Tiwanaku

Tiwanakun rauniot.

Tiwanakun "Auringonportti".

Tiwanaku näkyy kartassa Titicacajärven eteläpuolella.

Tiwanaku ja muita löytöpaikkoja.

Tiwanakun rauniot kattavat jopa yli 4–6,5 km²:n alan. Asukasluvusta esitetyt arviot vaihtelevat akselilla 15 000–60 000 asukasta[3]. Tiwanakun keskusta oli aikoinaan niemekkeellä, jonka ala oli noin 50 hehtaaria[4].

Paikassa on nähtävissä vaikutteita vanhasta perulaisesta kulttuurista: temppeli ja pyramidi on paikan keskus ja kiviarkkitehtuuri on huolellista. Paikka tunnetaan monista massiivisista kivirakennelmistaan. Tiwanakun huomiota herättävin rakennelma on hieman puoliristiä ylhäältä katsoen muistuttava Akapanan pyramidi, jonka vieressä on Kalasasayan temppeli[5]

Kalasasayan temppeli on jopa 6 metrin korkuisista kivistä koottu valtava neliömäinen kivirakennelma mitoiltaan 129 × 119 m. Sen sivuilla on isoja monoliitteja säännöllisin välimatkoin ja kulmakivet ovat kaikkein suurimpia. Kalasasayan temppelin edessä sinne vievien portaiden alla on maahan upotetun kentän (Temple Semisubterraneó) seinissä ulkonevia kivipäitä, joiden arvellaan liittyvän uhrausrituaaleihin. Kentän keskellä on suuria obeliskeja. Tästä maanalaisesta tasanteesta vie jokeen vesikanavia. Upotettu temppeli on saatettu pyhittää Mama Cochalle tai Paca Mamalle, veden ja/tai maan jumalattarelle. Kalasasya ja Akapana on omistettu ehkä vuoren ja taivaan jumalille. Nämä jumaluudet olivat olemassa jo Chavin-kaudella ja aikaisemminkin.

Puma Punku -pyramidi on rakennettu ehkä 600-luvulla, jolloin Akapana hylättiin. Puma Punku on T:n muotoinen, kolmiportainen rakennelma, joka on kivikasvoja täynnä oleva tasanne. Korokkeen päällä on puoliksi maanalainen temppelikenttä vesijohtojärjestelmineen. Upotetun alueen itäpuolella oli temppeli, jonne pääsi aikoinaan Auringon portista, joka esittää ehkä ukkosen jumalaa Tunupaa tai Illapaa (ei Viracocha-luojaa niin kuin on monesti väitetty). Jotkut monoliiteista muistuttavat varhaisemman Chiripa-kauden monoliitteja. Kalasasayan sisäänkäynnillä seisoo patsas, jonka korkeus on noin 3,5 metriä, Ponce-monoliitti. Monoliittipatsaiden korkeudet vaihtelevat 1,5–7,6 metriin. Putuni oli palatsikompleksi Kalasasayan lähellä.

Akapanan kuusiportaisen pyramidin sivun pituus on 203 × 192 metriä ja korkeus 17 metriä. Pyramidin huipulla oli jokin rakennelma. Pyramidin sisus on maata, kuori taas on kiveä, jonka päällä on saattanut olla ainakin joissain paikoissa metallilevyjä. Pyramidin kivet on liitetty yhteen kuparitapeilla, ja sen sisällä oli tunneleita. Portaat veivät itäpuolelta pyramidin huipulle. Jotkin sen rakentamiseen käytetyt hiekkakivi- tai andesiittilohkareet painoivat 100 tonnia.

Auringonportin Kalasasayan temppelistä löytyy myös Munkki-patsas.

Temppelien perusteella tehtyjä arvioita Tiwanakun jumalista. Nämä jumalat ovat yleisandista kulttuuriperintöä ja esiintyvät Chavinin, Pucaran ja Chiripan kulttuureissa[6]

• Veden ja maan jumala (vesi- tai maaäiti, Mama Cocha, Pacha Mama) puoliksi maanalainen temppeli
• Vuorten, taivaan jumala maskuliininen, Kalasasya, Akapana
• Auringon portin keskushahmo: usein väitetään Aurinko, Viracocha mutta lienee vuoren, ukkosen ja tulen jumala Tunupa.

