Togo
Togon tasavalta eli Togo on valtio Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat lännessä Ghana, idässä Benin ja pohjoisessa Burkina Faso. Etelässä se rajoittuu Guineanlahteen, jonka rannikolla sijaitsee maan pääkaupunki Lomé. Maan talous on perustunut maanviljelyyn, jonka kulmakivet ovat kahvi, kaakao ja puuvilla. 2010-luvulla palvelut ovat nousseet suurimmaksi bruttokansantuotteen sektoriksi. Sijainti kauppareittien varrella on saanut aikaan sen, että ulkomaankauppa ja tuotteiden välitystoiminta ovat olleet tärkeitä jo vuosisatojen ajan. Siirtomaaisännät vetivät maan rajat, ja sen sisällä heimoristiriidat ovat jämähtäneet etelän ja pohjoisen vastakkainasetteluksi.
| Togon tasavalta République togolaise |
|||
|---|---|---|---|
|
|||
|
|
|||
| Valtiomuoto | yhden puolueen hallitsema semipresidentiaalinen tasavalta | ||
| Presidentti | Faure Gnassingbé | ||
| Pääkaupunki |
Lomé |
||
| Muita kaupunkeja | Kara, Dapaong, Sokodé, Atakpamé, Palimé, Anejo, Tsevie, Kpeme. | ||
| Pinta-ala | |||
| – yhteensä | 56 785 km²[1] (sijalla 123) | ||
| – josta sisävesiä | 2 400 km² (4,2 %)[1] | ||
| Väkiluku (2022) | 8 492 333 [1] (sijalla 102) | ||
| – väestötiheys | 156 as. / km² | ||
| – väestönkasvu | 2,48 % [1] (2022) | ||
| Viralliset kielet | ranska | ||
| Valuutta | CFA-frangi (XOF) | ||
| BKT (2020) | |||
| – yhteensä | 17,450 mrd. USD (PPP) [1] (sijalla 154) | ||
| – per asukas | 2100 USD[1] | ||
| HDI (2019) | 0,515 [2] (sijalla 167) | ||
| Elinkeinorakenne (BKT:sta) | |||
| – maatalous | 28,8 % [1] | ||
| – teollisuus | 21,8 % [1] | ||
| – palvelut | 49,8 % [1] | ||
| Aikavyöhyke | UTC | ||
| – kesäaika | ei käytössä | ||
| Itsenäisyys – Ranskasta |
27. huhtikuuta 1960 |
||
| Lyhenne | TG | ||
| – ajoneuvot: | ? | ||
| – lentokoneet: | ? | ||
| Kansainvälinen suuntanumero |
+228 | ||
| Tunnuslause | Travail, Liberté, Patrie (Työ, Vapaus, Isänmaa) | ||
| Kansallislaulu | ”Salut à toi, pays de nos aïeux (Terve sinulle, esi-isiemme maa)” | ||
Historia
Ennen siirtomaavaltaa
Togon eteläosissa asuvien esi-isät ovat peräisin Beninistä ja Ghanasta, kun taas pohjoisen asukkaat tulivat Burkina Fasosta ja Nigeristä. Nämä ryhmät muuttivat seudulle 1500–1800-luvuilla.[3] Etelän ewet sekä pohjoisen kotokolit ja tšokossit muodostivat keskitetysti hallittuja heimoliittoja. Etelässä harjoitettiin maanviljelyä ja käsityöammatteja, meren rannalla kalastusta ja pohjoisessa karjanhoitoa sekä metsästystä ja keräilytaloutta. Seudun kautta kulkeneet kauppareitit edistivät tavaravaihdon kehitystä.[4]
Togon rannikolla olivat ensimmäiset eurooppalaiset portugalilaiset purjehtijat Joao de Santarém ja Pedro Escobar vuosina 1471-1473.[5] Seuraavien kahden sadan vuoden aikana eurooppalaiset käyttivät aluetta ryöstöretkiin, joissa pidätettiin ihmisiä. Togo ja sitä ympäröivät alueet tulivat tunnetuksi orjarannikkona.[3] Orjakauppa hidasti pitkään alueen kehitystä.[6]
Accran ja Lagosin välisestä rannikkoseudusta tuli 1800-luvulla nopeasti kiistanalainen alue useiden siirtomaavaltojen, kuten Ranskan, Britannian ja Saksan välillä. Alueen länsiosassa Tanska oli ollut aikaisemmin aktiivinen, mutta vetäytyi alueelta, kun Keta myytiin englantilaisille vuonna 1850. Alueen huomattavin kaupunki oli Aného.[5]
Eurooppalaisten vaikutus oli suurempi maan eteläosissa, lähempänä rannikkoa, jossa sijaitsee nykyinen pääkaupunki Lomé. Nykyisin suurin osa maan kristityistä asuu etelässä.
