Tietokirjallisuus

Tietokirjallisuus (asiateksti, asiaproosa) tarjoaa lukijalle eri alojen tietoa, informaatiota tai ohjeita. Sen sisältö voi olla laaja-alaista, kuten tietosanakirjoissa, erikoistietoa, mielipiteitä tai ohjeita lukijalle pieniltäkin erikoisaloilta.

Tietokirjallisuutta.

Määritelmä ja alalajit

Tietokirjoiksi kutsutaan kirjoja, joissa esitettyjen asioiden katsotaan perustuvan tutkittuun tietoon, verrattuna esimerkiksi fiktioon. Tietokirjallisuus jaotellaan useaan alalajiin. Suomen tietokirjailijat ry on jakanut tietokirjallisuuden seitsemään pääluokkaan, tutkimuskirjallisuuteen, hakuteoksiin, oppaisiin, oppimateriaaleihin, yleiseen tietokirjallisuuteen, lasten ja nuorten tietokirjallisuuten ja mielipidekirjallisuuteen. [1]

Tutkimuskirjallisuuteen kuuluvat esimerkiksi väitöskirjat, monografiat ja tutkimusraportit. Hakuteoksia ovat muun muassa tietosanakirjat, sanakirjat, matrikkelit, kalenterit ja kartastot. Oppimateriaaleja ovat oppikirjat ja harjoituskirjat. Oppaisiin kuuluu teoksia erilaisista harrasteista ja keittokirjat. Mielipidekirjallisuuteen luokitellaan esseet, muistelmat ja elämänviisauskirjat. Yleiseen tietokirjallisuuteen kuuluvat puolestaan tietokirjat, historiateokset, luontokirjat ja elämäkerrat. Lasten ja nuorten tietokirjallisuuteen luokitellaan kirjoja periaatteessa kaikista muista alaluokista, jos ne ovat lapsille suunnattuja.[2]

Erilaiset ammatilliset, kaupalliset ja teknilliset oppaat sekä poliittiseen tai uskonnolliseen vaikuttamiseen pyrkivät julkaisut saatetaan erottaa niistä kirjoista, joiden katsotaan tarjoavan pysyvämpää tietoa.[3] Tietokirjallisuus voidaankin luokitella käyttötarkoituksen mukaan perustietokirjallisuuteen, opaskirjallisuuteen ja mielipidekirjallisuuteen. Tässä jaottelussa opaskirjoihin luetaan tekninen, lääketieteellinen, taloutta käsittelevä ja hengellinen kirjallisuus. Jako ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, sillä monissa teoksissa on piirteitä useammasta tyypistä. [4]

Tietokirjallisuudella on monia muotoja. Lyhyimpiä ovat artikkelit. Sitä laajempia ovat tutkielmat ja katsaukset. Kun tällaisen tekstin tyyliin ja muuhun esteettiseen puoleen kiinnitetään erityistä huomiota, sitä nimitetään esseeksi. Mediassa julkaistaan usein kulttuurielämää käsitteleviä artikkeleita, joita voi kutsua arvosteluiksi eli kritiikeiksi. Vahvasti kohdettaan kohti hyökkäävä teksti on pamfletti.[4]

Tietokirjalla on usein useampia tekijöitä eikä eri kirjoittajien osuutta yleensä eritellä. Erittely tehdään, jos teos koostuu selvästi erottuvista osista, jotka liittyvät vain löyhästi toisiinsa. Runsaasti lyhyitä artikkeleja sisältävistä tietokirjoista kehittyi 1700-luvulla erityinen tietokirjallisuuden muoto, tietosanakirja. [4]

Tietokirjan yleistajuisuus vaihtelee. Popularisoidut teokset on tarkoitettu suurelle yleisölle ja ne pyrkivät esittämään asian ymmärrettävästi: välttämään tarpeetonta ammattisanastoa ja havainnollistamaan asiaa esimerkiksi kuvituksella. Toinen ääripää ovat tieteelliset tutkimukset, jotka on tarkoitettu alan erikoiskoulutuksen saaneille lukijoille.[4]

Kirjoittaminen

Tietokirjan kirjoittamisen vaiheita voivat olla muun muassa[5]:

