Todor Živkov

Živkov syntyi Pravetsin kylässä 60 kilometriä Sofiasta köyhään maanviljelijäperheeseen. Hän muutti nuorena Sofiaan etsimään töitä, kouluttautui kirjaltajaksi, omaksui marxismin ja liittyi 1928 laittoman Bulgarian kommunistisen puolueen nuorisojärjestöön ja puolueeseen 1933.[2] Toisen maailmansodan aikana Živkov järjesti kansan vapautusarmeijan maan saksalaismiehittäjiä vastaan ja avusti puna-armeijaa sen saapuessa Bulgariaan syyskuussa 1944. Vuonna 1945 hän sai aseman Neuvostoliiton tukemassa uudessa hallituksessa ja kansanmilitian johdossa, jossa tehtävässä hän osallistui tuhansien kommunistien vastustajien pidätyksiin.

Vuonna 1949 hän sai keskuskomitean täysjäsenyyden, ja 1951 hänestä tuli puolueen politbyroon täysjäsen. Vuonna 1954 hän syrjäytti Nikita Hruštšovin tuella stalinisti Vălko Tšervenkovin puolueen johdosta. NKP:n 22. puoluekokouksen jälkeen Živkov onnistui lopulta syrjäyttämään Tšervenkovin vuonna 1961. Vuodet 1962–1971 hän oli pääministeri ja vuodesta 1971 valtioneuvoston puhemies. Živkov solmi suhteet Kreikan kanssa vuonna 1964. Živkov esti upseeriston ja puolueen jäsenien vallankaappausyrityksen keväällä 1965. Bulgaria sai runsaasti apua Neuvostoliitolta viisivuotissuunnitelmalle vuosiksi 1966–1970, ja siitä tuli tähän aikaan nopeimman taloudellisen kasvun maan sosialististen maiden joukossa.

Živkov kollektivisoi maatalouden ja korosti maanviljelyn koneistamista. Neuvostoliiton tuki auttoi maan teollistamisessa. Živkovin hallinto vähensi huomattavasti Tšervenkovin ajan vainoja, mutta vastusti suuria poliittisia tai taloudellisia muutoksia. Živkovin hallinnon alla kuitenkin kaikki uudistamisvaatimukset tukahdutettiin kovilla otteilla. Tuhansia henkilöitä oli vangittuna ympäri maata. Živkov oli tunnettu uskollisuudestaan Leonid Brežneville ja läheisestä liittolaisuudestaan Neuvostoliittoon kylmän sodan aikana.

1960-luvun alussa hän ehdotti Bulgarian liittämistä osaksi Neuvostoliittoa sosialistisena neuvostotasavaltana, mutta ehdotus hylättiin.[3][4][5]

Ulkopolitiikassa Živkov seurasi tarkasti ja uskollisesti Neuvostoliiton johtoa. Hän hyväksyi Hruštšovin destalinisaation, sekä Brežnevin johdon Hruštšovin syrjäyttämisen jälkeen. Hän lähetti Bulgarian joukot mukaan Tšekkoslovakian miehitykseen 1968. Bulgarian tiedustelupalvelua syytettiin vuoden 1981 kiusallisen puolalaisen paavi Johannes Paavali II:n murhayrityksen järjestämisestä. Sittemmin salamurhatun bulgarialaisen toisinajattelijan ja loikkari Georgi Markovin mukaan Živkov palveli Neuvostoliiton etuja paremmin kuin Neuvostoliiton johtajat itse. Živkov lisäsi maan riippuvuutta Neuvostoliitosta kulttuurin, armeijan ja talouden osalta, mikä viimein koitui hänen tappiokseen kun hän yritti vastustaa Mihail Gorbatšovin glasnostia ja perestroikaa.[6]

Vuonna 1989 maa oli raskaissa veloissa. Välttääkseen huomion kiinnittymisen talouden ongelmiin Živkov korosti nationalistista politiikkaa ja kävi maan turkkilaista vähemmistöä vastaan. Talous romahti kun 300 000 bulgarianturkkilaista pakeni Turkkiin. Marraskuussa 1989 Živkovin syrjäyttivät muut politbyroon jäsenet ulkoministeri Petăr Mladenovin johdolla, josta tuli itse kommunistisen puolueen johtaja.[7]

Živkov tunnettiin nepotismista. Siinä missä bulgarialaiset eivät saaneet matkustaa ulkomaille, Živkovin perhe teki matkoja etenkin länsimaihin. Živkov yritti saada lapsiaan mukaan puolueen hierarkiaan. Tyttärensä Ljudmilan miehestä Ivan Slavkovista tuli valtion television ja Bulgarian olympiakomitean johtaja. Poika Vladimir Živkov sen sijaan tunnettiin playboy-elämäntyylistään ja alkoholinkäytöstään, mikä esti hänen korottamisensa komsomolin johtoa korkeammalle. Hän osteli velaksi kalliita BMW- ja Mercedes-Benz-länsiautoja. Sukulaisille ja tuttaville järjestettiin ylellisiä kulutustavaroita ja ilmainen terveydenhoito. Živkov perusti kauppoja, joista puolueen virkailijat saattoivat ostaa länsivaluutoilla. Ravintola-, hotelli- ja yökerhoiltoja järjesteltiin ympäri maata puolueen virkailijoille. Živkovilla oli monta huvilaa ympäri Bulgarian Mustanmeren rannikkoa.

Tytär Ljudmila pääsi politbyroohon ja kulttuuriministeriksi. Hän omaksui itämaista filosofiaa, harrasti mystiikkaa ja vegetarianismia marxismi-leninismin sijaan, mikä ei sopinut puolueen vanhalle kaartille. Ljudmila kuoli vuonna 1981 epäselvissä olosuhteissa 38-vuotiaana.[8]

Vuonna 1990 Živkov sai syytteen erityisen törkeästä kansan omaisuuden kavaltamisesta.[9] Syyskuussa 1992 hän sai seitsemän vuoden vankeustuomion vallan väärinkäytöstä ja valtion varojen kavaltamisesta, ja hänet tuomittiin noin miljardin dollarin korvauksiin. Hän ei istunut tuomiotaan vankilassa korkean ikänsä vuoksi. Tammikuussa 1993 häntä vastaan nostettiin syyte valtiopetokesta. Syytteen mukaan hän oli ehdottanut Bulgarian liittämistä Neuvostoliittoon.[1]

Živkov kuoli 1998 keuhkokuumeeseen.[10]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Todor Živkov Wikimedia Commonsissa