Saksalaiset kauppiaat ja lähetystyöntekijät alkoivat tulla Togoon 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla.[7]
Saksan Togoland
- Pääartikkeli: Togomaa
Saksalaisia kolonialisteja Togossa, kuva ehkä vuodelta 1885.
Saksalainen diplomaatti Gustav Nachtigal solmi vuonna 1884 ewe-hallitsijan Mlapa III:n kanssa protektoraattisopimuksen, pienessä ranikkokylässä nimeltä Togo (to=vesi go=rannikko)[5], Sopimuksen mukaan osa rannikkoseudusta joutui saksalaisten hallintaan. Saksan eteneminen sisämaahan kohtasi pitkään ankaraa vastarintaa. Paikallinen väestö joutui viljelemään puuvillaa, kahvia ja kaakaota, tekemään pakkotöitä ja maksamaan korkeita veroja.[4]
Togossa asuvien Saksan vastustus oli kuitenkin heikompaa verrattuna Ranskan ja Britannian kohtaamaan naapuriseuduilla Dahomeyssa ja Kultarannikolla, joissa siirtomavaltojen täytyi perustaa voimakkaita sotilaallisia kampanjoita,[5]
Saksan isännöimä aika kesti 30 vuotta ja sen hallinto oli autoritaarista. Tänä aikana perustettiin kuitenkin tärkeä osa Togon infrastruktuuria, kuten hyvä maantieverkosto, Lomén aallonmurtajat ja satamalaituri. Juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa valmistui kolmannes alueen rautateistä, joka auttoi sisämaan rahakasvien kuljetusta rannikolle. Saksalaiset yrittivät laajentaa myös maan koulutusjärjestelmää, mutta Saksan hallinnon ankaruus kohtasi vallanpidon huomattavaa vastustusta ja Ewe-väestön muuttopakoa Kultarannikolle. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Liittoituneiden joukot toivotettiin tervetulleiksi.[5]
Britannian ja Ranskan valta-aika
Britannia ja Ranska valtasivat alueen ensimmäisessä maailmansodassa vuonna 1914. Versailles’n rauhassa Togon länsiosasta tehtiin Britannian ja itäosasta Ranskan mandaattialue. Kansainliitto vahvisti maiden välisen rajan vuonna 1922.[4] Brittiläinen Togomaa liitettiin Britannian Kultarannikkoon vuonna 1923.[8]
Nykyistä Togoa vastaavaa Ranskan mandaattia hallitsi ranskalainen ylikomissaari. Käytännössä alue oli siirtomaa, jonka eteläosa tuotti Ranskaan vietäviä maataloustuotteita. Kulkuyhteyksien puuttumisen takia maan pohjoisosa oli eristetty rannikosta. Mandaattien lakkauttamisen jälkeen vuonna 1946 Ranskan Togosta tuli Ranskan hallitsema YK:n huoltohallintoalue.[4]
Toisen maailmansodan jälkeen ranskalaiset laajensivat alueen itsehallintoa. Ensimmäiset poliittiset puolueet perustettiin 1940-luvun lopulla. Vuonna 1956 säädettiin yleinen äänioikeus.[4] Samana vuonna Ranskan Togo julistettiin autonomiseksi tasavallaksi, jonka raha-asiat, puolustus ja ulkopolitiikka jäivät edelleen Ranskan ylikomissaarin päätettäviksi. Vuoden 1958 vaaleissa itsenäisyysmieliset Togon yhtenäisyyden komitea ja Juvento-puolue voittivat suurimman osan edustajainkokouksen paikoista ja Sylvanus Olympio muodosti hallituksen.[9]
