakenee, mutta voiko ihminen pysyä omana itsenään?

Indrek saapuu yön pimeydessä lapsuuskotiinsa Vargamäelle. Lehdet ovat leimanneet hänet murhamieheksi. Indrek asettuu asumaan isänsä Andreksen kanssa pikkumökkiin, minne isä on vetäytynyt viettämään vanhuudenpäiviään. Tilaa viljelee tytär yhdessä miehensä kanssa. Varsinaiselta ammatiltaan Andreksen vävy on puuseppä ja suhtautuu maanviljelyyn liiketoimena. Andrekselle se oli maahengen täyttämää kamppailua vihamielistä luontoa vastaan.

Indrek ryhtyy työhön, jota kutsuu pakkotyöksi. Hän ryhtyy kaivamaan auki umpeen päässeitä ojia läheiseltä suolta. Hän haluaa saada ruumiillisesta työstä maaseudulla mielenrauhaa jonka menetti kaupunkielämän ja epäonnistuneen, riitaisan avioliiton myötä. Ojia kaivaessaan hän päättää elvyttää isänsä haaveen läheisen joen perkaamisesta. Jos suot olisi kunnolla ojitetut ja joki perattu, maa kuivuisi ja saataisiin entistä suuremmat sadot, on ollut isän ajatuksena.

Isä Andres viettää vanhuuttaa pohtien ihmisen osaa ja Jumalaa. Naapurin isäntä, vanha riitakumppani Orun Pearu on myös luopunut isännyydestä ja viettää vanhuuttaan tekemällä kummallisia kaavailuja siitä kenelle tila kuuluisi testamentata, jotta hänen oma verensä säilyisi Vargamäellä. Orun Pearun pojanpoika Eedi on vammautunut onnettomuudessa eikä hänestä ole isännäksi. Vanhat isännät, jotka nuoruudessaan kiistelivät kovasti ja kiusasivat toisiaan muun muassa ojia täyttämällä, pohtivat sovintoa. Mentiinkö voiman tunnossa riitelyssä ja lakituvassa käynneissä kuitenkin liian pitkälle?

Kesärenki Ott ja kaupungista piikomaan tullut, Indrekin entinen lastenhoitaja, Tiina aiheuttavat Vargamäellä hämmennystä ja ikäviä tilanteita. Ott on urheilullinen nuorimies johon tytöt ja nuoret naiset ihastuvat. Tytöt kadehtivat Tiinan kaupunkilaista olemusta ja kaikki pojat aina Orun Eediä myöden ihastuvat häneen, mutta kehen Tiina on oikeasti rakastunut ja mitä hän tekee Vargamäellä? Nuorten suhteet ajautuvat lopulta umpikujaan ja aiheuttavat tragedian.

Romaanin taustalla näkyy Viron maaseudun vähittäinen nykyaikaistuminen. Ihmiset lukevat sanomalehtiä ja keskustelevat niiden kirjoituksista, nuoret harrastavat urheilua, poliisi ja pappi liikkuvat autolla. Puhutaan itsenäistyneen Viron politiikasta, siitä mikä puolue on vallassa Toompealla.

Teoksen lopussa Andres näkee haaveensa toteutuvan, joen perkaaminen aloitetaan. Toteutuuko vanhuksen elämässä viimein totuus ja oikeus? Indrekille selviää, että Tiina on koko ajan ollut rakastunut häneen, sillä juuri Tiina on se tyttö, jolle Indrek Koulutiessä teki aidon ihmeen. Indrek lähtee yhdessä Tiinan kanssa muualle lapsuusmaisemistaan. Onko Indrekin levoton elämä viimein saanut rauhan? Romaani ei vastaa kumpaankaan kysymykseen, vaan jättää lukijansa miettimään niitä.