Tiwanakun uskonnon uskotaan myös olleen yhteydessä kaupungin valtaan. Tiwanaku lienee ollut Titicacajärveä ympäröivän alueen uskonnollinen keskus, johon sen vaikutusvallassa olevilta alueilta saapui runsaasti pyhiinvaeltajia. Kaupungin valta olisi siten perustunut enemmän uskonnolliseen valtaan, kuin sotilaalliseen ylivoimaan. Tiwanakun asukkaat pitivät kaupunkinsa mielenkiintoisena rakentamalla jatkuvasti vaikuttavia rakennuksia. Näitä rakennuksia ei välttämättä ollut koskaan tarkoitettu rakennettavaksi valmiiksi, vaan näyttäviksi julkisivuiksi. Esimerkiksi Espanjalainen akateemikko Polo de Ondegardo hämmästeli 1500-luvun lopulla, miksi alkuperäisasukkaat rakensivat ikään kuin eivät olisis yrittäneetkään saada koskaan aikaan valmista.[7]

La Pazin ilmastodiagrammista näkyy Tiahuanacon seudun viileys.

Tiwanakun mainitsee eurooppalaisista espanjalainen kronikoitsija Cieza de Leon. Tiwanaku sijaitsee Titicacajärven eteläpuolella 72 km nykyisestä La Pazin kaupungista länteen Andien ylätasangolla, Altiplanolla. Koordinaatit ovat 16°33'17 S, 68°40'24 W. Korkeus merenpinnasta noin 3850 m.[8] Altiplano on 700 × 200 km:n mittainen alue läntisten ja Keski-Kordillieerien välissä. Titicacajärvi on 3 810 m:n korkeudessa oleva[9] 8 300 km² alainen järvi. Sen vedessä on hieman suolainen maku, mutta sen vettä pidetään lähinnä makeana. Se on maailman korkein purjehduskelpoinen järvi. Se leudontaa kylmän ja viileän ylängön ilmastoa. Titicacajärven ympäristö on kosteaa aluetta. La Pazissa sataa noin 800 mm/v mikä riittää hyvin viljelylle. Titicacajärven ympäristön ilmasto on viileää tierra frian ilmastoa, jossa vuotuiset lämpötilanvaihtelut ovat pienet, mutta vuorokautiset suuret. La Pazin tammikuun keskilämpötila on 10 °C ja heinäkuun 7 °C. Tammikuussa on päivällä 18 °C ja yöllä 6 °C. Heinäkuussa on päivällä 17 °C, mutta yöllä 1 °C. Talvi on kesää sateisempi[10]. Pakkasäitä on 250–300 vuodessa[11].

Elinkeinoja olivat muun muassa kalastus, linnustus, viljely ja laaman ja alpakan paimentaminen. Titicacajärven ympäristö on kostea ja viljelykselle sopiva toisin kuin esimerkiksi kuiva Yungasin alue. Titicacajärvellä liikuttiin kaisla-aluksilla, joissa oli ainakin inkojen aikaan purje. Titicacalla kasvavaa kaislaa sanotaan totoraksi.

Tiwanakun maatalous pohjautui muun muassa perunaan, koska maissi ei kasva näin korkealla. Muita ylätasangon kylmää ilmastoa sietäviä viljelykasveja ovat oka, ulluko, kvinoa, cañihua ja anu. Laaman ja alpakan lisäksi syötiin mm kasvatettujen marsujen lihaa. Peruna säilyy pitkiä aikoja kuivatettuna ja jäädytettynä. 10. vuosisadalla ilmestyivät tänne ensimmäiset viljelyterassit, mutteivät olleet merkittäviä.

Kastelukanavien avulla toimiva viljely oli olennainen. Waru warut tai camellonit olivat ojitettuja peltoja.[12] Oli muun muassa terassiviljelyä ja cochia, pieniä keinojärviä viljelysten kasteluun, eräänlaisia upotettuja puutarhoja. Suka kollu -menetelmässä tehtiin suuria penkkejä ja vesi ohjattiin penkkien väliin lämpiämään päiväksi. Yöllä lämmennyt vesi lämmitti peltoa. Peltoja lannoitettiin muun muassa ulosteilla, levällä ja kasvinjätteillä. Viljelykset ulottuivat satojen neliökilometrien alueelle. Suka kollu -menetelmän heikoin kohta on vedenkorkeuden säätely sekä alttius tulville ja varsinkin kuivuudelle. Koholla olevia peltoja rakennettiin ilmeisesti viemällä maata matalaan veteen.