Britannian hallitsemalla Länsi-Togon huoltohallintoalueella järjestettiin vuonna 1956 YK:n valvoma kansanäänestys, jossa 58 prosenttia äänestäjistä kannatti alueen liittämistä itsenäistymässä olleeseen Kultarannikkoon. Vuodesta 1957 lähtien entinen Länsi-Togo eli Voltan alue on kuulunut Ghanaan. Maiden välisen rajan jakaman ewe-kansan kohtalo aiheutti alkuvaiheessa ristiriitoja Ghanan ja Togon välillä.[8]
Itsenäisyyden aika
Togo julistettiin itsenäiseksi tasavallaksi 27. huhtikuuta 1960. Huhtikuussa 1961 pidetyissä vaaleissa Olympio valittiin presidentiksi ja Togon yhtenäisyyden puolue (entinen komitea) sai kansalliskokouksen kaikki paikat. Tammikuussa 1962 siirryttiin yksipuoluejärjestelmään.[9]
Vallan keskittämiseen tyytymätön oppositio teki tammikuussa 1963 sotilaiden tuella vallankaappauksen, jonka aikana presidentti Olympio murhattiin. Pääministeriksi tuli Togon kansan demokraattisen liiton johtaja Nicolas Grunitzky, joka samana vuonna valittiin presidentiksi. Grunitzkyn johtama monipuoluehallitus pyrki vakauttamaan maan poliittista tilannetta.[9]
Tammikuussa 1967 armeija teki vallankaappauksen esikuntapäällikkö Gnassingbé Eyadéman johdolla. Marraskuussa 1969 Eyadéman hallitus perusti Togon kansan liiton, josta myöhemmin tuli maan ainoa sallittu puolue. Tammikuussa 1972 järjestetyssä kansanäänestyksessä Eyadéma valittiin Togon presidentiksi. Vuonna 1979 pidettiin presidentin- ja parlamenttivaalit, joiden yhteydessä vahvistettiin maan uusi perustuslaki.[9]
Gnassingbé Eyadéma oli Togon presidentti aina kuolemaansa asti 5. helmikuuta 2005. Togon siirryttyä monipuoluejärjestelmään Eyadéma valittiin vaaleilla uudestaan virkaansa vuosina 1998 ja 2003. Eyadéman kuoltua armeija siirsi vallan presidentin pojalle Faure Gnassingbélle vastoin maan perustuslakia. Vuonna 2007 järjestettiin vihdoin maan ensimmäiset melko vapaat vaalit.[1]
Vuonna 2009 presidentin velipuolta syytettiin vallankaappaushankkeesta.[10]
Togossa oli levottomuuksia vuosina 2017-18 sen jälkeen, kun maassa saatettiin voimaan perustuslaillinen muutos, joka poisti rajoituksen peräkkäisissä presidenttikausissa ja mahdollisti presidentti Faure Gnassingben jatkamisen virassa vuoteen 2030 saakka. Presidentinvaaleissa helmikuussa 2020 hänet valittiin taas uudelle virkakaudelle. Oppositio syytti vaaleja vilpillisiksi.[11]
Togon hallitseva dynastia on nykyisen Afrikan pisimpään vallassa ollut poliittinen sukudynastia. Nykyinen presidentti Faure Gnassingbé on hallinnut vuodesta 2005, jota ennen hänen isänsä Gnassingbé Eyadéma oli 38 vuotta maan presidentti vuodesta 1967 vuoteen 2005.[12]
Politiikka
Togon siirtyminen demokratiaa kohti pysähtyi entisen presidentin Gnassingbe Eyadéman kuoltua vuonna 2005. Perustuslain mukaan parlamentin puhemiehestä (Fambaré Ouattara Natchaba) olisi pitänyt tulla presidentti hetkeksi ennen kuin uudet vaalit ehdittäisiin järjestää. Armeija nosti kuitenkin Eyadéman pojan Faure Gnassingbén valtaan.[13] Huhtikuun 2005 vaaleissa Gnassingbé valittiin virkaan selvällä enemmistöllä. Vuoden 2010 vaaleissa hänet valittiin toiselle kaudelle yli 60 prosentilla äänistä.[1]