  • Tavoitteiden ja kohderyhmän täsmentäminen
  • Tyylilajin ymmärtäminen, esim. tarinallisempi vai selittävämpi teos
  • Tarinallisen rakenteen hahmottaminen, esim. johdanto-konfrontaatio-resoluutio (jännite ja kliimaksi) tai hyppivä, rinnakkainen tai kehämainen järjestys
  • Sisällyksen hahmottelu, kuten käsiteltävien aiheiden listaaminen ja järjestäminen kappaleiksi
  • Tyylikäytännön täsmentäminen (esim. numeroiden käyttö)
  • Aiheisiin perehtyminen ja tutkiva työ
  • Kappaleiden kirjoittaminen
  • Väitteiden ja tietojen todenmukaisuuden tarkistaminen
  • Luettavuuden ja viihdyttävyyden kehittäminen, kuten aistikuvausten, henkilöhahmojen ja keskustelun rikastuttaminen; ylimääräisen tiedon vähentäminen, sanaston yksinkertaistaminen ja lauseiden lyhentäminen; kappaleiden irrallisuuden vähentäminen

Viihdyttävän tietokirjan piirteitä ovat esim. tarinallisuus, mysteeri, ennakoimattomuus, yllätyksellisyys, relevanssi, samaistuttavuus, huumori, tunteikkuus, visuaalisuus, metaforat, konkreettisuus, ymmärrettävyys, yksinkertaisuus ja provokatiivisuus.[6] Tietokirjan voi kirjoittaa aluksi kokoelmana lyhyitä tarinoita, esseitä. Usein persoonallinen, henkilökohtainen, yhdelle henkilölle kohdistuva kirjoitustyyli on viihdyttävin.[7]

Tietokirjallisuus Suomessa

Suomessa julkaistuista kirjoista 80 prosenttia on tietokirjallisuutta. Kotimaisten kirjoittajien julkaisuista 90 prosenttia on tietokirjallisuutta.[2]

Suomessa ehkä suosituin tietokirjallisuuden laji on historia.[8] Vuonna 2007 ilmestyneessä Suomennoskirjallisuuden historiassa todetaan, että tietokirjallisuuden suomentamisessa kielivalikoima on paljon yksipuolisempi kuin kaunokirjallisuudessa. Tietokirjoja suomennetaan siis lähinnä vain muutamista kielistä.[9]

Pirjo Hiidenmaa aloitti Suomen ensimmäisessä tietokirjallisuuden ja -kirjoittamisen professuurissa Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa syksyllä 2014.[10]

Suomen tietokirjallisuuden vaiheita

Suomessa tehdyt tietokirjat olivat menneinä vuosisatoina latinan- tai ruotsinkielisiä. Suomeksi kirjoitettiin aluksi vain hengellistä kirjallisuutta. Niiden kirjoittajista merkittävimpiä olivat piispat Mikael Agricola, Ericus Erici Sorolainen ja Johannes Gezelius vanhempi. Turun akatemian perustaminen vuonna 1640 lisäsi Suomessa tehtyjä tietokirjoja lähinnä latinankielisten väitöskirjojen muodossa. Niillä oli hallitseva asema 1700-luvun puoliväliin asti. Sen jälkeen maallista tietokirjallisuutta alkoi ilmestyä myös ruotsiksi ja suomeksi. Esimerkiksi merkittävät luonnontieteilijät Pehr Kalm ja Pehr Adrian Gadd julkaisivat väitöskirjojaan ruotsiksi. Sen sijaan historioitsijat Algoth Scarin ja Henrik Gabriel Porthan käyttivät latinaa, kuten myös oikeustieteilijä Matthias Calonius.[4]

Tieteellinen julkaisutoiminta muuttui vähitellen 1800-luvulla entistä kansankielisemmäksi ja populaarimmaksi. Merkittäviä tietokirjailijoita olivat Y. S. Yrjö-Koskinen, Zachris Topelius, Elias Lönnrot ja August Ahlqvist. Kansa- ja oppikoulujen yleistyminen kasvatti tietokirjallisuuden myyntiä. Julkaisutoiminnan pääpaino siirtyi vuosisadan vaihteessa suomenkieliseen kirjallisuuteen. Tällöin syntyivät ensimmäiset suomenkieliset tietosanakirjatyyliset suurteokset: Yleinen ihmiskunnan historia, XIX vuosisata, Tietosanakirja, Oma maa, Maantiede ja löytöretket, Maapallon eläimistö.[4]

Myös 1900-luvulla suurin osa tietokirjallisuudesta syntyi akateemisen alan piirissä. Selvä poikkeus tästä on kansatieteilijä Samuli Paulaharju, joka teki julkaisutyötä opettajantyön sivussa. Lisäksi muutamat kaunokirjailijat tuottivat merkittäviä tietokirjoja: Volter Kilpi, Aaro Hellaakoski, Eila Pennanen, Veijo Meri, Yrjö Hirn, Sigurd Frosterus, Rolf Lagerborg. Akateemisista tutkijoista monetkin ovat eteviä tietokirjailijoita: kansatieteilijä Kustaa Vilkuna, historioitsijat Eino Jutikkala, Matti Klinge ja Mauno Jokipii, sosiologit Matti Kuusi ja Elina Haavio-Mannila, filosofit Georg Henrik von Wright ja Jaakko Hintikka sekä biologit Anto Leikola ja Arvi Ulvinen.[4] Tietokirjojen myyntiä vauhdittivat 1970-luvulla peruskoulujen runsas oppikirjojen käyttö ja Suomen koteihin myydyt eri alojen suurteokset. Vuonna 1981 suurteosten osuus oli 55 prosenttia Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenyritysten tietokirjamyynnin arvosta, 35 prosenttia yleisen kirjallisuuden myynnin arvosta ja 24 prosenttia koko kirjamyynnin arvosta. [11]

