Torso (taide)

Torso (ital. puunrunko) tarkoittaa taiteessa veistosta, jolta puuttuu pää tai raajoja. Torso on alun perin tarkoittanut keskeneräistä tai vain osaksi säilynyttä antiikin veistosta. Sillä on 1500-luvulta alkaen tarkoitettu myös veistosta, joka on tarkoituksellisesti päätön tai raajaton.[1]

Belvederen torso, hellenistinen uusattikalainen torso 100-luvulta eaa. Museo Pio-Clementino, Vatikaani. Torsolla oli vaikutusta muun muassa Michelangelon Viimeiseen tuomioon sekä barokin ja manierismin taiteeseen.

Torso voi kuvata ihmistä tai eläintä. Antiikin torsoveistoksista raajat ovat useimmiten lohjenneet irti.[2][3] Kuuluisia antiikin taiteen torsoja ovat muun muassa Samothrakeen Nike ja Milon Venus.

Nimitystä käytetään myös kuvaannollisesti, esimerkiksi rakennuksesta.[1] Torsolla voidaan tarkoittaa vajavaista työtä tai heikkoa saavutusta: "Elokuva oli torso".


Lähteet

  1. Wirtz, Rolf C.: Taide & arkkitehtuuri Firenze, s. 524. Köln: Könemann, 2001. ISBN 3-8290-7360-7.
  2. Taiteen pikkujättiläinen, s. 751. 3. painos. Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X.
  3. Valkeapää, Leena: Taidehistorian sanasto, s. 62 (pdf) (Torso) 2003. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Taidehistori. Viitattu 14.3.2012.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.