Time I
Time I on metalliyhtye Wintersunin studioalbumi, joka on myös konseptialbumi. Yhtyeen perustajajäsen Jari Mäenpää on ilmoittanut julkaisevansa levyn kahdessa osassa – Time I ja Time II. Syitä tähän Mäenpään mukaan on muun muassa se, että materiaalia levylle on vuosien saatossa kerääntynyt niin paljon, ettei se mahtuisi yhdelle CD-levylle, eivätkä tekijät halunneet jättää mitään pois tulevalta albumilta.
Time I Wintersun | ||
---|---|---|
![]() | ||
Studioalbumin tiedot | ||
Äänitetty | toukokuu 2006 − ? | |
Studio | Finnvox, Helsinki | |
Julkaistu | 19. lokakuuta 2012 | |
Tuottaja(t) | Jari Mäenpää | |
Tyylilaji | folk metal, power metal, progressiivinen metalli, melodinen death metal | |
Kesto | 40.08 | |
Levy-yhtiö | Nuclear Blast | |
Listasijoitukset | ||
| ||
Wintersunin muut julkaisut | ||
Wintersun 2004 |
Time I 2012 |
The Forest Seasons 2017 |
Albumi julkaistiin 19. lokakuuta 2012 Nuclear Blastin kautta.[2] Alkuperäisen suunnitelman mukaan albumi piti julkaista jo marraskuussa 2006, mutta julkaisu siirtyi albumin äänityksissä ja miksauksessa tapahtuneiden viivästysten vuoksi.[3]
Albumin molempien osioiden pituudeksi on luvattu noin 40 minuuttia. Yhtyeen virallisilla Facebook-sivuilla on jo nähtävissä materiaalia ensimmäisen levyn äänityssessioista.[4] Levyn toista osaa kaavailtiin julkaistavaksi vuonna 2013, mutta sen julkaisu on yhä viivästynyt.
Albumi debytoi Suomen virallisen listan toisella sijalla, ja se pysyi listalla yhteensä 7 viikkoa.[1]
Kappaleet
Kaikki kappaleet säv. ja san. Jari Mäenpää.
Nro | Nimi | Kesto | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | When Time Fades Away | 4.08 | |||||||
2. | Sons of Winter and Stars
| 13.31 | |||||||
3. | Land of Snow and Sorrow | 8.22 | |||||||
4. | Darkness and Frost | 2.22 | |||||||
5. | Time | 11.45 |
Kokoonpano
- Jari Mäenpää − laulu, kitara, koskettimet
- Teemu Mäntysaari − kitara
- Jukka Koskinen − basso
- Kai Hahto − rummut
Lähteet
- Musiikkituottajat: Wintersun – Time I
- http://www.wintersun.fi/2012/10/19/time-i-finally-out-today/
- Wintersunin viralliset kotisivut wintermadness.net. Viitattu 24.6.2008.
- Wintersunin viralliset Facebook-sivut facebook.com. Viitattu 11.7.2012.
- Angry Metal Guy review (englanniksi)
- Imperiumi.net: Levyarvio
- Kaaoszine: Levyarvio
- Soundi: Levyarvio
Aiheesta muualla
- Time I Discogsissa (englanniksi)
- Albumi Time I Encyclopaedia Metallum -sivustolla (englanniksi) (englanniksi)
Studioalbumit | |
---|---|
Demot |
Winter Madness (2004) |
DVD:t |
Live at Summer Breeze 2005 |