Tiibetinterrieri

Tiibetinterrierin tulisi olla kohtuullisen vankkarakenteinen, keskikokoinen, pitkäkarvainen ja ääriviivoiltaan neliömäinen koira olematta kuitenkaan raskas. Se liikkuu kevyesti, pitkällä ja maatapeittävällä askeleella ja luo liikkeessä vauhdikkaan, vetreän mielikuvan yhtä aikaa arvokkaasti ja leikkisästi.

Turkki on pitkä, kaksikerroksinen, kohtuullisen laskeutuva ja paksu. Tiibetinterrierin väreinä sallitaan periaatteessa kaikki muut lukuun ottamatta suklaan- ja maksanruskeita turkkeja, jotka ovat hylkääviä virheitä. Yleisimmin tiibetinterrieri on musta, valkoinen, harmaa, savun- tai kermanvärinen. Se voi olla myös kaksi- tai kolmivärinen sekoitus edellä mainittuja värejä. Turkin hoidoksi riittää säännöllinen pesu ja harjaus.

Tiibetinterrierin häntä kaartuu selän päälle tuoden pitkät ja näyttävät häntäkarvat esiin. Raajat ovat vahvat ja rinta tyylikäs, myös varsin vahva. Korvat ovat V:n muotoiset ja riippuvat.

Urosten ja narttujen väliset erot näkyvät lähinnä koirien koossa, uros on yleensä narttua hieman suurempi. Uroksen turkki myös kasvaa hieman pidemmäksi kuin nartun.

Tiibetinterrieri on hyväluonteinen, vilkas ja jossain määrin myös miellyttämishaluinen rotu. Se on aina valpas ja rohkea koira ollen samalla älykäs ja omistajalleen uskollinen.

Nykypäivänä tiibetinterrieri on lähinnä seurakoira, jonka kanssa harrastetaan paljon näyttelyitä. Usein se nauttii huomion keskipisteenä olosta ja paistattelusta ollen tyylikäs ja itseään esiintuova koira. Yhdistettynä ulkoiseen tyylikkääseen olemukseensa tiibetinterrieri onkin usein menestyvä näyttelykoira, jota on helppo pitää matkassa mukana pitkilläkin matkoilla.

Näyttelytoiminnan ulkopuolella tiibetinterrierejä voi tavata myös agility- ja tokokentiltä. Miellyttämishaluisena ja vilkkaana koirana molemmat lajit sopivat tibbelle loistavasti, vaikkakin joskus itsenäinen, itsepäinenkin tiibetinterrieri saattaa vaatia kouluttajaltaan hieman huumorintajua.

Tiibetinterrierin varhainen historia on hämärän peitossa, mutta ilmeisesti se on hyvin vanha rotu, jota on kasvatettu Tiibetin luostareissa. Koirien uskottiin tuovan onnea, eikä niitä koskaan myyty, mutta joskus niitä annettiin lahjaksi kiitollisuuden osoituksena. Vaikka rotua ilmeisesti käytettiin myös vahti- ja paimenkoirana, oli se jo varhain arvostettu seurakoira.

Rodun löytäjä, tri Agnes Greig sai ensimmäisen tiibetinterrierinsä, Buntin, lahjaksi tyytyväiseltä asiakkaaltaan vuonna 1922 Intian Kanpurissa. Koiraharrastajana tohtori Greig halusi tietää mikä tämä pieni karvainen koira oli alkujaan, ja otti yhteyttä Intian Kennelklubiin. Siellä Bunti arvioitiin ja todettiin, että se ei ole Lhassa Terrier (lhasa apso), mutta annettiin ohjeeksi etsiä samantyyppinen uros ja jalostaa kolme sukupolvea. Kun kolme sukupolvea oli saatettu maailmaan, tuomarit päättivät, että koirien täytyy olla tiibetiläisiä Pyhiä Koiria (the Holy Dogs of Tibet), ja päätettiin antaa nimeksi tiibetinterrieri – englantilaiset tuomarit päättivät, että koska koirat ovat terrierin kokoisia ja vähän samannäköisiä, niin ne saavat nimekseen tiibetinterrieri.

Ensimmäinen tiibetinterrieri tuotiin Englantiin vuonna 1926. Tosin aikaisemmin oli tuotu jokunen Lhassa Terrier -tyyppinen koira Englantiin. Ensimmäisen tiibetinterrierin Suomeen toi Duginin perhe Ruotsista. Koira oli Ch Slättängs Chrysantemum, josta tuli myös Suomen ensimmäinen valio. Rodun kasvatustyön Suomessa aloitti ensimmäisenä vapaaherratar Eva Wrede av Rabbelugn -kennel 1960-luvulla, jonka kantanarttu Slättängs Dorinda tuli myös Ruotsista. Pian sen jälkeen vapaaherratar Wrede tuotti maahan uroksen, joka jätti suuren vaikutuksen suomalaiseen tiibetinterrierikasvatukseen – Ch Dordsche vom Gaurisankar.

Tiibetinterrierin sukulaisiin kuuluvat muun muassa lhasa apso ja tiibetinspanieli.

• Ulla Kokko: Koirien pikkujättiläinen. WSOY 2004.
• Kennelliiton rotumääritelmä (pdf)

• Tiibetinterrierit ry