Timothy Leary

Timothy Leary syntyi 22. lokakuuta vuonna 1920. Hänen isänsä oli hammaslääkäri ja alkoholisti, joka hylkäsi perheen Timothyn ollessa 13-vuotias. Timothy oli lukiossaan kouluneuvoston puheenjohtaja ja lukion lehden päätoimittaja.[1]

Leary kävi West Pointin sotilasakatemiaa vuosina 1940–41, mutta joutui siellä epäsuosioon ja lähti pois painostuksen seurauksena.[1]

Leary meni opiskelemaan Alabaman yliopistoon, mutta hänet erotettiin vuonna 1942 hänen vietettyään yön tyttöjen asuntolassa. Hän täydensi opintojaan 9-kuukautisella psykologian kurssilla Georgetownin yliopistossa ja Ohio State Universityssa. Hän menetti sotilaskoulutuksessa kuulon toisesta korvastaan ja sai työpaikan kuurojen potilaiden psykometrikkona Butlerissa, Pennsylvaniassa.[1]

Leary suoritti psykologian maisterin tutkinnon Alabaman yliopistosta lopulta kirjekurssilla vuonna 1945. Tohtoriksi hän kouluttautui Kalifornian yliopistossa 1950, minkä jälkeen hän aloitti työt sairaalassa. Hän avasi myös oman psykologisen konsulttipalvelun ja oli aktiivinen psykologien järjestötoiminnassa.[1]

Vuonna 1959 Learylle luvattiin yhden vuoden kiinnitys Harvardin yliopistoon luennoijaksi. Elokuussa 1960 hän tutustui lomallaan Meksikossa psilosybiinipitoisiin psykedeelisiin sieniin. Kokemus muutti Learyn elämän, ja myöhemmin hän kertoi oppineensa noiden muutaman tunnin aikana enemmän psykologiasta ja omasta psyykestään kuin aiempina 20 vuotena yhteensä. Lomalta palattuaan Leary aloitti Harvardissa Richard Alpertin (myöhemmin tunnettu nimellä Ram Dass) kanssa projektin, jossa tutkittiin psilosybiinin vaikutuksia mm. luovuuteen ja sen aiheuttamia mystisiä kokemuksia. Leary ja Alpert jakoivat psilosybiiniä sisältäviä pillereitä niin henkilökunnalle, jatko-opiskelijoille kuin julkisuuden henkilöillekin, kuten Allen Ginsbergille, Jack Kerouacille ja William Burroughsille. Yksi Learyn projekteista oli Concord Prison Experiment, jossa jaettiin psilosybiiniä erikseen tutkimukseen valituille vangeille tarkoituksena tutkia huumeen vaikutuksia rikollisiin käyttäytymistapoihin. Leary uskoi, että psilosybiinin avulla olisi mahdollista ns. uudelleenohjelmoida vankien käyttäytymis- ja ajattelutapoja parempaan suuntaan. Jos muutos olisi pysyvä, tutkimukseen osallistuneiden vankien rikoksenuusintaprosentti olisi vertailuryhmää matalampi. Alustavat tulokset viittasivat näin olevan, mutta tutkimuksen metodologiaa on myöhemmin kritisoitu, mm. siitä että Leary itse auttoi vankeja sopeutumaan siviiliin vapautumisensa jälkeen.[1] Seurantatutkimukset ovat myös kiistäneet Learyn ilmoittamat tulokset[2].

Kokeiltuaan LSD:tä loppuvuodesta 1961 Leary ryhtyi myös sen puolestapuhujaksi, ja tutkimustoiminta alkoi yhä enemmän muistuttaa vapaamuotoista viihdekäyttöä. Tämä ja Learyn suosio jatko-opiskelijoiden piirissä herätti kasvavaa närää yliopiston johdossa, ja lopulta psilosybiiniprojekti lopetettiin vuoden 1962 loppuun mennessä. Toukokuussa 1963 Alpert ja Leary erotettiin tehtävistään, Alpert psilosybiinin antamisesta ensimmäisen vuoden opiskelijalle (yliopiston kanssa tehty sopimus nimenomaisesti rajoitti psilosybiinitutkimuksen vain jatko-opiskelijoihin) ja Leary luennointivelvollisuuksiensa laiminlyömisestä. Leary, Alpert ja muut psilosybiiniprojektissa mukana olleet siirtyivät Meksikoon jatkamaan kokeitaan ja perustivat ”kesäleirin” vanhaan hotelliin Zihautanejoon. Heidät häädettiin sieltä ennen pitkää, ja lopulta he vuoden 1963 lopulla asettuivat Hitchcockin suvun 64-huoneiseen kartanoon Millbrookiin, New Yorkiin.[1]

Timothy Leary John Lennonin ja Yoko Onon kanssa ”Give Peace a Chance” -kappaleen levytyksessä 1969.