Katso myös

Lähteet
  • Aho, Tuomo & Mänttäri, Piia: Tietokirjallisuuden suomennoksista 1900-luvulla. Teoksessa Riikonen, H. K. (päätoim.): Suomennoskirjallisuuden historia 1. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-889-3.

Viitteet
  1. Tietokirjallisuuden lajit - Suomen tietokirjailijat ry www.suomentietokirjailijat.fi. Viitattu 21.2.2020.
  2. Tietokirjallisuuden lajit Suomen tietokirjailijat. Viitattu 10.10.2017.
  3. Aho & Mänttäri 2007, s. 552.
  4. Otavan suuri ensyklopedia, 9. osa (Sukunimi – turbiini), s. 7152–7157, art. Tietokirjallisuus. Otava, 1981. 951-951-1-05957-2.
  5. Boni Wagner-Stafford (2019). How to Write a Nonfiction Book: A Step-by-Step Guide for Authors. IngramSpark. https://www.ingramspark.com/blog/how-to-write-a-nonfiction-book-guide-for-authors. Viitattu 9.1.2023.
  6. Alexander Limberg (2020). 5 Nonfiction Writing Techniques That Will Captivate Readers. The Write Life. https://thewritelife.com/nonfiction-writing-techniques/. Viitattu 10.1.2023.
  7. Steve Donahu (2021). How to Write a Nonfiction Book if You’re Not a Writer. Friesen Press. https://www.friesenpress.com/blog/2021/4/20/how-to-write-a-nonfiction-book-if-youre-not-a-writer. Viitattu 10.1.2023.
  8. Aho & Mänttäri 2007, s. 553.
  9. Aho & Mänttäri 2007, s. 565.
  10. Tietokirjallisuuden ja -kirjoittamisen professoriksi Pirjo Hiidenmaa. Helsingin yliopisto. Viitattu 8.9.2015.
  11. Inkinen, Tommi & Löytönen, Markku & Rutanen, Anne: Kirja muuttuvassa tietoympäristössä (PDF) (sivu 190) Suomen tietokirjailijat. Viitattu 21.6.2020.

    Kirjallisuutta
    • Hiidenmaa, Pirjo & Jussila, Raimo & Nissinen, Annika (toim.): Hyvä kirja. Helsinki: Suomen tietokirjailijat, 2006. ISBN 951-96737-7-6.
    • Jokinen, Heikki: Tietokirjailijan eväät. Tekijänoikeus, sopimukset, apurahat. Helsinki: Suomen tietokirjailijat, 2008. ISBN 978-951-96737-8-3.
    • Jussila, Raimo & Ojanen, Eero & Tuominen, Taija (toim.): Tieto kirjaksi. Helsinki: Kansanvalistusseura, 2006. ISBN 951-9140-33-6.
    • Kuortti, Joel & Pietiäinen, Jukka-Pekka: 100 merkittävää suomalaista tietokirjaa. Abckiriasta Mustaan orkideaan. Helsinki: Paasilinna, 2014. ISBN 978-952-2990-34-1.
    • Linko, Maaria: Asiantuntija vai julkkis? Tietokirjallisuus ja tietokirjailijat mediassa. Helsinki: Suomen tietokirjailijat, 2010. ISBN 978-952-67356-1-0.
    • Paloposki, Outi & Riikonen, H. K. (toim.): Suomennetun tietokirjallisuuden historia 1800-luvulta 2000-luvulle. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2010. ISBN 978-952-222-216-9.
    • Mertanen, Virve: Tietokirjoittajan käsikirja. Tampere: Vastapaino, 2007. ISBN 978-951-768-207-7.
    • Niku, Risto: Suomalaisia tietokirjailijoita. Helsinki: BTJ, 2008. ISBN 978-951-692-694-3.
    • Niku, Risto: Suomalaisia tietokirjailijoita 2. Helsinki: Avain, 2010. ISBN 978-951-692-819-0.
    • Seppänen, Esa: Raavi niskaa. Löytöretki tietokirjailijan maailmaan. Helsinki: Avain, 2016. ISBN 978-952-304-089-2.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.