Toppo Elonperä

Elonperän vanhemmat olivat työnjohtaja Edvard Aleksander Elonperä ja Eriika Wäisänen. Keskikoulun ja kauppaopiston jälkeen hän aloitti opiskelun Kansallisteatterin oppilaskoulussa ja musiikkiopistossa vuonna 1912. Hän teki 1920-luvulla useita opintomatkoja Keski-Eurooppaan.

Elonperä näytteli teatteriuransa aikana Koiton Näyttämöllä, Tampereen Teatterissa, Kansan Näyttämöllä, Iloisessa Teatterissa, Viipurin kaupunginteatterissa, Kansanteatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa. Elonperä oli Oulun työväenteatterin johtaja 1921–1923, Vaasan työväenteatterin johtaja 1925–1927 ja Kotkan Maakuntateatterin johtaja vuodesta 1949. Kansanteatterissa hän toimi näyttelijän työn ohella myös ohjaajana 1930–1934.[1] Elonperä tunnettiin erityisesti sydämellisenä ja rehevänä koomikkona.[3]

Elonperä näytteli 46 elokuvassa vuosina 1929–1952. Hänen ensimmäinen filmiroolinsa oli Jussi Raitojan isä mykkäelokuvassa Lumisten metsien mies (1929). Elonperä sai hyvät arviot suorituksestaan esittelijäneuvos Hymysenä komediassa Minä ja ministeri (1934). Vuonna 1936 hän sai kaksivuotisen kiinnityksen Jäger-Filmiin, jonka tuottamassa kansankomediassa Tukkijoella (1937) hän teki merkittävän roolisuorituksen Tolarina.[2]

Vuosina 1938–1946 Elonperä työskenteli Suomen Filmiteollisuuden kiinnitettynä näyttelijänä. Koomisia sivuosia olivat vääpeli Muinonen elokuvassa Rykmentin murheenkryyni ja Korni-Mikko elokuvassa Serenaadi sotatorvella. Molemmat olivat sotilasfarsseja. Lisäksi Elonperä oli muun muassa Sakeri Nummisuutareissa (1938) ja lukkari Seitsemässä veljeksessä (1939). Muita humoristisia hahmoja olivat esimerkiksi Toppo Tatti musiikkielokuvassa SF-paraati (1940) ja mainostoimiston johtaja komediassa Onnellinen ministeri (1941). Elonperän harvoja vakavia rooleja oli kriitikoiden ylistämä Karjalan-Aku paatoksellisessa elokuvassa Oi, kallis Suomenmaa (1940).[2]

• Toppo Elonperä Elonetissä.