Hallitusta johtaa pääministeri, joka yhdessä presidentin kanssa nimittää hallituksen. Parlamentin 81 jäsentä valitaan vaaleilla viiden vuoden välein. Vuonna 2007 valitussa parlamentissa Rassemblement du Peuple Togolais -puolueella on ehdoton 50 paikan enemmistö, Union of Forces for Change (UFC) nosti paikkamääränsä 27:ään, Action Committee for Renewal CAR sai loput neljä paikkaa.[1]
Vapauksien kehitys
Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Togossa on vuodesta 1992 lähtien on pidetty säännöllisiä monipuoluevaaleja, mutta edesmennyt Gnassingbé Eyadéma ja hänen poikansa, nykyinen presidentti Faure Gnassingbé, ovat kontrolloineet Togon politiikkaa vuodesta 1963 lähtien. Edut, kuten presidentin etnisen ryhmän hallitsemat turvallisuuspalvelut ja huonosti hallitut vaalipiirit ovat auttaneet Gnassingbéä ja hänen puoluettaan säilyttämään vallan. Opposition vaatimuksia perustuslaki- ja vaaliuudistuksista on tukahdutettu ankarasti vuosien ajan.[14]
Turvallisuus
Pohjois-Togon Kpendjalin prefektuurissa kohdistettiin hyökkäys heinäkuussa 2022, jossa tapettiin kymmenkunta siviiliä. Tämä oli neljäs hyökkäys marraskuun 2021 jälkeen Togoon, jota vaivaavat sen rajan toisella puolella Burkina Fasossa olevien jihadistiryhmien hyökkäykset.[15]
Alkuvuodesta 2023 noin 40 sotilasta ja 100 siviiliä tapettiin jihadistien sodassa Pohjois-Togossa. Togon presidentti Faure Gnassingbe sanoi tämän televisiohaastattelussa, joka oli hänen ensimmäisensä sen jälkeen, kun hän siirtyi valtaan isänsä jälkeen vuonna 2005. Presidentti määräsi kesäkuussa 2022 Savanesin alueen turvallisuushätätilaan, jonka Togon parlamentti äänesti maaliskuussa 2023 jatkettavaksi 12 kuukaudella.[16]
Maantiede
Togo on pieni rannikkovaltio, jolla on rantaviivaa 56 kilometriä. Maa koostuu pääasiassa kahdesta savannivyöhykkeestä, jotka erottaa toisistaan mäkinen seutu. Etelässä savanni muuttuu rannikkovyöhykkeeksi, jossa on laguuneja, soita ja järviä. Maan korkein kohta on Mont Agou 986 metrissä.[1]
Metsien tuhoutuminen kaskiviljelyn ja polttopuiden keräämisen takia on merkittävä ympäristöongelma, samoin etenkin kalastusta haittaava vesien saastuminen ja kaupunkialueiden ilmansaasteet.[1]
Ilmastoltaan Togo on trooppinen. Pääkaupunki Loméssa on kaikkien kuukausien keskimääräinen ylin lämpötila 28–33 astetta ja keskimääräinen alin 22–25 astetta. Rannikko on kuivinta aluetta, vaikka eteläosa saakin kaksi sadekautta. Pohjoisella puoliskolla ainoa sadejakso on kesäkuulta syyskuulle. Kuivana kautena harmattan-tuuli on yleinen.[17][18]
Vuoden 2010 arvioiden mukaan maassa oli seitsemän yli 50 tuhannen asukkaan kaupunkia. Väestönlaskentatiedot ovat vuodelta 1981, ja 30 vuodessa kaupungistuminen on ollut huomattavaa.[19]
