Tigre reale

Venäläinen ruhtinatar Natka tapaa diplomaatti Giorgio La Ferlitan, joka rakastuu häneen. Natka kertoo Giorgiolle menneisyydestään. Venäjällä hän oli rakastunut nuoreen vallankumoukselliseen Dolskiin, jonka hänen aviomiehensä onnistui karkottamaan Siperiaan. Natka lähti Siperiaan etsimään Dolskia, mutta löysi hänet toisen naisen luota. Lopulta hylätty ja epätoivoinen Dolski teki itsemurhan.[1]

Tuberkuloosia sairastava Natka jättää Giorgion, joka kihlautuu rikkaan perijättären kanssa. Kuukausien kuluttua Natka palaa takaisin ja kutsuu Giorgion viimeiseen tapaamiseen. Hotellissa syttyy tulipalo, ja Natkan mustasukkainen aviomies lukitsee rakastavaiset huoneeseen. He onnistuvat kuitenkin pelastautumaan, kun taas aviomies menehtyy liekkeihin.[1]

Torinolaisen Itala Filmin tuottaman elokuvan on ohjannut salanimellä Piero Fosco esiintynyt Giovanni Pastrone. Se perustuu Giovanni Vergan samannimiseen romaaniin (1873), jonka kirjailija oli myynyt Italalle välikäden kautta vuonna 1912.[2] Verga ei vielä tuolloin halunnut nimeään julkisuuteen,[1] mutta Tigre realen valmistuttua sitä markkinoitiin juuri hänen teoksenaan[3][4]. Elokuvan loppu on kuitenkin kovin erilainen kuin verismin edustajana tunnetun Vergan romaanissa[5].

Tigre reale on samankaltainen kolmiosainen intohimodraama (kipinä–liekki–tuhka) kuin Pastronen ja Menichellin edellinen menestyselokuva Il fuoco (’Tuli’, 1915), mutta sen rakennetta sekoittaa pitkä Siperian-takauma, joka muodostaa oman tarinansa. Cabirian (1914) myötä maailmanmaineeseen nousseen Pastronen kokemus näkyy taitavana tilan ja liikkeen käyttönä sekä muutamina kuvauksellisina oivalluksina (esimerkiksi auton perässä juokseva Giorgio, jota Natka seuraa käsipeilistä).[2][3] Elokuvan lopusta tehtiin tuolloin yleisen tavan mukaan kaksi eri versiota. Alkuperäisessä italialaisessa versiossa Giorgio menee tahollaan naimisiin ja Natka kuolee yksinäisyydessä heidän viimeisen tapaamisensa jälkeen. Ulkomaille vietäväksi tehdyssä versiossa he pelastuvat tulipalolta ja saavat toisensa. Italian elokuvasensuuri poistatti loppuhuipentumasta kohtauksen, jossa Natka kiemurtelee Giorgion sylissä. Samalla katosi myös väliteksti ”Hänen ruumiinsa lävistivät kauhistuttavat kouristusten purkaukset, jotka saivat heikot luut kirskumaan”.[4]

Menichellin esittämä ruhtinatar Natka on Gabriele D’Annunzion dekadenttia tyyliä edustava femme fatale, joka nähdään sekä seksiobjektina että määrätietoisena ja säälimättömänä miestennielijänä. D’Annunzion romaaniin perustuvaan Il fuocoon verrattuna elokuvan näkökulma on kuitenkin inhimillisempi, ja varsinkin loppua kohden sen päähenkilön kärsimykset herättävät katsojassa myötätuntoa.[5] Edeltäjänsä tavoin Tigre realen viehätys on sen häpeämättömän yliampuvassa, intohimoa, kärsimystä ja kuolemaa ihannoivassa tyylissä, joka henkilöityy elokuvan loisteliaaseen ja lumoavaan diivaan[2][3]. Katsojaa vielä nykyäänkin ällistyttäviä yksityiskohtia ovat kohtaukset, joissa miesten tarkastelema Natka heiluttaa edessään valtavaan helminauhaan sidottua ristiä tai Giorgion jahtaamana ahmii kiihoittuneesti ruusukimppunsa terälehtiä[6].

Juhlavasti lanseerattu Tigre reale oli Italiassa suuri yleisö- ja arvostelumenestys, ja se sai tunnustusta myös ulkomailla. Aikalaiskriitikot ylistivät elokuvaa mestariteokseksi ja kiittivät varsinkin Menichellin näyttelijäsuoritusta.[1][2][3] Il fuocon ja Tigre realen menestys teki Menichellistä Lyda Borellin ja Francesca Bertinin veroisen elokuvatähden[7].

Tigre reale on restauroitu vuonna 1993 Italian kansallisessa elokuvamuseossa Torinossa. Restaurointi perustuu Pastronen lahjoittamaan välitekstittömään nitraattikopioon, joka on sävytetty ja värjätty. Italiankieliset tekstit on luotu uudelleen asiakirjojen perusteella. Alkuperäisestä 1 742 metrin pituudesta on säilynyt 1 600 metriä. Kyseessä on ulkomaille tarkoitettu versio, jonka loppua on huomattavasti lyhennetty ja muutettu.[8]

• / Tigre reale Internet Movie Databasessa. (englanniksi)