Tomismi

• Filosofinen realismi: Tuomas uskoi, että ihmiset koostuvat kahdesta osasta, materiasta eli ruumiista ja substantiaalisesta muodosta eli sielusta. Sielu ei näin ollut tehty materiasta. Sielut ovat ainutlaatuisia: kahdella enkelillä tai ihmisellä ei voinut olla samanlaista sielua.
• Moraalinen objektivismi: Kaikkeuden luonne ja olioiden olemus eivät riipu Jumalan vapaasta tahdosta vaan hänen ymmärryksestään, ja loppujen lopuksi hänen olemuksestaan, joka on muuttumaton. Luonnollinen laki, joka saa alkunsa hänen mielestään, on näin muuttumaton. Seurauksena moraalittomat teot eivät ole moraalittomia vain siksi, että Jumala kieltää ne, vaan siksi, että ne ovat sisäsyntyisesti moraalittomia. (Zigliara, ”Sum. phil.” (3 vols., Paris, 1889), ccx, xi, II, M. 23, 24, 25)
• Teleologia: Kaikkeutta ohjaavat prinsiipit, tarkoitus ja suunnittelu, jotka ovat kaikkeuden ulkopuolisia, nimittäin Jumalan suunnitelma ja hänen prinsiippinsä.
• Vapaa tahto: Päätökset tapahtuvat vapaan tahdon ja ymmärryksen vuorovaikutuksen kautta: vapaa tahto esittelee oliot ymmärrykselle, ja ymmärrys ohjaa tahtoa. Teot tapahtuvat ymmärryksen pyrkiessä hyvään: haluamme onnellisuutta luonnostamme, emme pelkästään vapaasta tahdostamme, mutta teemme valintamme vapaasti. Tahto on sokea sielunkyky, joka seuraa aina ymmärryksen päätöksiä. (Zigliara, 51).
• Aistit: Aistit ovat passiivisia siinä, että ne havaitsevat eivätkä luo olioita. Tahto kuitenkin ohjaa sielunkykyjen käyttöä ja määrää ja muotoilee näin sen, mitä havaitsemme ja miten havaitsemme sen.
• Empirismi: Peripateettisen aksiooman mukaan ”Nihil est in intellectu quod non prius in sensu.” (”mielessä ei ole mitään mikä ei ensin olisi ollut aisteissa”). Mieli saattoi nousta korkeampia asioita, jopa Jumalaa, koskevaan tietoon aistitusta perustasta: Jumala saatettiin tuntea hänen tekojensa perusteella.
• Ensimmäiset prinsiipit: Inhimillisen tiedon perusta on sielussa piilevänä, ei objektiivisen tiedon muodossa, vaan subjektiivisena taipuvaisuutena uskoa kokemuksen tukemia asioita: heti kun asiat on esitetty, ne tiedetään todeksi. (Zigliara, op. cit., ss. 32-42).
• Universaalit: Universaalit ovat ymmärryksen ensisijaisia kohteita, ja ne muodostetaan abstrahoimalla aistihavainnosta. Abstrahointikyky on niin paljon ylempänä materiasta, että se todistaa ihmisen olevan luonteeltaan henkinen.
• Kuolemattomuus: Inhimillinen sielu on luonteeltaan kuolematon, koska siinä ei ole hajoamisen prinsiippiä (Zigliara, s. 9).
• Jumalan olemassaolo todistaminen: Jumalan olemassaolo on todistettavissa aposteriorisesti ennemmin kuin apriorisesti. Toisin sanoen Jumalan olemassaolo voidaan todistaa havainnoilla ja järjellä, mutta sitä ei voida tietää sisäsyntyisellä tiedolla. Tämän vuoksi ontologinen argumentti hylätään, mutta olemassaolon todistamiseksi esitetään useita muita argumentteja.