Millbrookista muodostui vapaamuotoinen kommuuni, josta käsin Leary ja kumppanit alkoivat levittää LSD:n ilosanomaa, jonka käyttö yleistyikin huomattavasti amarikkalaisen vaihtoehtoväen keskuudessa 1960-luvun puolivälissä ja saavutti lopulta huippunsa vuosikymmenen lopun suurissa massatapahtumissa (mm. Woodstock 1969) kun ”hippeydestä” oli tullut nuorison muoti-ilmiö. LSD:n käytön kasvaessa Leary ja Millbrook joutuivat viranomaisten silmätikuiksi, mutta tämä ja uhkaava pitkä vankilatuomio marihuanan hallussapidosta ei Learya vaikuttanut huolestuttavan.

Learyn tunnetuin lentävä lause lienee ”Turn on, tune in, drop out”, jota hän teki tunnetuksi mm. televisioesiintymisissään ja yliopistokiertueillaan. Learyn mukaan lause ymmärrettiin usein väärin, kehotukseksi mennä pilveen ja heittäytyä hyödyttömäksi, vaikka todellisuudessa ”turn on” tarkoitti Learyn mukaan hermoston ja geenien kytkemistä päälle, ”tune in” toimimista harmoniassa ympäröivän maailman kanssa, ja ”drop out” omille jaloilleen nousemista sekä liikkeeseen, valintaan ja muutokseen sitoutumista. .[1]

Vuonna 1969 Leary lähti pyrkimään Kalifornian kuvernööriksi kampanjasloganilla ”Come together, join the party”. Learya ihaillut John Lennon kirjoitti Learyn vaalikampanjaan laulun ”Come Together”, jota ei kuitenkaan käytetty kampanjassa. Learya ei valittu.[3]

Poliisi tuo Timothy Learyn oikeuden eteen 1972

Leary pidätettiin 1960-luvun lopulla useita kertoja huumausaineiden hallussapidosta ja maahantuonnista. Jäätyään kiinni kannabiksen hallussapidosta vuonna 1970 Leary tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen. Vankilassa hänelle tehtiin sarja vankien psykologian kartoittamiseen tarkoitettuja testejä. Osa näistä testeistä oli kuitenkin Learyn itsensä kehittämiä, joten hän osasi vastata niihin, antaen itsestään kuvan säyseänä ja tottelevaisena ihmisenä. Tämän seurauksena Leary laitettiin heikosti vartioituun vankilaan, josta hän pakeni muurin yli. Leary ehti paeta vaimonsa kanssa Algeriaan ja sai turvapaikan Mustien pantterien Eldridge Cleaverin luota. Hänet pidätettiin lopulta Sveitsissä, ja hän oli Yhdysvalloissa vankilassa vuoteen 1976 saakka, osan ajasta Charles Mansonin naapurisellissä. Leary vapautettiin hänen kanneltuaan viranomaisille ystävistään, mikä pilasi hänen maineensa.[1]

Presidentti Richard Nixon kutsui Learya ”maailman vaarallisimmaksi mieheksi”.[1]

Vankilan jälkeen Leary kirjoitti kirjoja ja luennoi. Hän suuntasi mielenkiintonsa huumeista avaruusmatkailuun.[1]

Leary oli viisi kertaa naimisissa. Vuonna 1955 solmittu ensimmäinen avioliitto päättyi 10 vuoden jälkeen vaimon itsemurhaan, ja viimeinen liitto päättyi vuonna 1992. Learyn kummatkin lapset kärsivät aikuisina huumeongelmista ja istuivat vankilassa.[1] Learyn tytär Susan teki itsemurhan 1990 vankilassa, jonne hän oli joutunut ammuttuaan miesystävänsä.[4]

Viimeisinä kuukausinaan Leary kirjoitti kirjan nimeltä Design for Dying, jossa hän kirjoittaa omista näkemyksistään kuolemaan liittyen.

Leary oli kiinnostunut mahdollisuudesta jäädyttää ruumiinsa kryoniikan keinoin. Hän ei uskonut tulevansa itse tulevaisuudessa pelastetuksi, mutta piti tärkeänä selvittää kryoniikan mahdollisuuksia. Learylla oli yhteyksiä kryoniikkaa tutkiviin yrityksiin, mutta luottamuksen rapistuessa hän määräsi ruumiinsa tuhkattavaksi.

Leary kuoli eturauhassyöpään 31. toukokuuta 1996. Hänen kuolemansa kuvattiin, ja hänen viimeiset sanansa saatiin nauhalle. Viimeisillä elinhetkillään Leary sanoi pojanpojalleen Zach Learylle, ”Why not?” [Miksi ei?]. Leary toisti lausetta useita kertoja eri intonaatioilla ja kuoli pian sen jälkeen. Zach Learyn mukaan hänen viimeinen sanansa oli ”beautiful” [kaunista].^lähde?

Pian tuhkaamisen jälkeen seitsemän grammaa Learyn tuhkasta päätyi avaruuteen raketilla, joka kuljetti myös 24 muun henkilön jäännöksiä.^lähde?