Torajat

Torajasoturi keihäineen ja kilpineen valokuvassa.

On esitetty, että torajat olisivat muuttaneet nykyisille asuinalueilleen Sulawesin saarelle jo 4 000 vuotta sitten. Heidän tiedetään pitäneen yllä yhteyksiä naapurikansoihinsa bugiseihin ja luwuihin 1500-luvulta lähtien. 1800-luvulla kaupankäynti torajojen ja pääsääntöisesti islamia harjoittaneiden rannikon asukkaiden välillä tiivistyi. Torajat myivät rannikolle orjia ja kahvia saaden vastaavasti aseita, suolaa ja tekstiilejä. Torajat asuttivat perinteisesti autonomisia vuoristokyliä, jotka saattoivat myös käydä sotaa keskenään. Saman poliittisen yksikön alaisuuteen he päätyivät vasta Alankomaiden levitettyä siirtomaa-alueitaan torajojen alueelle vuonna 1906. Vuonna 1913 torajojen keskuudessa alkoi työskennellä kalvinistisia lähetyssaarnaajia, jotka aiheuttivat huomattavia kulttuurisia ja sosiaalisia muutoksia torajojen keskuudessa. Joidenkin tutkijoiden mielestä vasta lähetyssaarnaajat saivat aikaan yhtenäisen toraja-identiteetin. Toisessa maailmansodassa Sulawesin miehitti Japani, ja sodan jälkeen vuonna 1949 alue julistettiin osaksi itsenäistynyttä Indonesiaa. Sittemmin torajojen asuttamasta Tana Torajan hallintoalueesta on tullut suosittu matkailukohde.[1]

Kolme tongkonania.

Torajapappi.

Historiallisesti torajat asuttivat eristäytyneitä vuoristokyliä, mutta alankomaalaiset siirtomaaisännät muuttivat monet niistä laaksoihin hallinnon helpottamiseksi. Tyypillisessä torajojen kylässä asuu noin 4 000 henkilöä. Kylä koostuu bambuista rakennetuista taloista, riisivarastoista ja yhteisöllisistä tiloista (tongkonan). Tongkonanilla on tärkeä merkitys torajojen kulttuurissa. Jokaisella niistä on oma nimensä ja historiansa. Sen historia liitetään sen perustaneeseen kahteen esi-isään, mieheen ja vaimoon. Kyseinen rakennus kuuluu edelleen heidän jälkeläisilleen. Samojen perustajien jälkeläisiä kutsutaan nimellä pa'rapuan ja he kokoontuvat rakennuksessa esimerkiksi rituaalisiin menoihin. Sittemmin on rakennettu myös nykyaikaisempia rakennuksia ja monissa kylissä on oma kirkko ja lähistöllä koulu.[1]

Suuri valtaosa Tara Torajan asukkaista harjoittaa elinkeinonaan maanviljelyä. Riisiä viljellään terasseilla ja se istutetaan sekä korjataan käsin. Torajat kasvattavat myös esimerkiksi maissia, chiliä, papuja, jamssia ja perunoita. Istuttamattomilta riisiviljelmiltä kerätään myös etanoita ja kaloja. Tavallisiin kotieläimiin lukeutuvat sika, kana ja vesipuhveli. Kotieläimiä uhrataan tietyissä rituaaleissa. 1960-luvulta lähtien maan vähyys on ajanut monet torajat etsimään töitä myös perinteisen kotiseutunsa ulkopuolelta.[1]

Kristinusko on keskeinen osa torajojen identiteettiä ja vuonna 1983 yhteensä 81 prosenttia heistä oli kristittyjä. Vain 11 prosenttia harjoitti tuolloin perinteistä uskoa nimeltä Aluk to Dolo. Vielä pienempi vähemmistö harjoitti islamia. Perinteisen uskon mukaan kuolleet matkaavat Puya-nimiseen paikkaan, joka sijaitsee jossakin torajojen asuinalueiden lounaispuolella. Jotta kuollut löytäisi sinne, hänen perheenjäsentensä on suoritettava usein kalliiksi tulevia rituaaleja. Jos sielu ei löydä paikkaansa, se muuttuu bombo-nimiseksi pahaksi hengeksi, joka saattaa uhata eläviä. Uskoon kuuluvat myös esimerkiksi uhrit esi-isille, jotka saattavat suojella näin eläviä.[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Torajat Wikimedia Commonsissa