Tiimalasi
Tiimalasi, muilta nimityksiltään tuntilasi[1] tai hiekkakello, on aiemmin ajan mittaamiseen käytetty väline. Se on keskeltä ohueksi kuristettu lasiastia, jonka sisällä on hienoa hiekkaa. Hiekka valuu tiimalasin kupista toiseen tietyssä ajassa. Kun hiekka on valunut kokonaan tiimalasin läpi, laite voidaan kääntää ympäri ja mitata näin tietyn pituisia ajanjaksoja.
Tiimalasin mittaamaan aikaan vaikuttavat hiekan määrä ja laatu sekä kuppien koko ja keskellä olevan kapeuman leveys. Hiekan sijaan tiimalasissa on käytetty myös hienonnettua munankuorta ja jauhettua marmoria. Nykyään tiimalasia käytetään yleensä vain koriste-esineenä tai tilanteissa, joissa tarvitaan tietyn pituisen lyhyen ajan mittaamista, esimerkiksi peleissä ja ruoanlaitossa.
Tiimalasin symboliikkaa
Tiimalasi on katoavaisuuden symboli ja usein siihen on liitetty latinankielinen lause Memento mori, muista kuolemaa. Antiikin aikana se oli ajan henkilöitymän Khronoksen tunnus. Se edustaa myös hyveellistä elämää, kohtuullisuutta ja pidättyväisyyttä. Koska tiimalasin käyttöön kuuluu ylösalaisin kääntäminen, se voi symboloida syklistä aikakäsitystä.[2]
Lähteet
- WSOY Facta – tiimalasi[vanhentunut linkki]
Viitteet
- WSOY Facta – tuntilasi[vanhentunut linkki]
- Hans Biedermann: Suuri symbolikirja, s. 371–372. Suom. Pertti Lempiäinen. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18537-X.