Tieteilijä

Tieteilijä eli tutkija eli tieteenharjoittaja[1] tutkii ammatikseen todellisuutta tieteellisen menetelmän avulla. Työn tavoitteena on tuottaa tietämystä todellisuuden rakenteesta ja toiminnasta.

Fyysikko Albert Einstein oli 1900-luvun ehkä kuuluisin tieteentekijä.

Tieteilijän työnantaja on yleensä yliopisto, ammattikorkeakoulu, itsenäinen tutkimuslaitos tai suuryrityksen tutkimusosasto.

Koulutus

Tutkijana toimimiseen vaaditaan yleensä tutkimusalalta tai sen lähialalta suoritettu ylempi korkeakoulututkinto ja ammattimaisiin tutkijanvirkoihin tohtorin tutkinto. Suomessa tutkimushenkilöstöä on kaikkiaan noin 80 000. Tutkijoista varsinainen tutkijankoulutus on noin 13 prosentilla. Tohtorintutkintoja suoritetaan vuosittain noin 1 500.[2]

Urakehitys yliopistoissa

Suomessa yliopistollinen tutkijanura on neliportainen. Ensimmäiselle portaalle kuuluvat väitöskirjaa tekevät tohtorikoulutettavat eli nuoremmat tutkijat, toiselle tutkijatohtorit ja yliopisto-opettaja, kolmannelle yliopistonlehtorit ja apulaisprofessorit, ja neljännelle professorit. Yliopisto-opettajat, yliopistonlehtorit ja professorit ovat tyypillisesti vakinaisia työsuhteita, muut määräaikaisia. Neliportainen järjestelmä on jo yleisesti käytössä, mutta vanhasta järjestelmä on vielä jäänteitä näkyvissä (mm. assistentti-, yliassistentti- ja lehtorinimikkeet). Järjestelmä tuli käyttöön aluksi Helsingin ja Oulun yliopistoissa.[3][2]

Yliopistoissa monet tutkijat pitävät myös luentoja tai antavat muuta opetusta. Työehtosopimus rajoittaa muuhun kuin tutkimukseen käytettävää aikaa erityisesti tohtorikoulutettavien osalta.

Tutkimuksen rahoitus voi tulla tutkijan edustaman laitoksen rahoituksesta, tai sitä voi erikseen hakea jostain rahastosta. Joskus myös yritykset rahoittavat tutkimusta. Erilaisten apurahojen turvin työskentelemisestä ei ole aikaisemmin kertynyt eläkettä eikä se edelleenkään tarjoa tavanomaista työntekijän sosiaaliturvaa, mikä on nähty ongelmallisena. Muita tutkijoiden urakehityksen haasteita ovat Suomessa mm. työsuhteiden epätyypillisyys, matalaksi koettu palkka, kilpailu työpaikoista ja tutkimusrahoituksesta sekä naistutkijoiden miestutkijoita hitaampi urakehitys.[4]

Nimikkeet

Tieteilijät ovat tavallisesti erikoistuneet yhteen tieteen alaan ja edelleen sen johonkin osa-alueeseen. Ammattinimike on tavallisesti johdos tieteilijän tutkimasta aiheesta. Esimerkkejä:

Sanan "tutkija" muut merkitykset

Sanalla tutkija voidaan tarkoittaa myös tieteitä tai muita asioita intensiivisesti ilman tutkijan työtehtävää tutkivia henkilöitä. Tieteen tai tutkimuksen harrastajia kutsutaankin joskus yleiskäsitteella harrastajatutkija sekä joillakin laajemmin harrastetuilla aloilla erilaisilla tutkija-käsitteen johdannaisilla (esimerkiksi sukututkija tai ufotutkija).

Katso myös

Lähteet
  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. Liiten, Marjukka: Tutkijan uralle haetaan lisää potkua Helsingin Sanomat. 4.4.2008. Arkistoitu 7.4.2008. Viitattu 11.4.2008.
  3. Tutkijan uralle neljä porrasta Helsingin yliopisto. Viitattu 11.4.2008.
  4. Miksi ryhtyisin tutkijaksi? Acatiimi 2/05. Viitattu 11.4.2008.

    Aiheesta muualla
    • Lempiäinen, Kirsti & Löytty, Olli & Kinnunen, Merja (toim.): Tutkijan kirja. Tampere: Vastapaino, 2008. ISBN 978-951-768-230-5.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.