Torquato Tasso
Torquato Tasso (11. marraskuuta 1544 Sorrento – 25. huhtikuuta 1595 Rooma) oli myöhäisrenessanssin aikainen italialainen runoilija, jonka pääteos on ensimmäisestä ristiretkestä kertova runoelma Vapautettu Jerusalem.
Torquato Tasso | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 11. maaliskuuta 1544 Sorrento |
Kuollut | 25. huhtikuuta 1595 (50 vuotta) Rooma |
Vanhemmat | Bernardo Tasso, Porzia de Rossi |
Muut tiedot | |
Merkittävät teokset | Vapautettu Jerusalem (1580) |
Nimikirjoitus |
|
Elämä
Torquato Tasso oli aatelismies ja runoilija Bernardo Tasson ja tämän vaimon Porzia de Rossin poika[1] ja syntyi vuonna 1544 Sorrenton kaupungissa.[2] Hänen isänsä joutui maanpakoon vuonna 1552[1] ja äiti kuoli pojan ollessa 12, mikä masensi Tassoa syvästi. Hänet laitettiin seitsenvuotiaana Napolissa jesuiittakouluun, jossa hän omaksui ankaran uskonnollisen vakaumuksen.[2][3]
1500-luvun Apenniinien niemimaa oli levotonta seutua ja hajaantunut lukuisiin hallitsijalta toiselle siirtyileviin pikkuvaltioihin, minkä vuoksi Tasso vietti nuoruutensa harhaillen ympäri Italiaa ruhtinashovista toiseen.[2] Vuonna 1559 Tasso ryhtyi kirjoittamaan ottave rime -mittaa käyttävää ensimmäistä ristiretkeä käsittelevää runoelmaa Gerusalemme, mutta keskeytti työnsä pian todennäköisesti tajuttuaan, että oli liian kokematon kirjoittamaan historiallista eeposta. Vuonna 1562 ilmestynyt runoelma Rinaldo ilmensi Tasson teknistä lahjakkuutta, mutta ei vielä runollista neroutta.[1] Tasso jatkoi opintojaan Padovassa oikeustieteen alalla vuodesta 1560 eteenpäin[1] sekä Bolognassa.[4]
20-vuotiaana vuonna 1565 Tasso sai työpaikan Ferraran hovista, ensin herttuan veljen ja myöhemmin itse herttuan, Alfonso II d’Esten palveluksessa. Hovissa vietettiin kevytmielistä elämää, joka ei ollut vakavaluonteiselle Tassolle mieluista. Sekä herttua että tämän sisaret osoittivat lahjakkaalle nuorukaiselle arvostusta ja Tasso sai tehtäväkseen kirjoittaa runoja eri henkilöiden kunniaksi.[3]
Tasso sai pian ylennyksen ja hänet määrättiin valtakunnanhistorioitsijaksi.[3] Hän alkoi omistautua yhä enemmän runoudelle ja vuonna 1573 valmistui paimennäytelmä Aminta, joka kuitenkin julkaistiin vasta vuonna 1581.[1] Pääteoksensa Vapautetun Jerusalemin Tasso kirjoitti 1570-luvun alussa Ferrarassa ja se valmistui todennäköisesti vuonna 1575, mutta ilmestyi painosta vasta 1580.[2] Tasson näytelmää ja runoteosta ihailtiin ja Tassosta alkoi kehittyä itsekeskeinen ja kunniastaan arka, mitä hänen kadehtijansa osasivat käyttää hyväkseen. Hovin jatkuva huvittelu ja kilpailu ruhtinaan huomiosta laukaisivat Tassolla mielenterveydelliset ongelmat: hän pelkäsi jatkuvasti joutuvansa helvettiin ja mieliala muuttui alakuloiseksi. Hänellä oli monia harhakuvitelmia ja vainoharhoja.[3] Taustalla vaikutti myös suuren runoteoksen luomisesta aiheutunut henkinen kuormitus.[2] 1500-luvun lääketiede ei osannut potilasta auttaa ja pidettiin parhaana teljetä hänet vankityrmään.[3] Kun Vapautettu Jerusalem tuli julkisuuteen, Tasso oli jo mielisairaalan muurien sisäpuolella.[2]
Vankeutensa aikana Tasso kirjoitti useita filosofisia ja moraalisia dialogeja, jotka yhdessä hänen lukuisten kirjeidensä kanssa ovat parhaita esimerkkejä 1500-luvun italialaisesta proosasta.[1] Vapaus koitti viimein vuonna 1586, lähes kuuden vuoden vankeuden jälkeen.[3] Tämän jälkeen Tasso asui jonkin aikaa Mantovassa kirjoittaen tragedian Galealto, mutta lähti sittemmin kaupungista ja vaelteli pääasiassa Rooman ja Napolin välillä.[1] Monet Vapautetun Jerusalemin kohdat askarruttivat runoilijaa niin, että hän yritti kirjoittaa koko runoelmansa uudelleen nimellä Gerusalemme conquistata, Valloitettu Jerusalem. Uusi eepos julkaistiin vuonna 1593 ja oli runolliselta kannalta täydellinen epäonnistuminen.[1][2]
