Toivo Salokorpi

Toivo Kustaa Salokorpi (aiemmin Sirén; 24. helmikuuta 1892 Tampere – 18. joulukuuta 1976 Tampere)[1][2] oli suomalainen ekonomi ja tiedustelu-upseeri.[3] Hän toimi yleisesikunnan tiedustelun palveluksessa Viipurin alatoimiston päällikkönä 1920–1930-luvuilla ennen talvisotaa. Sotilasarvoltaan hän oli tuolloin reservivänrikki.[3] Hänen tiedustelu-uransa alku ajoittuu sisällissotaan.[4]

Toivo Salokorpi.

Salokorven vanhemmat olivat Kustaa Erland Kaarlonpoika Sirén ja Kustaava Emanuelintytär Sirén. Heillä oli yhteensä seitsemän lasta.[5] Toivo Kustaa Salokorpi oli naimisissa Minna Wahlroosin kanssa. Rakennustaiteen historioitsija ja tietokirjailija Asko Salokorpi oli heidän poikansa.[2]

Ura

Salokorpi opiskeli ylioppilaaksi päästyään Kauppakorkeakoulussa ja valmistui ekonomiksi 1914. Hän erikoistui Venäjän kauppaan ja oli hyvä Venäjän olojen asiantuntija. Vuonna 1918 Salokorpi liittyi pietarinsuomalaisten perustamaan suojeluskuntaan ja toimi joukkueenjohtajana. Hän palasi Suomeen jo Suomen sisällissodan aikana ja hänestä tuli toukokuussa 1918 Suomen sotilastiedustelun Viipurin osaston eli Itäisen Tiedusteluosaston virkailija ja sittemmin osaston edustaja Terijoella.[6]

Yleisesikunnan tilastolliseen ja ulkomaaosastoon kuuluneen tilastotoimiston Viipurin alatoimistossa Salokorpi huolehti muun muassa asiamiesten (vakoilijoiden) koulutuksesta apunaan emigrantti Pjotr Sokolov.[7] Koulutus tapahtui Helsingin Punavuoressa Robertin- ja Fredrikinkatujen kulmatalossa, toimistokäytössä olleessa huoneistossa.[8][9] Muista suomalaisista 1920–1940-lukujen tiedustelu-upseereista poiketen Salokorpea on luonnehdittu "siviilianalyytikoksi" ekonomin koulutuksen näin korostuessa.[4] Hänen asiantuntija-alaansa kuului mm. armeijakuntien ja divisioonien tiedustelutoimistojen (toimisto II) ja salaisen tiedustelun yhteistoiminta.[10]

Kun tiedustelutoimiston jaos V perustettiin helmikuussa 1940 hoitamaan erityisesti Baltian maihin kohdistuvaa tiedustelua, Salokorpi siirtyi alatoimistosta vielä talvisodan aikana sen johtoon.[11] Häntä seurasi alatoimiston päällikkönä Hannes Vehniäinen.[12] Kapteeniksi ylennyt Salokorpi johti jaos V:tä sen lakkauttamiseen, elokuuhun 1945, saakka. Osaston viimeisiä tehtäviä oli varjostaa ja salakuunnella Liittoutuneiden valvontakomission henkilökuntaa.[13]

Stella Polaris -operaatiossa Salokorpi vastasi sotilastiedustelun asiakirja-aineistosta Ruotsissa kuvattujen mikrofilmien kehityttämisestä Puolustusvoimien kuvakeskuksessa.[14]

Sodan jälkeisessä sotilastiedustelun hiljaisessa vaiheessa Salokorpi kuului Ulkomaatoimiston raportteja tuottaneeseen henkilökuntaan vuoteen 1946 asti. Hänet mainitaan tässä yhteydessä jälleen ekonomina.[15] Siviilissä Salokorpi työskenteli Lokomon palveluksessa, aluksi sotakorvaustoimituksissa, missä oli hyötyä hänen Venäjän ja Neuvostoliiton tuntemuksestaan.[16] Lokomo toimitti sotakorvauksiin mm. veturien höyrykattiloita ja puutalotehtaiden koneita sekä kokosi yli 300 höyry- ja dieselveturia.[17]