| nimi | 1981 laskenta | 2020 arvio[20] |
|---|---|---|
| Lomé | 375 499 | 2 174 000 |
| Sokodé | 45 660 | 109 200 |
| Kara | 28 902 | 115 400 |
| Atakpamé | 24 139 | 81 100 |
| Palimé | 28 262 | 89 700 |
| Dapaong | 16 939 | 69 900 |
| Tsévié | 20 480 | 56 200 |
Luonto ja luonnonsuojelu
Kéranin kansallispuisto on Togon suosituin luontonähtävyys. Se sijaitsee maan pohjoisosassa ja siihen kuuluu Koumongou-joen tulvatasanko.[21] Togon suurin koskematon metsäalue on Fazao-Malfakassan kansallispuisto maan keskiosassa Ghanan rajalla. Se kattaa savannia, tiheää metsää ja ruohikkoisia kukkuloita. Fosse aux Lionsin kansallispuisto on perustettu 1954 suojelemaan elefantteja. Siellä on myös monia apinoita. Togodon suojelualue maan kaakkoisosassa keskittyy puhvelien ja antilooppien suojeluun.[22][23]
Hallinnollinen jako
Togo on jaettu viiteen alueeseen (région), jotka ovat pohjoisesta etelään lueteltuina Savanes, Kara, Centrale, Plateaux ja Maritime.[24] Alueet on vuorostaan jaettu 35 prefektuuriin, joista viisi muodostettiin vuonna 2009.[25]
Talous
Togo on riippuvainen maanviljelystä jonka palveluksessa on 65 prosenttia työvoimasta. Kaakao, kahvi ja puuvilla muodostavat yhteensä noin 40 prosenttia vientituloista.[1] Tuonti- ja vientikauppa on perinteisesti suuri tulonlähde, mutta alueen levottomuudet ovat vähentäneet sen merkitystä. Teollisuudessa fosfaatinlouhinta on selvästi tärkein toimiala, mutta se on kärsinyt viime aikoina fosfaatin maailmanmarkkinahintojen romahduksesta ja lisääntyneestä kilpailusta.[26]
Merkittävimmät luonnonvarat ovat fosfaatti, kalkkikivi ja marmori. Merkittävimmät vientituotteet ovat fosfaatti, puuvilla, kahvi ja kaakao.[1]
Liikenne
Togossa on kahdeksan lentokenttää, joista kahdessa on päällystetty kiitotie. Rautateitä on 532 kilometriä ja päällystettyä maantietä 2 376 kilometriä. Satamakaupungit ovat Kpeme ja Lomé.[1]
Maan sisäistä liikennettä hoitavat kuusi-, yhdeksän- tai 16-paikkaiset tilataksit. Kaupunkien välillä kulkee pikavuoroja. Myös moottoripyöriä toimii takseina, niitä kutsutaan nimillä taxi-moto eli zemi-john.[27]
Väestöjakauma
YK:n mukaan Togon väkiluku oli 7,8 miljoonaa vuonna 2017. Asukkaista 42 prosenttia oli 0–14-vuotiaita, 19 % 15–24-vuotiaita, 35 % 25–59-vuotiaita ja 5 % 60 vuotta täyttäneitä.[28] Vuonna 2022 CIA arvioi väkiluvuksi 8,5 miljoonaa ja väestönkasvuksi 2,48 prosenttia vuodessa.[1] YK:n vuoden 2017 ennusteen mukaan Togon väkiluku kasvaa noin 15 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä.[28]
Vuonna 2022 elinajanodote miehille oli 68,8 vuotta ja naisille 74,0 vuotta. Vuonna 2019 yli 15-vuotiaista 66,5 prosenttia oli lukutaitoisia. Miehistä lukutaitoisia oli 80 % ja naisista 55 %.[1]