Tiwanakun kukoistuksen aikoihin Andeilla uskotaan olleen normaalia lämpimämpää ja kosteampaa. Yöpakkaset ovat yleisiä Titicacajärven rannoilla. Yöpakkasia lievennetään kastelukanavilla jotka varastoivat perunapenkkien välissä lämpöä kuten kuumavesisäiliö. Koska kadot ovat tavallisia, perunaa kuivataan varastoon.

Nykyisten tutkimusten mukaan Tiwanakun kolme päälaaksoa pystyivät elättämään 285 000–1 482 000 ihmistä. Hieman tarkemman arvion mukaan Tiwanakun ympäristön väestö oli 570 000–1 111 500 ihmistä. Tämä on päätelty 19 000 suka kollu -hehtaarista ja nettotuotannosta, joka on välillä 10,65–21 tonnia hehtaaria kohden, ja siitä että tuotannon käyttö on 75 %.[13][14]

Huari- (eli wari) ja Tiwanakukulttuurien vaikutusalueet

Tiwanakun vaiheitten kronologiasta ei ole yksimielisyyttä tiedonpuutteen vuoksi. Yksi ensimmäisistä arkeologeista alueella, Wendell Bennett, on kuitenkin nimennyt viisi eri ajanjaksoa Tiwanaku I–V.[3] Vuosina 5700–1500 eaa. oli Altiplanolla kuivaa, ja Titicacajärvi nykyistä pienempi ja alueen asutus liikkuvaa ja hajanaista[15]. Noin 1500 eaa. ilmasto kostui, ja seudulle syntyi kiinteitä viljelykyliä. Tällöin rannikolla vallitsi alkujakson keraaminen kulttuuri. Kosteus mahdollisti tehokkaan viljelyn, ja sen vaihteluilla oli merkitys alueen kohtaloihin.

Tiwanakun alkuvaihetta sanotaan muodostavaksi tai talonpoikaiseksi vaiheeksi, silloin keskus oli pieni maanviljely-yhdyskunta tai näiden joukko. Aemman arkeologiakäsityksen mukaana lkuvaiheeseen liittyvät kerrostumat Tiwanaku I ja II, ja jonkin kokoinen keskus alueelle olisi ilmestynyt joskus 400–200 eaa.

Noin vuonna 1 Tiwanakuun levisi pohjoisesta silloisen johtavan alueellisen keskuksen Pucaran kulttuurin vaikutus, sekä etelästä Chiripan vaikutteita. Uuden käsityksen mukaan Tiwanaku olisi asutettu vasta tässä vaiheessa.[16]

Tiwanaku III eli Qyeayan Keyakaudella 100 jaa. - kaupunki alkoi kasvaa. Kalasasayan ja Akapanan rakentaminen aloitettiin[17]. Samaan aikaan kukoistivat Perun rannikon paikalliset kulttuurit, joita oli muun muassa Moche. Joidenkin mielestä seuraava Tiwanakun vaihe syntyi Keyan ja Bolivian Cochabamban Andien itäpuolisten laaksojen Tupurayan vaikutuksesta.[12]

Tiwanaku IV -suurvaltakaudella 350–400 alkaen kulttuuri levisi jonkin matkaa laakson ulkopuolelle. Tiwanakun johtajat alkoivat vallata ympäröiviä alueita noin 350 jaa. Noin 350 jaa. läheinen kilpaileva keskus Pucara romahti. On arvioitu että kulttuuri IV olisi levinnyt pian syntymänsä jälkeen n. 400 Etelä-Peruun, Pohjois-Chileen ja Luoteis-Argentiinaan. Wari olisi levinnyt pian Tiwanakun jälkeen. Noin 400 Tiwanakun vaikutus levisi 45 km:n päähän Nazacaraan. Titicacajärven pinta oli nykyistä korkeammalla 350–500[18]. Vuoden 600 jälkeen pengerviljely laajeni yli soiden[18].

Noin 600 jaa. alkoi uusi vaihe, keskihorisontti. 540–610 oli kuivaa, vuosina 610–650 oli kostea kausi, ja 650–760 taas kuivaa[18].

