Tipi (teltta)

Tipien valmistelusta, pystyttämisestä ja purkamisesta vastasivat naiset, ja heitä pidettiin yleisesti asumusten omistajina. Cheyenneillä ja arapahoilla oli ompeluseuroja, jotka erikoistuivat tipiden tekoon.[8] Alun perin tipien päällys tehtiin aivoparkitusta biisoninnahasta, myöhempinä aikoina purjekankaasta, palttinasta tai pellavakankaasta. Peitteiden painavuuden vuoksi yhteistyö oli välttämätöntä, ja samalla pystyi hoitamaan sosiaalista kanssakäymistä. Kun yksi tipi oli ommeltu, siirryttiin uuden kohteen pariin. Tipien omistajat maksoivat työstä pitojen muodossa. Kun aikansa palvellut tipin biisonipeite poistettiin käytöstä tummumisen vuoksi, se leikeltiin mokkasiininahoiksi.[9]

Creiden tipiitä Kanadan Albertassa 1871.

Lakotojen tipi vuodelta 1891.

Tipin rakentamisen ensimmäinen vaihe oli pystyttää kolme tai neljä riittävän tukevaa salkoa toisiaan vasten ja sitoa ne yhteen yläosastaan. Loput 14–30 salkoa lisättiin tukemaan rakennelmaa niin, että ne olivat yhtä kaukana toisistaan. Rakennusmateriaalina käytettiin kontortamäntyä. Jos sitä ei ollut saatavilla turvauduttiin keltamäntyyn tai kanadanlehtikuuseen.[6] Näin muodostunut kartion muotoinen kehys päällystettiin katteella. Päällys vedettiin yhteen oviaukon yläpuolelta ja sen päät yhdistettiin kiinnitystikuilla tai kiiloilla.[10]

Keskikokoisen perhekäytössä olleen varhaisen tipin läpimitta ja korkeus olivat noin 4,5 metriä.[8] Tällaisen asumuksen peitteeksi riitti kahdeksan biisoninnahkaa. Hevosten mukana tullut tasankokulttuurin vaurastuminen lisäsi huomattavasti tipien kokoa. Mustajalkojen ja crow'tten tipit vaativat jopa 20 biisonintaljaa peittämään yli 8 metriä pitkien salkopuiden muodostaman kehikon.[7] Tasankojen kukoistuskauden ollessa suurimmillaan pystytettiin yli 10 metriä korkeita tipiä uskonnollisia tilaisuuksia varten. Tipien takaosa rakennettiin yleensä vallitsevaa länsituulta kohti, jolloin oviaukko osoitti itään. Laaja pohja ja viistot seinät antoivat tarvittavan tukevuuden tuulenpuuskia vastaan.[7]

Tasankojen paimentolaiskansat asuivat tipeissä läpi vuoden. Heille tipi on kodin lisäksi pyhättö. Tipin lattia edusti maata, seinät taivasta ja tukisalot polkuja, jotka veivät henkien maailmaan. Suoraan tulisijan takana oleva pieni paljas alue oli alttari, jota käytettiin rituaalien yhteydessä. Alttarilla poltettiin eri kasveista koostuvia suitsukkeita henkien kunniaksi.[11]

Preeriavyöhykkeen puolittaiset maanviljelijät kuten arikarat ja omahat käyttivät tipiä vain kesäisillä metsästysmatkoillaan. Myös monet Kalliovuorten heimot siirtyivät kausittaisten tipien käyttäjiksi siirtyessään Montanan tasangoille biisoninpyyntiin.[12]

Tipeille ominaista olivat savuaukon molemmin puolin sijaitsevat ”savuläpät”, jotka erottivat sen muista yleismaailmallisista kartion muotoisista asumuksista. Läppiä voitiin liikutella tuulen mukaan niin, että teltan yläosaan saatiin hyvä veto savulle. Tämän ansiosta sisätiloissa oleskelevat ihmiset voivat tehdä ruokaa ja lämmitellä avotulen lämmössä.[13] Makuualustoinaan intiaanit käyttivät eri eläinten nahkoja. Joillakin heimoilla oli käytössään myös pajuista punottu selkätuki, jota hyödynnettiin nukkuessa. Arapahot käyttivät erillistä matalaa makuualustaa.[5]

Sateella tipin avonaisen yläosan salkojen päälle asetettiin nahasta tehty suoja. Tasankojen intiaanit käyttivät tähän tarkoitukseen nahkaista ”härkävenettä” (bullboat).[14] Myrskyn aikana tipit ankkuroitiin sisäpuolelta yhdellä tai useammalla nahkaliealla, jotka nostettiin ylös salkojen yhtymäkohtaan ja kiinnitettiin maahan tappien avulla. Jos tipi oli erityisen iso, se ankkuroitiin myös ulkopuolelta.[8]

Monet tipit koristeltiin erilaisin symbolein ja kuvin. Maalaukset tehtiin nahkaan tai kankaaseen ennen asumuksen pystyttämistä. Kuvissa esiintyi oikeita ja mytologisia eläimiä, joilla oli uskonnollinen merkitys.[13] Maalaukset saattoivat kertoa myös henkilökohtaisista menestyksistä tai heimon voitokkaista taisteluista. Lakotat olivat mieltyneet geometristen ja realististen kuvien käyttöön. Kiowat ja mustajalat olivat erityisen tunnettuja maalatuista tipeistään.[6]