Väestö muodustuu 37 etnisestä ryhmästä. Etelän ewet, minat ja pohjoisen kabyet ovat tärkeimmät ryhmät. Togon väestöstä peräti 99 prosenttia koostuu afrikkalaisista kansoista. Maan virallinen kieli on ranska. Eteläosan puhutuimmat kielet ovat ewe ja gen ja pohjoisen kabye sekä dagomba.[1]
Vuoden 2020 arvion mukaan togolaisista 42,3 prosenttia oli kristittyjä, 36,9 prosenttia kuului kansansukontoihin ja 14 prosenttia oli muslimeja. Loput kuuluivat muihin uskontoihin tai olivat uskonnottomia.[1]
Vuonna 2007 arvioitiin, että HIV:n kantajia oli noin 3,3 prosenttia aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 130 000 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 41 000 henkeä, mutta sitä sai vain viidennes heistä, noin 8 000 henkeä. Lääkitystilanne oli parantunut, vuonna 2004 lääkettä sai kuusi prosenttia tarvitsijoista.[29]
Äitiyskuolleisuus on korkea. Vuonna 2015 Togossa menehtyi 396 äitiä 100 000 synnytystä kohden. Vuonna 2000 vastaava luku oli 489.[30]
Kulttuuri ja media
Gnassingbé Eyadéman diktatuurin alkuun asti Togossa eteläisten ewejen kulttuuri oli hallitsevassa asemassa, ja vain ranskalaiset vaikutteet olivat tärkeämpiä kuin se. Vuodesta 1967 alkaen presidentti pyrki tasoittamaan etelän etumatkaa kulttuurissa, politiikassa ja yhteiskunnallisissa asioissa. Hän otti mallia Zairen diktaattori Mobutun authenticité-politiikasta. Alun perin tavoitteena oli edistää Togon kulttuureiden moninaisuutta, mutta lopputuloksena oli kaksinapaisuus etelän ja pohjoisen välillä. Myöhemmin käsitys togolaisuudesta on haudannut alleen kabaye-heimoidentiteetin.[31]
Togolaiset syövät yleensä kaksi tai kolme päivittäistä ateriaa, joiden perustana on hiilihydraattipitoinen aines, kuten kassava, maissi, riisi, jamssi tai ruokabanaanit. Päivä- ja iltaruoan kanssa tarjotaan mausteinen kastike, jossa on palmuöljyä tai maapähkinätahnaa ja jotain proteiinipitoista, kuten kalaa, lihaa tai papuja. Vihanneksia syö pääasiassa porvaristo.[31]
Radio on tärkein joukkotiedotusväline; maassa toimii noin 80 radioasemaa. Maassa toimii myös kaksi valtiollista, kaksi yksityistä, yksi kaupallinen, yksi kristillinen ja yksi islamilainen televisiokanava. Ainoa päivittäin ilmestyvä sanomalehti on valtion omistama Togo-Presse.[10]
Urheilu
Togo on osallistunut olympialaisiin vuonna 1972 ja vuodesta 1984 alkaen. Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan mitalin sai Benjamin Boukpeti vuonna 2008 melonnasta.[32]
Togon jalkapallomaajoukkue on Afrikan keskikastia. Se selvisi jalkapallon MM-kilpailuihin ensimmäisen kerran vuoden 2006 kisoissa. Fifan rankingissa heinäkuussa 2018 se oli sijalla 125.[33] Maassa on sata seuraa, joissa pelaa 3 300 rekisteröityä pelaajaa.[33]
Jääkiekkoilussa kenties menestynein togolaissyntyinen on nykyisin Suomessa asuva Ekue Tomety, joka pelasi kausilla 2009–2012 Oulun Kärppien A-juniorien SM-liigajoukkueessa.[34]
Katso myös
Lähteet
- Togo CIA World Factbook. Viitattu 5.10.2022.
- Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
- Page, Willie F. (toim.): Encyclopedia of African history and culture: Volume III from conquest to colonization (1500 to 1850), s. 285. Facts on File Inc., 2005.
- Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 457. Moskova: Sovetskaja entsiklopedija, 1987. (venäjäksi)
- Decalo, Samuel: Historical Dictionary of Togo, s. 4. The Scarecrow Press, 1987.
- Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 456. Moskova: Sovetskaja entsiklopedija, 1987. (venäjäksi)
- Page, Willie F. (toim.): Encyclopedia of African history and culture: Volume III from conquest to colonization (1500 to 1850), s. 227. Facts on File Inc., 2005.
- Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 1, s. 399. Moskova: Sovetskaja entsiklopedija, 1986. (venäjäksi)
- Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 458. Moskova: Sovetskaja entsiklopedija, 1987. (venäjäksi)
- Togo country profile BBC News. BBC. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
- Togo profile BBC News. 24.2.2020. Viitattu 6.4.2020. (englanniksi)
- Togo votes as Faure Gnassingbe seeks to extend dynasty's rule www.aljazeera.com. Viitattu 6.4.2020. (englanniksi)
- Togo President, Installed by Army, Agrees to an Election The New York Times. 19.2.2005. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
- Togo: Country Profile Freedom House. Viitattu 7.11.2022. (englanniksi)
- Le nord du Togo visé par une attaque, les autorités redoutent des victimes Le Monde.fr. 15.7.2022. Viitattu 5.5.2023. (ranskaksi)
- AfricaNews: Togo president Faure Gnassingbe says 140 people killed in jihadist 'war' Africanews. 2023-04-30CEST13:41:06+02:00. Viitattu 5.5.2023. (englanniksi)
- Togo BBC Weather. 23.3.2011. Arkistoitu 7.7.2012. Viitattu 15.5.2011. (englanniksi)
- Togo World Weather Information Service. World Meteorological Organization. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
- Togo: largest cities and towns and statistics of their population (Internet Archive) World Gazetteer. Arkistoitu 28.4.2013. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
- Togo: Major cities Citypopulation. Viitattu 5.10.2022.
- Keran National Park Africa Tour Operators. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
- National Parks of Togo Nationalparks-worldwide.info. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
- National Parks in Togo Africa Tour Operators. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
- Brinkhoff, Thomas: Togo Citypopulation.de. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
- Prefectures of Togo Statoids. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
- Background Note Togo (arkistoitu) 1.6.2010. U.S. Department of State. Viitattu 28.12.2014. (englanniksi)
- Local Transport Lonely Planet. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
- World Population Prospects. The 2017 Revision. Key Findings and Advance Tables (PDF) (s. 18) United Nations. Viitattu 7.10.2022. (englanniksi)
- Epidemiological Fact Sheet on HIV and AIDS Togo 2008 WHO. Viitattu 6.5.2011. (englanniksi)
- Trends in maternal mortality 2000 to 2017: estimates by WHO, UNICEF, UNFPA, World Bank Group and the United Nations Population Division (PDF) (Maakohtaiset arviot on esitetty taulukossa 7 s. 99–107) 2019. Maailman terveysjärjestö. Viitattu 7.10.2022. (englanniksi)
- Togo Countries and their Cultures. Everyculture.com. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
- Togo Sports-Reference.com. Arkistoitu 20.2.2009. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
- Togo FIFA. Arkistoitu 15.7.2013. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)
- Ekue Tomety Eurohockey.com. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Togo Wikimedia Commonsissa
Matkaopas aiheesta Togo Wikivoyagessa (englanniksi)
Hallinto
- Republic of Togo (ranskaksi)
- National Assembly of Togo (ranskaksi)