Uuden temppelin rakentamiseen liittyvä laajeneminen alkoi voimakkaana noin vuonna 600, jolloin Akapana suljettiin ja Puma Punku rakennettiin. Suurvaltakauden eli keskihorisontin aikana Tiwanaku hallitsi koko ylätasankoa, Altiplanoa. Valtakunta ulottui Boliviaan, Etelä-Peruun, Pohjois-Chileen ja Luoteis-Argentiinaan. Pohjoisempana oli Warin valtio, joka oli luultavasti Tiwanakun kilpailijavaltio. Tiwanakulainen vaikutus levisi Pohjois-Chilen Aricaan asti. Jotkut tutkijat ovat väittäneet pohjoisen Warin jo noin 550-700 jaa. vallanneen Tiwanakun ja vieneen sieltä työvoimaa rakennustöihin, koska silloin Wariin ilmestyi Tiwanakun arkkitehtuurin piirteitä. Warissa on monia Tiwanakun kulttuurin piirteitä, muun muassa niin sanottu sauvajumala[19]

Tiwanakun suuruudenaika oli Chen Chen-aika Tiwanaku V noin 725–1000 jaa. jolloin Tiwanaku levisi varsinkin itään. Omoon rakennettiin suuri temppeli. Noin 800 jaa. Tiwanaku oli levinnyt koko Titicacajärven ympärille. Näihin aikoihin noin 800–900 Titicacajärven pinta oli nykytasolla[18]. Kosteus mahdollisti viljelyn ja kulttuurin loiston. Tiwanakun väkiluku lienee saavuttanut huippunsa noin 800 jaa., alueella asui tuolloin noin 10 000 - 20 000 asukasta.[20]

Noin 800–1000, jolloin Tiwanaku laajeni eniten, Omoon ilmestyi Tiwanaku-tyylinen temppeli. Tuolloin ilmestyi merkkejä Wari-valtion laajenemisesta Morequan laaksoon. Koko Morequaa Warin ei kuitenkaan saanut valvontaansa. Luultavasti Tiwanaku ja Wari ovat olleet toistensa kilpailijoita.

Mahdollisesti noin 1100[21][22], ehkä jo sata vuotta aiemmin Tiwanaku hylättiin ehkä kuivuuden, keskusvallan romahduksen tai ulkoisen hyökkäyksen takia.

Jossain määrin Tiwanakun ajoitukset ovat kiistanalaisia niin kuin ajoitukset koko Etelä-Amerikassa.

Aimaroiden nykyinen asuma-alue osuu osittain yksiin Tiwanakun kulttuurin löytöalueen kanssa.

Puquinojen (Pukina) asuma-alueet ja kylät 1600-luvun alussa.

Tiwanaku luhistui noin 1050[23], ehkä hieman aiemmin tai myöhemmin. Samaan aikaan pohjoisempi Wari katosi. Suuret keskukset hävisivät. Pienten keskusten määrä kasvoi. Rio Catarin asutus hajaantui aiemmin asumattomalle pampalle pikku kyliin 1150[24] mennessä. Tiwanakun keramiikka katosi ja monumenttien rakennus loppui. Sauvajumala ja kotkanpää katosivat keramiikan aiheista.

Aiemmin monet arkeologit väittivät vieraiden kansojen, ehkä aimaroiden, saapuneen puquinojen alueelle ja ryöstäneen Tiwanakun. Uusien tutkimusten mukaan uusia ihmisiä saapui etelästä vasta yli 150 vuotta Tiwanakun häviämisen jälkeen[25]. Aimarat lienevät asuneet Tiwanakun aikoihin alueella rinnan puquinojen kanssa: puquinat olivat viljelijöitä, aimarat myös laamanhoitajia.[23]

Joidenkin arkeologien mielestä suuri kuivuus selittää parhaiten Tiwanakun tuhon[26][27].

Kuivuus olisi tuhonnut kohotetut vedellä kastellut pellot, ns. suka kollu-viljelykset, kun veden pinta laski 10 m noin 1000 jaa.[28]

Tiwanakun romahduksen aikaan tapahtui pari suurta muutosta. Toisaalta keskiajan lämpökausi alkoi. Tämä kuivatti Altiplanoa, kun kosteutta kulki enemmän kulki tuulten mukana päiväntasaajalta pohjoiseen.[29] Mutta toisaalta keskiajan lämpökauden alussa oli niin ikään ilmastoa kuivattanut Oortin auringonpilkkuminimi noin 1010-1040 jaa.[30] Tällöin maailmassa ilmasto viileni ja kuivui laajoilla alueilla noin 1000-1100 jaa.

