Torakat

Torakat (Blattodea) on muodoltaan litteähköjen, äärimmäisen sitkeiden hyönteisten lahko. Eurooppalaisissa kaupunkiympäristöissä torakat ovat noin 2–5 senttiä pitkiä, mutta muualla maailmassa ne voivat kasvaa jopa 10 sentin pituisiksi[1]. Toisin kuin sitkeä kaupunkitarina väittää, torakat eivät kestä poikkeuksellisia määriä ionisoivaa säteilyä verrattuna muihin hyönteisiin.[2] Termiitit luokiteltiin pitkään omaksi lahkokseen, mutta 2000-luvulla se on siirretty torakoiden lahkon ryhmäksi. DNA:n sekvensoinnin perusteella termiitit muodostavat kladin, joka erosi muista torakoista 150 miljoonaa vuotta sitten ja kehittyi eusosiaaliseksi. Eri torakkalajeja on noin 7 500, joista noin 3 000 on termiittejä[3].

Torakat
Blaberus giganteus
Blaberus giganteus
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Alaluokka: Siipikantaiset Pterygota
Osaluokka: Uussiipiset Neoptera
Ylälahko: Dictyoptera
Lahko: Torakat
Blattodea
Brunner von Wattenvyl, 1882
Katso myös

  Torakat Wikispeciesissä
  Torakat Commonsissa

Suomessa yleisin asuntotorakka on russakka (Blatta germanica), joka on kohtalaisen pienikokoinen torakkalaji (8–13 mm pitkä). Se elää pienissä yhdyskunnissa sopivan lämpimissä (20–30 °C) ja kosteissa tiloissa. Se hakeutuu uunin ympäristöön, lämpöpattereiden taakse ja lämpöputkistojen läpivienteihin. Litteän muotonsa ansiosta torakat mahtuvat erittäin ahtaisiin paikkoihin. Niitä on löydetty kasautuneena muun muassa valokatkaisijan suojalevyn taakse.lähde? Russakka hakee pimeässä keittiöstä ravinnokseen mm. viljatuotteita, kasviksia ja lihaa. Muita Suomen oloissa sisätiloissa tavattavia lajeja russakan ohella ovat ruotsintorakka (Blatta orientalis), ranskantorakka eli ”tv-torakka” (Supella longipalpa), sokeritorakka eli amerikantorakka (Periplaneta americana) ja australiantorakka (Periplaneta australasiae).[4]

Luonnonvaraisina lajeina Suomessa esiintyvät metsätorakka (Ectobius sylvestris) ja lapintorakka (Ectobius lapponicus).

Luokittelu

Elossa olevien torakoiden luokittelu:[5][6]

  • Lahko: Torakat (Blattodea)
    • Yläheimo: Blaberoidea
      • Heimo: Synnyttävät torakat[7] (Blaberidae)
      • Heimo: Russakansukuiset[7] (Ectobiidae)
    • Yläheimo: Blattoidea
      • Kladi: Blattoidae
        • Heimo: Anaplectidae
        • Heimo: Ruotsintorakan sukuiset[7] (Blattidae)
        • Heimo: Lamproblattidae
        • Heimo: Tryonicidae
      • Kladi: Cryptocercoidae
        • Heimo: Cryptocercidae
      • Kladi: Termiitit (Termitoidae)
        • Heimo: Archotermopsidae
        • Heimo: Hodotermitidae
        • Heimo: Kalotermiitit[8] (Kalotermitidae)
        • Heimo: Mastotermitidae
        • Heimo: Maanalaiset termiitit[7] (Rhinotermitidae)
        • Heimo: Serritermitidae
        • Heimo: Stolotermitidae
        • Heimo: Stylotermitidae
        • Heimo: Varsinaiset termiitit[7] (Termitidae)
    • Yläheimo: Corydioidea
      • Heimo: Corydiidae
      • Heimo: Nocticolidae

