Tokion pommitukset

Tokion pommitukset, Tokion palopommitukset tai Operaatio Meetinghouse (engl. Operation Meetinghouse) oli Yhdysvaltain asevoimien tekemät suurpommitukset Tokioon Japanissa maaliskuussa 1945, kun Yhdysvallat soti Japania vastaan osana toista maailmansotaa. Ne olivat historian tuhoisimmat ilmapommitukset. Pommitukset tulivat osittain mahdollisiksi, kun Yhdysvalloissa kehittettiin kauas kantava B-29-pommikone, jolla pystyi pommittamaan Japanin kaupunkeja.

Tokion palopommituksen uhreja 10. maaliskuuta 1945.
Tokion pommitusten uhrien muistomerkki Yokoamichon puistossa.

Japanin kaupungeissa oli paljon pieniä asepajoja asutuksen keskellä, joten siviilit joutuivat sodan kohteiksi. Lisäksi pommituksilla pyrittiin painostamaan Japanin keisaria rauhaan.[1]

279 konetta hyökkäsi 9–10. maaliskuuta 1945 monina aaltoina pudottaen 1 665 tonnia palopommeja, jotka sytyttivät suuria paloja ja tuhosivat Tokiota pahoin. Palokunta ei kyennyt sammuttamaan valtavaa paloa, ja Ilmatorjunta onnistui pudottamaan vain 14 konetta. Ihmisiä "kiehui elävältä" lammikoihin ja vesisäiliöihin. Pommitusten seurauksena neljäsosa kaupungista paloi, noin 100 000 ihmistä kuoli ja yli miljoona jäi kodittomaksi.

Tausta

Pienimuotoinen Doolittlen isku toteutettiin huhtikuussa 1942. Strategiset pommitukset alkoivat vuonna 1944, kun raskas B-29-pommikone otettiin käyttöön. Pommituslentoja tekivät myös B-24 -tyyppiset raskaat pommikoneet.

Ensimmäistä kertaa Tokion pudotettiin suuri määrä palopommeja 25. helmikuuta.

Pommitus

9.–10. maaliskuuta 1945 toteutettu Operaatio Meetinghouse on historian tuhoisin ilmapommitus.[2] Siinä kuoli enemmän ihmisiä kuin Hiroshimassa, Nagasakissa tai Dresdenissä, arvioiden mukaan noin 100 000 henkeä, ja 41 neliökilometrin laajuinen alue Tokiosta tuhoutui täysin. Tokio oli maailman tiheimmin asuttu kaupunki, sen rakennukset olivat pääosin puutaloja, ja sää oli pommitusyönä hyvin tuulinen. Kaupunkiin pudotettiin 1 600 tonnia palopommeja.[3]

Pommitusyksikön komentaja Curtis Le May valitsi mattopommituksenselvennä palopommeilla, koska piti niitäselvennä tehokkaampina kuin mitä epävarmemmat tarkkuuspommitukset olivat. Pommikoneiden lentäjät pitivät tehtävää vaikeana, koska koneiden tuli lentää matalalla ja yöllä. Lisäksi koneista oli vähennetty puolustuskonekiväärejä, jotta saataisiin lisää pommeja mahtumaan. Epäilyistä huolimatta tehtävä onnistui hyvin, sillä vain 14 konetta katosi. Japanilaisten ilmatorjunta oli tehoton.[4]

Pommikoneet pudottivat palopommilastejaan kolme tuntia. Pommituksen tuloksena oli Tokioon syntynyt valtava tulimyrsky. Monet ihmiset hiiltyivät ja jotkut kiehuivat vesisäiliöihin kuoliaiksi. Vain ajoissa pakoon juosseet pelastuivat. Jälkikäteen viimeisten koneiden lentäjät kertoivat haistaneensa palavan lihan hajun. Monet tulipalot yhdistyivät puolessa tunnissa tulimyrskyksi. Tuhoutuneella alueella asui noin 1,5 miljoonaa ihmistä, joten esitetyt arviot uhrien määrästä voivat olla pienempiä kuin todellinen uhriluku.[5]

Seuraukset

Japanin keisarillinen palatsi sijaitsi tuhoutuneen alueen lähellä, ja keisari Hirohito vieraili vaurioituneella alueella pommituksen jälkeen. Sen on sanottu vaikuttaneen keisarin haluun solmia rauha, mutta vielä heinäkuussa 1945 hän ei hyväksynyt Potsdamin julistuksen mukaista antautumista. Muun muassa Tokion liikekeskus Ginza kärsi erittäin pahoja vaurioita.[6]

Vuosina 1948–1951 Sumidan alueelle Yokoamichon puistoon kerättiin 105 400 Tokion pommituksissa kuolleen ihmisen tuhkat. Muistomerkki uhreille paljastettiin vuonna 2001.[7]

Nimestä

Terminä sana Meetinghouse (ts. suom. Tapaamisen/tapaamisten talo) tarkoittaa Kiinassa paikkaa, jossa solmitaan tärkeitä päätöksiä.[8]

Lähteet
  1. Häikäilemätön pommitus muutti Tokion liekkimereksi Historie fi. 18.11.2016. Viitattu 22.9.2017.
  2. March 9, 1945: Burning the Heart Out of the Enemy. Wired
  3. Firebombing (Germany & Japan, 14–15 February & 9–10 March 1945) (Arkistoitu – Internet Archive) PBS
  4. Thomas & Witts, 1976/1981: s.129
  5. A Forgotten Holocaust: US Bombing Strategy, the Destruction of Japanese Cities & the American Way of War from World War II to Iraq. Mark Selden, Japan Focus, 2012
  6. Thomas & Witts, 1976/1981: s. 157.
  7. Tokyo monument honors victims. The Japan Times
  8. Thomas & Witts, 1981: s. 127
    • Gordon Thomas & Max Morgan Witts: Enola Gay – pommikone Hiroshiman yllä. WSOY, 1981. ISBN 951-0-10695-X.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.