Joillakin heimoilla oli tipien maalauksiin erikoistuneita ryhmiä. Värien hankkiminen oli oma liiketoimensa, ja niitä kerättiin maaperästä tai hankittiin kaupankäynnillä. Maalaukseen käytetyt kynät oli tehty biisoninluista, jotka olivat niin huokosia, että väri voitiin imeyttää niihin.[15]

Tipien purkamisen helppous mahdollisti nopean siirtymisen paikasta toiseen. Muutto saattoi tapahtua biisonien perässä tai vihollisen uhan alla.[17] Salkopuut ja muut rakennustarpeet kuljetettiin koirien tai hevosten vetämissä purilaissa, joiden vetäminen oli vaivatonta erityyppisissä maastoissa. Jos purilaita ei ollut valmiina ne tehtiin salkopuista.[18]

Tasankointiaanien kulttuurin tuhoutuminen 1800-luvun lopulla johti tipien käytön jyrkkään vähenemiseen. Seuraavan vuosisadan alussa amerikkalainen kirjailija Ernest Thompson Seton elvytti tipi-perinnettä partiopoikaliikkeen keskuudessa. Setonin opit levisivät myös Amerikan ulkopuolelle ja ensimmäinen eurooppalainen tipii-leiri pystytettiin Itävalta-Unkariin 1913.[19]

Varsinaiseksi modernin tipin isäksi voidaan kutsua kirjailija Reginald Laubinia, jonka teos The Indian Tipi (1957) antoi standaarit ja mitat nykyaikaiselle tipille. Vaikka Laubinin tiedot perustuivat vanhanajan tipiin, niin hänen tarkat kuvauksensa tekivät sen rakentamisesta ja yksityiskohtien suunnittelusta paljon helpompaa. Samalla tipin muoto muuttui pyöreästä ovaaliin.[20] 1960-luvun hippiliike ja seuraavina vuosikymmeninä yleistyneet pow-wow-tilaisuudet lisäsivät tipin suosiota.[21]

Modernissa tipissä pyritään sisäverhoilun (kastevaatteen) avulla varmistamaan vedoton kulku korvausilmalle. Materiaaleina käytetään lähinnä kangasta tai erilaisia synteettisia valmisteita. Kastevaate on lähtöisin lakotojen kulttuurista, jossa se tunnettiin nimellä ozan.[22] Se muodostuu tipin tukisalkoihin kiinnitettävästä verhosta, joka on kiristetty yläosastaan ja on noin metrin korkuinen. Kastevaate asetetaan tiiviisti maata vasten niin, että ulommaisen katteen alta tuleva ulkoilma jää sen taakse. Verhoilu pitää sisätilojen kosteuden loitolla ja mahdollistaa vakaan ilmavirran tulelle ja tipissä olijoille. Kastevaatteen yläreunan ohitettunaan ilmavirta kuljettaa nuotion palokaasuja sisältävän ilman mukaansa tipiin yläosan savuaukkoon. Näin saadaan sisätilan alaosaan riittävän puhdas ilmatila. Tipin savuläpät suunnataan aina tuulen myötäsuuntaan, ja näin ne aiheuttavat alipaineisen tilan savuaukon kohdalle. Tämä tehostaa savun poistumista hyvin kevyelläkin tuulella.[23]

Tipien verhoilu toimii myös hyvänä eristeenä, joka pitää asumuksen kesäisin viileänä ja talvisin lämpimänä.[24] Makuualusta on tipin ilmanvaidon kannalta tärkeää rakentaa huolellisesti. Joskus makuualustojen alle rakennetaan risupohja, jonka päälle lisätään havuista tehty tasainen kerros. Havutuksen päälle asetetaan nahkavuodat ja niiden päälle taitetaan kastevaatteen alareuna. Usein alustana käytetään vanhoja mattoja, ryijyjä ja synteettisiä muovipressuja.[25] Kastevaatteen ja ulkokatteen välistä tyhjää tilaa käytetään säilytystilana ruokia ja muita tarvikkeita varten.[26]

Moderneja tipiitä Wyomingissä.

Nykypäivän suurimpana tipi-tapahtumana pidetään Montanassa vuosittain järjestettäviä crow-intiaanien markkinoita (Crow fair). Elokuisin pidettävässä ja viikon kestävässä kokoontumisessa on käytössä yli tuhat tipiä. Vastaavia, joskin mittasuhteiltaan hieman pienempiä kokoontumisia, järjestetään myös useissa muissa Yhdysvaltain osavaltioissa.[27]

Euroopassa tipi-kulttuuri on saanut paljon julkisuutta eritoten Saksassa ja Ranskassa, joissa vietetyissä alan tapahtumissa pystytetään useita satoja tipiitä.[28] Näihin tilaisuuksiin kaikki ovat tervetulleita ja eri puolilta maailmaa tulleet intiaaniharrastajat pääsevät vertailemaan omia taitojaan ja tietojaan. Joistakin Euroopan maista löytyy myös vähemmän ystävällisiä tipi-yhteisöjä, jotka asuvat eristäytyneinä muusta maailmasta. He eivät halua jakaa tietoaan ja elämäntapaansa ulkopuolisten kanssa, vaan pysyttelevät syrjäisissä metsissä ja vuoristoissa.[29]

Japanissa ja Koreassa intiaanien kulttuuria jäljitteleviä tipiä on alettu käyttää jopa vakituisina asuntoina. Japanissa on perustettu myös tipien tekoon erikoistunut yritys. Myös Etelä-Amerikassa ja Afrikassa kiinnostus tipiä kohtaan on kasvanut 2000-luvun aikana ja sikäläisten valmistajien tuotteita myydään useissa maissa.[30]