Tinktuuri
Tinktuurit eli heraldiset värit tarkoittavat vaakunaselityksissä käytettäviä värejä, joista jokaisella on myös normanniranskaan perustuva nimi. Ne voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään, jotka ovat metalleiksi kutsutut vaaleat värisävyt, varsinaisiksi väreiksi kutsutut tummat värisävyt ja turkikset.
Värit
| Metallit | ||
|---|---|---|
 |
Kulta | Or |
 |
Hopea | Argent |
| Värit | ||
 |
Punainen | Gules |
 |
Sininen | Azure |
 |
Musta | Sable |
 |
Vihreä | Vert |
 |
Purppura | Purpure |
| Turkikset | ||
 |
Kärpännahka | Ermine |
 |
Oravannahka | Vair |
Heraldisia perusvärejä on olemassa seitsemän: kaksi metallia (kulta ja hopea) ja viisi väriä (punainen, sininen, musta, vihreä ja purppura). Näistä tosin pohjoismaisessa heraldiikassa purppura on varattu ainoastaan erityiskäyttöön, eikä sitä käytetä kuin perustelluista syistä. Painoteknisistä syistä ja lippuheraldiikassa kulta voidaan korvata keltaisella ja hopea valkoisella värillä.
Näihin väreihin rinnastetut heraldiset turkikset, joita alun perin lienee ollut vain kaksi, ovat vaakunoissa olleet vastineita todellisille kärpän- ja oravannahoille. Myöhemmin turkiksia on tullut heraldiikkaan useampiakin väri- ja muotomuunnoksia, mutta Suomeen niistä ei ole nimetty kuin muutama.
Näiden rinnalle ilmaantui myöhemmin luonnonvärit (Proper), jotka ovat eläimen tai ihmisen naturalistisia, luonnollisia värejä kuten ihonväri. Niiden käyttöä ei juurikaan pidetä hyvänä heraldiikkana, jonka vuoksi luonnonvärien käyttöä pyritään välttämään.
Värisävyjä ei ole tarkasti määrätty, mutta heraldiikassa käytettäväksi väriksi sopii parhaiten värin kirkas keskisävy. Mustavalkoisessa kuvallisessa esityksessä jokaiselle värille on varattu vakiintunut viivakuvaus eli skraffeeraus. Värien lisäksi vaakunassa voidaan käyttää myös vuorovärisyyttä ja damaskointia, joista kumpikaan ei ole väri vaan sen käyttöä. Varsinkin damaskointi, joka on eräänlaista kilven laajojen pintojen ornamenttimaista koristelua, tulee käyttää siten, ettei sitä voi sekoittaa skraffeeraukseen.
Värisäännöt
Yksi heraldiikan pääsäännöistä on vaatimus olla asettamatta metallia metallin ja väriä värin päälle. Tämä juontaa juurensa historiasta, jossa tunnuksien kontrastin tuli mahdollistaa niiden tunnistaminen jo kaukaa. Värin ei myöskään tule yhtyä väriin eikä metalliin metalliin, ellei näiden välinen raja jää ehdottoman lyhyeksi. Koska yksiväristä kilpeä ei pidetä vaakunana, heraldiikan väriperinteen mukaisesti vaakunassa on siten aina sekä metallia että väriä.
Lähteet
- Heraldiikan opas. Suomen Heraldinen Seura, 1998. ISBN 951-98088-0-9.