Suhtautuminen torakoihin

Torakoita on pidetty haitallisina ja vastenmielisinä eläiminä, sillä ne muun muassa pilaavat ruokavarastoja. Torakat ulostavat ruokailupaikoilleen ja näin aiheuttavat ruoan pilaantumista ja vaarallisiakin tauteja ihmisille. Niiden on myös uskottu imevän ihmisten vertalähde?. Torakat ovat selviytyviä ja sopeutuvia eläimiä, joita on ollut vaikea hävittää ihmisten kodeista, kun ne ovat kerran niihin asettuneet. Talon torakoiden hävittäminen vanhanaikaisilla myrkyillä on usein vaatinut niin paljon myrkkyä, että ihmistenkin on ollut epäterveellistä asua talossa vähään aikaan. Koko talo täytyy myrkyttää kerralla – esimerkiksi yksittäisen kerrostaloasunnon myrkyttäminen ei riitä, sillä torakat tulevat pian takaisin toisista asunnoista.

Nykyisin tiettyjä torakoita, kuten ”madagaskarintorakkaa” Gromphadorhina portentosa, ”suklaatorakkaa” Shelfordella tartara, ”argentiinantorakkaa” Blaptica dubia, ”pääkallotorakkaa” Blaberus craniifer, ”valepääkallotorakkaa” Blaberus discoidalis ja ”jättiläistorakkaa” Blaberus giganteus sekä Archimandrita tessellata ja Nauphoeta cinerea -lajeja, kasvatetaan Suomessakin terraarioissa lemmikkeinä pidettävien liskojen ja lintuhämähäkkien ravintoeläimiksi.

Etymologia

Sanat russakka ja torakka ovat lainaa venäjän kielestä. Sanan russakka vastine venäjässä, prusak (translitterointi), tarkoittaa ensisijaisesti preussilaista, mutta sanaa on käytetty myös torakoiden nimityksenä, jossa merkityksessä sana on omaksuttu myös suomen ja karjalan kieliin. Alun perin russakka ja torakka olivat suomessa vain vaihtoehtoiset nimitykset torakoille, mutta sittemmin luonnontieteellisen lajien määrittelyn myötä on päätetty, että torakoilla tarkoitetaan koko lahkoa, kun taas russakalla tarkoitetaan suomalaisille tutuinta torakkalajia.

Lähteet

  • Etymologia: Erkki Itkonen (toim.): Suomen sanojen alkuperä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1992–2000. ISBN 951-717-692-9.
  • Kestävyys: Hyneman, Jamie & Savage, Adam: Mythbusters Cockroaches outliving a nuclear blast (Video) YouTube.com. 2.2.2008. Viitattu 12.1.2011. (englanniksi)

Viitteet

  1. Giant cockroach among jungle find BBC.
  2. ABC Science: Cockroaches and radiation. www-sivu. Luettu 17.2.2011
  3. Order Blattodea - Cockroaches and Termites BugGuide.Net. Viitattu 18.1.2020. (englanniksi)
  4. Maa- ja metsätalousministeriö: Vieraslajistrategian luonnos (Arkistoitu – Internet Archive). pdf-tiedosto, s. 140–141. Luettu 13.2.2011
  5. Beccaloni, George W.: order Blattodea Cockroach Species File Online. Version 5.0/5.0. 2014. Viitattu 18.1.2020. (englanniksi)
  6. Constantino, Reginaldo: Termite Database heinäkuu 2019. Brasília: University of Brasília. Viitattu 18.1.2020. (englanniksi)
  7. Burnie, David (päätoim.): Eläimet: suuri ensyklopedia, s. 556. Suomentanut Anna-Kaisa Hakkarainen & Marita Koskinen & Irma Rissanen. Helsinki: Readme.fi, 2010. ISBN 978-952-220-243-7.
  8. Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): ”Eläinkunnan luokittelu”, Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 5. Sydän–Öljykala, s. 2124. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02059-5.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.