Jäätiköllä kuivui noin 1010-1040 jaa. Noin 1040–1450 oli Quelccayan jäätiköllä hyvin kuivaa. Järvenpohjan kairausnäytteessä näkyy vuonna 1100 eloperäisten kerrostumien loppu. Järvi kutistui vuosina 1030–1280[31]. Järven pinta laski 12-17 metriä. Tämä tapahtui noin 1050-1200[32][33][34]. Nämä kaikki ovat merkkejä suuresta kuivuudesta. Kuivuus hävitti pohjaveden, eikä peltojen kasteluun käytetyistä lähteistä tullut enää vettä[35]. Pellot tuhoutuivat ja ihmisille tuli nälkä. Tämä olisi saattanut ajaa kansan kapinaan pappiseliittiä vastaan.

Tiwanakusta on löydetty merkkejä äkkituhosta. Monoliitit kaatuivat ja rikkoutuivat. Joku tai jokin rikkoi melkein kaikki julkiset rakennelmat. Tiwanaku V-kauden lopussa Putuni-kolmpleksin saviruukut särkyivät ja paikka paloi[36]. Samoin Moqoceguan ja Isla del Solin siirtokunnat paloivat. Lukurmatan upotetun aukion reunuskiviä alettiin käyttää tavallisten rakennusten tekoon. Pohjois-Chilen ja Etelä-Perun Tiwanaku-hautoja ryöstettiin. Arkeologien tutkimusten mukaan ihmisiä siirtyi keskuksesta pieniin kyliin. Keramiikka säilyi samana vielä vuoden 1100 jälkeen.

Tiwanakun seudulle levittäytyi uusi hautaustapa, kiviset chullpa-tornihaudat luultavasti etelästä noin 150–200 vuotta Tiwanakun luhistumisen jälkeen noin 1150–1300. Keramiikka vaihtui noin 1200. Samalla ilmestyi linnoitettuja asuinpaikkoja. Ei osata sanoa, liittyykö tämä suoraan Tiwanakun tuhoon. Chullpien tulo viittaa joka tapauksessa vanhan vallan romahtamiseen. Joidenkin mielestä chullpat levisivät alueella uskonnollisena vaikutteena, ei vieraan kansan vaelluksen kautta. Tiwanakun luhistuttua alueella oli kilpailevia pieniä aimaroiden kuningaskuntia.

Usein on esitetty ajatus, että Tiwanaku olisi ollut maata viljelevien puquina-intiaanien kulttuuri, jonka paimentolaisten, laamaa hoitavien aimaroiden kulttuuri tuhosi. Tiwanakun rakentajiksi on myös veikattu järven saarilla elävän uru-heimon esi-isiä. Uudemmat tutkimukset viittaavat siihen, että puquinat ja aimarat olisivat asuneet alueella pitkään, ja Titicacajärveä ympäröivä Altiplano olisi ollut näin ollen pitkään monikansainen[23].

Geenitutkimusten mukaan Tiwanakun geenit muistuttavat nykyisen Etelä-Perun ja Pohjois-Bolivian alkuperäiskansojan geenejä, joita ovat aimarat ja ketshuat. Äitilinjan haplotyyppi B2 oli yleinen Tiwanakun väestössä. Se on yleinen seudulla nykyäänkin. Mikään ei viita suuriin muuttoaaltoihin kun Tiwanaku romahti[37] [38]

• Wari
• Pucara
• Aimarat
• Urut (heimo)
• Chullpat
• Wankaranin kulttuuri

• Fagan, Brian: Pitkä kesä. Suomentanut Osmo Saarinen. Ajatus, 2008. ISBN 9789512075959.
• Ilmonen A & Talvitie J K: Kultakruunu ja höyhenviitta, Inkat ja heidän edeltäjänsä - Perun kolme vuosituhatta. Tampereen taidemuseon julkaisuja 94, Hämeen kirjapaino Oy, 2001. ISBN 952-9549-62-8, ISSN 0782-3746.
• Pärssinen M: Andien ihminen. Suomen Madridin-instituutti, 2004. ISBN 952-5481-02-6.
• Ludewig W, Enkama K, Helminen P, Karttunen K: Maailmantieto: Päiväntasaajan Guinea - Saudi-Arabia. Suomentanut Karttunen K.. Kirjayhtymä, 1980. ISBN 9789512618019.

• UNESCO World Heitage Site (englanniksi)
• Interactive dig (Archeology Magazine, Archaeological Institute of America) (englanniksi)
• Panoramica de Kalasasaya (englanniksi)
• Research done at the University of Pennsylvania (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Tiahuanaco on emuseum.mnsu.edu (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Tiwanaku society by tiwanakuarcheo.net (englanniksi)
• Tiwanaku society (flash) (englanniksi)
• Tiwanaku, Photo Gallery and Articles (englanniksi)