Iho
Iho on elimistön uloin ja suurin elin, jonka kerroksia ovat orvaskesi, verinahka ja ihonalaiskerros. Sen kokonaispinta-ala on aikuisella 1,5–2,0 m², paksuus ilman ihonalaiskudosta 1–4 mm ja massa noin 5 % koko kehon massasta. Jos ihonalaiskerros lasketaan mukaan, kokonaismassaksi saadaan 15–25 % kehon massasta.[1] Iho toimii aistin-, eritys- ja säätelyelimenä sekä varasto- ja suojarakenteena. Lisäksi iho muodostaa melaniinia ja osallistuu D-vitamiinin valmistusprosessiin.[2]
Tehtävät
Ihon ensisijaisena tehtävänä on suojata kehoa ulkoa tulevilta uhkatekijöiltä, joita ovat muun muassa haitallinen säteily, mikrobit ja kemikaalit. Iho toimii myös vesieristeenä, joka estää liiallisen nesteenmenetyksen sekä veden osmoottisen imeytymisen kehoon, kun olemme veden kanssa kosketuksissa. Talirauhasten erittämä tali voitelee ihon notkeaksi ja vettä hylkiväksi.[1]
Iholla on muitakin tehtäviä, joista tärkein lienee lämmönsäätely. Kun ilma on kuuma, pintaverisuonet laajenevat, jolloin ihon lähelle virtaa mahdollisimman paljon verta, josta lämpöä pääsee haihtumaan. Kylmällä säällä pintaverisuonet puolestaan supistuvat, jotta veressä oleva lämpö ei pääse haihtumaan. Ihonalainen rasvakerros toimii eristeenä ja heikentää lämpötilan vaihteluja vakauttaen näin kehon lämpötilaa.[1]
Iho suojaa ihmistä myös tuntoaistin avulla. Ihossa olevat hermosyyt auttavat ihmistä tulkitsemaan kehon ulkopuolisia oloja tuntemalla lämmintä, kylmää, painetta ja kipua. Iholla syntyy myös ihmiselle elintärkeää D-vitamiinia auringonvalon vaikutuksesta.
Rakenne
Orvaskesi
- Pääartikkeli: Orvaskesi
Orvaskesi on ihon uloin kerros. Sen paksuus vaihtelee 0,05–0,2 millimetrin välillä. Paksuimmillaan se on jalkapohjissa ja kämmenissä.[3]
Orvaskesi koostuu useista kerroksista. Päällimmäinen kerros on sarveiskerros eli keratiinikerros, jonka litteät solut muodostavat ihoa suojaavan kerroksen. Sen alla on jyväissolukerros, jonka alla ovat okasolukerros ja tyväsolukerros.[3]
Orvaskeden melanosyytit eli tummasolut tuottavat melaniinia, tyrosiinista muokattavaa väriainetta. Melaniini muuttaa ihon väriä tummemmaksi. UV-säteilyä absorboimalla se myös suojaa orvaskeden soluja vaurioitumiselta ja ehkäisee näin ihosyövän syntymistä. Melaniini kulkeutuu tyvikerroksessa olevien melanosyyttien muodostamien solun haaraumien, dendriittien, kautta ympäristön keratinosyyteille.[4]
Tyvikerroksen osana ovat myös Merkelin solut, jotka toimivat yhdessä niihin kiinnittyvien hermosolujen kanssa eräänä tuntoaistin reseptorien ryhmänä.
Okasolukerroksessa on Langerhansin soluja, elimistön monosyytti-makrofagijärjestelmään kuuluvia immuunipuolustuksen soluja, joiden päätehtävänä on kuljettaa antigeenejä imusolujen tunnistettaviksi.
Orvaskesi uusiutuu kokonaan 6–10 viikon aikana. Tyvisolukerroksen tyvisolun jakauduttua kahtia toinen jakautuneista soluista nousee kerroksittain ylemmäs aina sarveissolukerrokseen asti.[3]
Verinahka
- Pääartikkeli: Verinahka
Verinahka on orvaskeden alla sijaitseva 0,5–1 millimetrin paksuinen kerros. Se koostuu pääasiassa kollageenista, elastaanista ja erilaisista glykosaminoglykaaneista.[3] Verinahassa on sidekudosta, verisuonia, imusuonia, hermopäätteitä, karvoja sekä tali- ja hikirauhasia.[5]
Ihonalaiskerros
- Pääartikkeli: Ihonalaiskerros
Ihonalaiskerros sijaitsee verinahan alla, ja se muodostuu pääasiassa rasvakudoksesta ja sidekudoksesta. Sen tehtävä on suojata elimistöä iskuilta sekä toimia siteenä ihon ja muiden kudosten välillä.[3]
Rauhaset
Ihossa on kahdentyyppisiä hikirauhasia: pieniä hikirauhasia ja suuria hikirauhasia. Pienet hikirauhaset osallistuvat lämmönsäätelyyn erittämällä hikeä ja suuret hikirauhaset, joita on kasvoissa, kainaloissa sekä sukupuolielinten ja peräaukon ympärillä, erittävät voimakkaan hajuista eritettä, josta syntyy suurimmaksi osaksi yksilön ominaishaju.
