Totaalinen jalkapallo
Totaalinen jalkapallo (engl. Total football, holl. Totaalvoetbal) on jalkapallon pelitapa, jolle ominaista on, että pelaajat eivät ole perinteiseen tapaan sidottuja tiettyyn pelipaikkaan. Totaaliseen jalkapalloon liittyy tavallisesti tarkoin ennalta määritelty pelaajien välisen keskinäisen liikkumisen synkronointi.
Totaalisen jalkapallon ajatuksen alkuunpanijana pidetään Jack Reynoldsia, joka valmensi Amsterdamin Ajaxia 33 vuoden ajan 1900-luvun alkupuolella. Lopullisesti käsitteen kehitti Reynoldsin aikana pelannut ja myöhemmin Ajaxin valmentajaksi tullut Rinus Michels, joka valmensi 1970-luvulla myös Alankomaiden maajoukkuetta. Samoihin aikoihin ukrainalainen Valeri Lobanovsky käytti vastaavanlaista systeemiä valmentaessaan Kiovan Dynamoa, nimittäen pelaajien tarkoin määriteltyihin liikkumisreitteihin perustuvaa systeemiä ”sosialistiseksi kollektiivismiksi”. 1970-luvulla Saksan jalkapallomaajoukkueen pelitapaa on vastaavasti luonnehdittu totaaliseksi jalkapalloksi. Nykyaikana vastaavaan periaatteeseen perustuvaa systeemiä on käyttänyt ja yhä kehittänyt muun muassa ranskalainen Arsene Wenger Arsenalissa.