Timo-Erkki Heino
Timo-Erkki Heino (s. 1945) on suomalainen toimittaja, joka työskenteli pitkään Yleisradiossa ja erikoistui tutkivaan journalismiin, josta hänet on palkittu kolmella Lumilapio-palkinnolla. Hän toimii nykyisin freelancerinä.[1]
Heino on toiminut muun muassa Yle TV1 -kanavan MOT-ohjelman toimittajana ja Ykkösdokumentti-ohjelmapaikan vastaavana tuottajana. Vuonna 1994 hänelle myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Etelä-Afrikkaa käsitelleistä dokumenteistaan.[2]
Heino opiskeli 1960-luvun lopulla valokuvausta Taideteollisen korkeakoulun Kamerataiteen osastolla ja aloitti journalistin Lehtikuvan valokuvaajana 1968. Marras-joulukuussa 2007 Heino piti valokuvanäyttelyn helsinkiläisessä galleria Laterna Magicassa.[3]
Teoksia
- Pankkien uhrit : kertomuksia täältä jostakin : työpäiväkirja. Turun yliopisto, 1999. ISBN 951-29-1537-5.
- Politics on paper : Finland's South Africa Policy 1945-1991. Nordiska Afrikainstitutet, 1992. ISBN 91-7106-326-9.
Tunnustukset
- Lumilapio-palkinto
- 1997, Pankkilaskun maksajat, TV1
- 2011, tv-ohjelma Verovapaa vyöhyke, YLE MOT
Lähteet
- 2010: Lumilapio-palkinnot Sunnuntaisuomalaisen ja Yle MOT:n jutuille (Arkistoitu – Internet Archive), Tutkivan journalismin yhdistys. Viitattu 8.10.2016.
- Timo-Erkki Heino, International Consortium of Investigative Journalists. Viitattu 8.10.2016.
- Timo-Erkki Heino: Paikka jossa vesi juoksee kallion läpi (Arkistoitu – Internet Archive), Laterna Magica 2007. Viitattu 8.10.2016.
Aiheesta muualla
- Heinon ohjelmia tuloista ja tuloeroista, Yle Elävä arkisto
- Heinon dokumentteja pankkikriisistä, Yle Elävä arkisto
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.