Talirauhaset erittävät kuolleiden rauhassolujen muodostamaa talia, joka voitelee ihon vettä hylkiväksi ja notkeaksi.[1]
Maitorauhaset ovat kehittyneet suurista hikirauhasista ja ne erittävät maitoa naaraan imettäessä jälkeläistä. Maitorauhasia on sekä uroksilla että naarailla, mutta ne ovat useimmiten pidemmälle kehittyneet naarailla.[1]
Korvavaharauhaset sijaitsevat korvakäytävässä. Ne ovat sukua suurille hikirauhasille ja niiden erite vaikku eli korvavaha suojaa korvaa pieneliöiltä. Normaalisti korvavaha tulee ulos korvakäytävästä pintaepiteelin uusiutuessa.[6]
Normaalifloora
Ihon normaalikasvustoksi eli normaaliflooraksi kutsutaan ihossa eläviä mikrobeja eli bakteereita, sieniä ja viruksia. Kasvusto vaihtelee ihon eri alueiden mukaan, sillä ihon kosteus, lämpötila, happamuus, karvatuppien määrä sekä tali- ja hikirauhasten määrä ovat erilaisia eri puolilla kehoa. Ihmisyksilön ihon normaaliflooran koostumukseen vaikuttavat lisäksi perimä, ravinto, elintavat, mikrobilääkitys ja ympäröivän luonnon monimuotoisuus.[7]
Bakteerien pääsuvuista ihon normaaliflooraan kuuluvat ainakin Propionibacterium, Staphylococcus, Corynebacterium ja Moraxella. Sienet ovat pääosin Malassezioihin kuuluvia hiivoja. Viruksiin kuuluu esimerkiksi papilloomaviruksen alatyyppejä sekä niin sanottuja bakteriofageja eli normaalikasvuston bakteereja infektoivia viruksia. Normaaliflooraan kuuluu myös karvatuppipunkkeja.[7]
Muutokset ikääntyessä
Nuorena iho uusiutuu kuukauden välein, viisikymppisenä uusiutumisen väli voi olla 45 päivää.[8]
Ihmisen ikääntyessä hänen ihonsa ohenee ja sen toimintakyky heikkenee. Ihon vanheneminen nopeutuu 70. ikävuoden jälkeen.[5] Ikääntyvän ihon rasvojen määrä vähenee. Iho kuivuu aiempaa herkemmin, jolloin se voi kutista ja tulehtua. Ihovaurioita syntyy herkemmin, ja haavat parantuvat hitaammin. Ihon kimmoisuus vähenee ja ihoon tulee ryppyjä. Myös ihon puolustuskyky heikkenee, hikoilu vähenee ja kuuman sieto heikkenee. Ruskettuminen vaikeutuu, ja pigmenttiä esiintyy epätasaisesti. Iho alkaa kellertää 60. ikävuoden jälkeen, kun talirauhaset suurentuvat. Ihosyövät ja niiden esiasteet lisääntyvät.[5]
Ihon ikämuutoksia hidastaa muun muassa Auringon ultraviolettisäteilyn ja tupakoinnin välttäminen.[5]
Ihosairaudet
- Pääartikkeli: Ihotauti
Ihosairauksia tunnetaan yli kolme tuhatta, ja niitä on harmittomista vakaviin. Eräitä yleisiä ihosairauksia ovat atooppinen ihottuma, käsi-ihottumat, nokkosihottuma, psoriasis, akne, hidradenitis suppurativa, pälvikalju, valkopälvi, kyhmykutina, seborrooinen ekseema ja valoihottuma.[9] Hiuspohjan sairauksia ovat hilse, hiustenlähtö ja sieni-infektiot. Ihosyövän tyyppejä ovat tyvisolusyöpä ja okasolusyöpä.[10]
Ihonalainen injektio
Ihon alle voidaan rokottaa lääkeaineita, kun ei ole tarkoituksenmukaista tai sallittua ruiskuttaa niitä suoraan suoneen tai lihakseen. Lääkkeenantomenetelmää kutsutaan subkutaaniseksi (lyhenne sc). Ihon kautta imeytyvää lääkkeenantoa, missä lääkeaine levitetään ihon pinnalle, kutsutaan topikaaliseksi.
Katso myös
Lähteet
- Hiltunen, Holmberg, Jyväsjärvi, Kaikkonen, Lindblom-Ylänne, Nienstedt, Wähälä: Galenos – Johdanto lääketieteen opintoihin, s. 476–479. Helsinki: WSOYpro, 2010. ISBN 978-951-0-33085-2.
- Happonen, Holopainen, Sariola, Sotkas, Tenhunen, Tihtarinen-Ulmanen, Venäläinen: Bios 4 – Ihmisen biologia, s. 127. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 978-951-0-27632-7.
- Terveen ihon rakenne Iholiitto. Viitattu 8.4.2021.
- Haug & Sand & Sjaastad: Ihmisen fysiologia, s. 147–149. Porvoo: WSOY, 1999. ISBN 951-0-19882-x.
- Anna Hannuksela-Svahn: Ihon rakenne ja muutokset ikääntyessä Lääkärikirja Duodecim. 21.11.2016. Viitattu 8.4.2021.
- Hiltunen, Holmberg, Jyväsjärvi, Kaikkonen, Lindblom-Ylänne, Nienstedt, Wähälä: Galenos – Johdanto lääketieteen opintoihin, s. 254. Helsinki: WSOYpro, 2010. ISBN 978-951-0-33085-2.
- Anna Hannuksela-Svahn: Ihon normaali mikrobikasvusto ja mikrobiomi Lääkärikirja Duodecim. 1.9.2017. Viitattu 8.4.2021.
- 5 ikääntyvän ihon ongelmaa Hyvä Terveys. 27.5.2016. Viitattu 17.11.2020.
- Ihosairaudet Allergia-, Iho- ja Astmaliitto. Viitattu 8.4.2021.
- Ihosyöpä Dermaklinikka. Viitattu 8.4.2021. [vanhentunut linkki]