Philip Schaff kirjoitti teoksessaan Schaff-Herzog Encyclopedia of Religion:

”Akvinolaisen kaksi merkittävintä ominaisuutta olivat hänen suuri lahjansa systematisoida ja hänen kykynsä esittää asioita yksinkertaisesti ja havainnollisesti. Edeltävien sukupolvien, erityisesti Aleksanteri Halesilaisen, työ oli keventänyt tehtävää aineiston valinnan ja järjestämisen osalta; toisaalta, se oli lisännyt ongelmien lukumäärää ja laajentanut väittelyä valtavasti, heikentäen ajatuksenkulun ykseyttä ja selkeyttä. Tuomas oli se, joka teki tästä paljoudesta yhden yhtenäisen ja johdonmukaisen kokonaisuuden. Hänen aristotelisminsa, sen uusplatonilaisilla aineksilla, tulee myös ottaa huomioon. Hän ei ollut ainoastaan filosofisissa ajatuksissaan ja maailmankäsityksessään velkaa Aristoteleelle, vaan koko teologisen ajattelunsa kehikon osalta; Aristoteleen metafysiikka ja etiikka sanelivat hänen järjestelmänsä pääsuunnan. Tässä hän saavutti puhtaasti rationaalisen kehyksen massiiviselle ajattelun pyhäkölleen Jumalasta, maailman rationaalisesta syystä, ja ihmisen pyrkimyksestä hänen puoleensa. Tämän jälkeen hän täytti sen opeillaan kirkosta ja ilmoituksesta. Hän onnistui kuitenkin pitämään kirkon opin uskottavana ja perusteltuna. Viimeinen mainitsemisenarvoinen Tuomaan piirre on hänen moitteeton oikeaoppisuutensa. – – Tämä asema kirkonopettajana kasvoi suuremmaksi paavien Leo X (1520) ja Leo XIII (1900) välisenä aikana; jopa nykyään katolinen kirkko säilyttää antiikin maailmankuvan ja vanhat kirkon opit siinä muodossa, missä Tuomas Akvinolainen antoi ne.”[1]

G. K. Chesterton kuvasi tomismia arkijärjen filosofiaksi ja kirjoitti:

”Siitä lähtien kun nykyaikainen maailma sai alkunsa 1500-luvulla, kenenkään filosofinen järjestelmä ei ole todellisuudessa vastannut kenenkään todellisuuskuvaa: sitä mitä tavalliset ihmiset, jos se jätettäisiin heille, sanoisivat arkijärjeksi. Jokainen alkoi paradoksilla; erikoisella näkökohdalla, joka vaati tervejärkisen näkökulman uhraamisen. Tämä on yhteinen seikka sekä Hobbesilla että Hegelillä, Kantilla ja Bergsonilla, Berkeleyllä ja William Jamesilla. Ihmisen tuli uskoa jotain, jota kukaan normaali ihminen ei uskoisi, jos se olisi yhtäkkiä esitetty hänen kansantajulleen; kuten että laki käsittelee oikeutta, tai oikeus on ymmärryksen ulkopuolella, tai asiat ovat vain niin kuin ajattelemme niistä, tai kaikki on suhteellista todellisuuteen jota ei ole. Nykyaikainen filosofi väittää, kuten itsevarma mies, että jos sallimme hänelle tämän, loppu on helppoa; hän suoristaa maailman, jos hänelle annetaan lupa vääntää mieli tällä tavoin – –”

”Kaikkea tätä filosofiaa vastaan Pyhän Tuomaan filosofia seisoo perustuen universaalille yleiselle vakaumukselle, että kananmunat ovat kananmunia. Hegeliläinen voi sanoa, että muna on todellisuudessa kana, koska se on osana loputonta Tulemisen prosessia; berkeleyläinen voi katsoa, että kuoretta keitetyt kananmunat voivat olla olemassa vain kuten unet, koska on melkein yhtä helppoa kutsua unta munien syyksi kuin munia unen syyksi; pragmatisti voi uskoa, että saamme eniten irti munakokkelista unohtamalla, että kyseessä olivat koskaan olleetkaan munat, ja muistamalla vain kokkelin. Mutta kenenkään Pyhän Tuomaan oppilaan ei tarvitse panna aivojaan sekaisin sekoittaakseen kananmunansa oikein; ei laittaa päätään mihinkään tiettyyn kulmaan munia katsoakseen, tai katsoa munia kieroon, tai iskemällä toista silmää nähdäkseen uuden yksinkertaistuksen munista. Tomisti seisoo ihmiskunnan veljeyden suorassa päivänvalossa, yleisessä tietoisuudessa siitä, että munat eivät ole kanoja tai unia tai pelkkiä käytännöllisiä olettamuksia; vaan asioita, jotka todistaa aistien auktoriteetti, joka on peräisin Jumalalta”.[2]