Torquato Tasso sairastui maaliskuussa 1595[1] ja kuoli 51-vuotiaana Roomassa San Onofrion luostarissa saman vuoden huhtikuussa. Jos hän olisi elänyt vielä muutaman päivän, hän olisi ollut juhlinnan keskipisteenä Capitoliumilla, missä hänet olisi seppelöity laakeriseppeleellä. Vastaavan kunnianosoituksen sai Petrarca vuonna 1341.[3]
Vapautettu Jerusalem
Tasson parhaiten tunnettu teos on Vapautettu Jerusalem (Gerusalemme Liberata), jonka on suomentanut Elina Vaara. Teos kuvaa kristittyjen ja muslimien kuvitteellisia taisteluja Ensimmäisen ristiretken aikana. Kirjan mielikuvituksekkaissa tapahtumissa on paljon rakkautta, enkeleitä, pahoja henkiä ja noitia. Teos sisältää niin rakkausrunoutta kuin uskonnollista paatosta ja taistelurunoutta.[3]
Tasso kävi kirjansa pohjalta vilkasta kirjeenvaihtoa aikansa oppineiden kanssa. Toisaalta hän juuri tällöin alkoi kärsiä syyllisyydentunnoista, jotka pian mursivat hänen mielenterveytensä.[4]
Vapautetun Jerusalemin päähenkilö on Rinaldo-niminen ritari. Teoksen huippukohdassa hän kohtaa Armida-nimisen kauniin saraseeninaisen, joka on noita. Armida houkuttelee Rinaldon saarelleen, joka on kuin paratiisi, siellä vallitsee yhtä aikaa sekä kevät että kesä. Armida yrittää kaikkensa, jotta Rinaldo unohtaisi velvollisuutensa ristiritarina.[3]
Kaksi ritaria saapuu kuitenkin saarelle ja he ryhtyvät houkuttelemaan Rinaldoa takaisin todellisuuteen. Myös näillä ritareilla on saarella houkutuksensa, mutta he karaisevat itsensä ja erään viisaan vanhuksen lahjoittaman taikavarvun avulla he torjuvat kaikki vaarat. Rinaldo seuraa kokeneempiaan Jerusalemin piiritykseen. Armida haluaa seurata Rinaldoa, vaikka vain orjana, mutta Rinaldo torjuu tämänkin houkutuksen. [5]
Kun taistelu Jerusalemista on ratkaisevassa vaiheessa, Armida saapuu taistelukentälle aikomuksenaan kostaa Rinaldolle. Hän epäonnistuu ja yrittää surmata itsensä. Rinaldo estää itsemurhan ja rukoilee, että Armida kääntyisi oikeaan uskoon.[5]
Vapautetun Jerusalemin esikuvana oli Homeroksen Ilias. Troija vertautuu Jerusalemiin ja Rinaldo Akhilleukseen. Ristiretkeläisten ei ole mahdollista vallata Jerusalemia ilman Rinaldoa, kuten kreikkalaisilta ei onnistu Troijan valtaus ilman Akhilleusta. Teoksen historiallinen mielenkiintoisuus tulee vastareformaation ajatusmaailmasta. Silloin haaveiltiin uudesta ristiretkestä, nyt turkkilaisia vastaan.[5]
Teoksen pohjalta on sävelletty useita oopperoita.
Katso myös
Lähteet
- Encyclopædia Britannica: Torquato Tasso britannica.com. Viitattu 14.3.2022. (englanniksi)
- Tasso, Torquato: Vapautettu Jerusalem, s. 7–16. (Gerusalemme liberata, 1581.) Suomentanut Elina Vaara. Porvoo: WSOY, 1954.
- Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 12, Tieteen ja taiteen vuosisata, s. 205–208. Porvoo: WSOY, 1982. ISBN 951-0-09740-3.
- Otavan suuri ensyklopedia, 9. osa (Sukunimi – turbiini), s. 7024–7025, art. Tasso, Torquato. Otava, 1981. ISBN 951-951-1-05957-2.
- Grimberg 1982, s. 109–110.
Kirjallisuutta
- Tasso, Torquato: Vapautettu Jerusalem. (Gerusalemme liberata, 1581.) Suomentanut Elina Vaara. Kuvittanut Charles Nicolas Cochin. Porvoo: WSOY, 1954.