Tiina Bergström
Tiina Bergström (24. toukokuuta 1963 – 25. kesäkuuta 2016[1]) oli suomalainen näyttelijä.
Ura
Bergström esiintyi useissa radiokuunnelmissa, kuten Polttarit (1984) ja lastenkuunnelmassa Ihmepeili ja kavaljeeriupseeri (1986). Hän oli järjestäjä kuunnelmasarjassa Hirtettyjen kettujen metsä (1985). Bergström esiintyi televisiossa, teattereissa ja elokuvissa sekä toimi ääninäyttelijänä. Hän näytteli Salatut elämät -televisiosarjassa Laura Kivirannan sihteeriä Sonja Remestä ja myöhemmin Kaukovaaran perheen asioita hoitanutta sosiaalityöntekijä Saija Mielosta.
Bergströmin vanhemmat olivat muusikot Matti ja Pirjo Bergström.[2] Hänen isoisänsä oli kapellimestari Harry Bergström. Bergström oli 17-vuotiaana kihloissa näyttelijä Matti Pellonpään kanssa.[3]
Vuonna 2014 julkaistiin Bergströmin esikoisteos 135 päivää, joka on päiväkirjanomainen kirjoitus hänen kahden lapsensa huostaanotosta ja taistelusta virkamieskoneistoa vastaan. Tapahtumat sijoittuvat vuosiin 2009–2010.[4]
Filmografia
Elokuvat
vuosi | elokuva / tv-elokuva / lyhytelokuva | rooli |
---|---|---|
1981 | Pedon merkki | Rosa |
1982 | Jackpot 2 | |
Toto | Tiina | |
Arvottomat | suuteleva tyttö | |
Eron hetki on lyhyt mutta riittävä | ||
1983 | Apinan vuosi | Suvi |
1984 | Kello | Marianne Kunnas |
1987 | Macbeth | Dunkun nainen |
1993 | Chaplinesque | turkiskuninkaan seuralainen |
1999 | Ajantaju 2000 | |
2011 | Boheemi elää | |
2014 | Romanssi | Riikka |
2015 | Hannes Blank | The Redhead |
Televisiosarjat
vuosi | televisiosarja | rooli |
---|---|---|
1996 | Nortia | Kikka |
1999, 2000 | Salatut elämät | Sonja Remes |
2008 | Veljet | Sannin äiti |
2010 | Salatut elämät | Saija Mielonen |
Dubbaukset
- Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
Lähteet
- Tiina – sananen sinulle ja muistollesi J-M Heinola, Puhu kukkasia!, WordPress.com
- Norokorpi, Kimmo: Arka Paikka: Tiina Bergström unelmoi superrakkaudesta HS.fi. 22.1.2015. Arkistoitu 2.12.2015. Viitattu 15.9.2015.
- Matikainen, Ville: Boheemi elää edelleen Elävä arkisto. 7.9.2011. Yle. Viitattu 15.9.2015.
- Syvälä, Maria: Kirjat: Tiina Bergströmin “135 päivää” tykittää kukkahattuja 31.8.2014. Lokakuun liike. Viitattu 15.9.2015.
Aiheesta muualla
- Tiina Bergström Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Tiina Bergström Elonetissä.