Katso myös

Lähteet
  • Elfvengren, Eero, Kosonen, Matti & Laidinen, Einar: Vihollisen selustassa: Päämajan tiedustelu Neuvosto-Karjalassa 1939–1944. Suomentanut Vappu Orlov (Einar Laidisen osuudet). Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-22154-8.
  • Elfvengren, Eero & Laidinen, Einar: Vakoilua itärajan takana : Yleisesikunnan tiedustelu Neuvosto-Karjalassa 1918-1939. Helsinki: Minerva, 2012. ISBN 978-952-492-660-7.
  • Heiskanen, Raimo: Saadun tiedon mukaan : Päämajan johtama tiedustelu 1939-1945. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-1-10173-0.
  • Koskimies, Tapio: Sotilastiedustelun alasajo sodan jälkeen ja niukkuuden vuodet 1950-luvun puoliväliin saakka. (Sipilä, Joonas & Koskimies, Tapio toim.) Sata vuotta suomalaista sotilastiedustelua, 2018, s. 96. Jyväskylä: Atena. ISBN 978-952-300-486-3.
  • Kosonen, Matti: Raja railona aukeaa: tiedustelua Neuvosto- Karjalassa vuosina 1920-1939. Joensuu: Kustannusyhtiö Ilias, 2001. ISBN 952-5309-18-5.
  • Kosonen, Matti: Talvisodan tiedustelijat: Päämajan tiedusteluosaston Sortavalan alatoimisto talvisodassa. Jyväskylä: Atena, 2004. ISBN 951-796-347-5.
  • Kosonen, Matti & Ruotsalainen, Heidi: Agenttikoulun naiset: lottana vakoilijoiden ja kaksoisagenttien keskellä. Helsinki: Tammi, 2015. ISBN 978-951-31-8550-3.
  • Mainio, Aleksi: Terroristien pesä: Suomi ja taistelu Venäjästä 1918–1939, s. 76. Helsinki: Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-288-1.
  • Rislakki, Jukka: Nimeni on Salokorpi – Toivo Salokorpi. Sotilasaikakauslehti, 2003, nro 3, s. 55-60. Helsinki: Upseeriliitto.
  • Turunen, Pekka: Salaisen sodan asiamies - Mannerheim-ristin ritari Paavo Suoranta. Helsinki : Ajatus Kirjat, 2006.
  • Vesterinen, Jukka: Maa, joka maksoi velkansa: Suomen sotakorvaukset 1944–1952. Helsinki: Alfamer, 2012. ISBN 978-952-472-166-0. (suomeksi)

Viitteet
  1. Toivo Salokorven kuolinilmoitus (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 23.12.1976, HS Aikakone. Viitattu 15.3.2018.
  2. Rislakki 2003, 55
  3. Kosonen 2001, 190
  4. Turunen 2006, 146
  5. Geni: Toivo Kustaa Salokorpi Tampere, Finland (1892 - 1976)
  6. Mainio, Aleksi: Terroristien pesä: Suomi ja taistelu Venäjästä 1918–1939, s. 76. Helsinki: Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-288-1.
  7. Elfvengren & Laidinen 2012, 248-249
  8. Heiskanen 1988, 24
  9. Helsinkiläisiä porrashuoneita 1800-luvulta ja 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 20.6.2016.
  10. Elfenvengren, Kosonen & Laidinen 2010, 197
  11. Heiskanen 1988, 108, Kosonen 2004, 346
  12. Kosonen & Ruotsalainen 2015, 54
  13. Heiskanen 1988, 269
  14. Heiskanen 1988, 278
  15. Koskimies, Tapio: Sotilastiedustelun alasajo sodan jälkeen ja niukkuuden vuodet 1950-luvun puoliväliin saakka. (Sipilä, Joonas & Koskimies, Tapio toim.) Sata vuotta suomalaista sotilastiedustelua, 2018, s. 96. Jyväskylä: Atena. ISBN 978-952-300-486-3.
  16. Rislakki 2003, 60
  17. Vesterinen 2012, 144

    Kirjallisuutta
    • Kotakallio, Juho: Hänen majesteettinsa agentit : brittitiedustelu Suomessa 1918-1941. Jyväskylä: Atena, 2014. ISBN 978-952-300-025-4.
    • Rislakki, Jukka: Finland's Military Intelligence in War and Peace. International Journal of Intelligence and CounterIntelligence, 2008, 21. vsk, nro 3, s. 461-486.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.