Toisenvaraisuus

Toisenvaraisuus eli heterotrofisuus (heterone ’toinen’, trophe ’ravinto’) tarkoittaa sitä, että eliö ei pysty itse tuottamaan tarvitsemaansa energiaa vaan joutuu hankkimaan ravintonsa muulla tavalla. Heterotrofisia ovat eläimet, sienet ja monet bakteerit. Heterotrofisuuden vastakohta on omavaraisuus eli autotrofisuus. Autotrofisia ovat muun muassa kasvit ja kemosynteesin avulla energiaa tuottavat arkit.

Joillakin vesieläimillä on mekanismeja, joilla ne käsittelevät pieniä ravintohiukkasia. Näitä pieniä ravintohiukkasia ne käsittelevät siimoilla, ripsillä, sukasilla, pyyntilokeroilla ja valejaloilla ja apuna käsittelyssä on joskus lima. Eläimet, jotka syövät kerralla suuria ravintopaloja, eivät erottele ravintohiukkasia toisistaan, vaan nielevät ravintopalat ja sulattavat ne elimistössään. Kaiken kaikkiaan ravintoon tarttumista ja pureskelua varten eläimillä on monenlaisia elimiä. Joillakin eläimillä on erityisiä mekanismeja, joilla ne sulattavat nesteitä ja pehmeitä kudoksia. Näitä mekanismeja on eniten selkärangattomilla eläimillä, erityisesti loisilla. Pieniä ravintohiukkasia syövät eläimet syövät kaikkea pienistä hiukkasista koostuvaa ainesta, jota voi käyttää ravinnoksi. Ne siis valikoivat ravinnon vain hiukkaskoon perusteella, eivät muuten. Suurempia ravintopaloja syövät eläimet valikoivat ravintoansa enemmän.

Eläinlajit ovat kukin erikoistuneet tiettyyn ekologiseen lokeroon. Monet lajit ovat erikoistuneet käyttämään vain yhdentyyppistä ravintoa. Tästä esimerkkinä ovat ruohonsyöjät. Tundralla ja muilla kylmillä alueilla ravintoketjut ovat yksinkertaisempia kuin lauhkeilla vyöhykkeillä ja trooppisilla alueilla.[1]