Realismi (tieteenfilosofia)

Tieteellinen realismi on tieteenfilosofinen näkemys, joka korostaa tieteen merkitystä todellisuuden kuvaamisessa.[1] Sen mukaan tieteen teorioiden kuvaama todellisuus on tosi todellisuus, sellaisena kuin se on. Tieteenfilosofiset realistit katsovat, että teoriat menestyvät koska ne vastaavat todellisuutta, eli koska teorian luomat odotukset vastaavat sitä mikä on todellisuudessa olemassa.[2]

Keskeinen ongelma tieteellisessä realismissa on tieteen kehityksen selittäminen.[1] Tieteellinen realismi katsoo yleensä, että tiede on edistyvä hanke, toisin sanoen tieteen teoriat kehittyvät yhä paremmiksi tai ennemminkin vastaavat yhä useampiin kysymyksiin. Realistit ovat taipuvaisia katsomaan, että se mitä uskomme tällä hetkellä on vain todellisuuden likiarvo, ja että jokainen uusi havainto vie meidät lähemmäksi todellisuuden ymmärtämistä.[3]

Historia

Realismi on filosofiassa yleisesti käsitys, jonka mukaan on olemassa tietoisuudesta riippumaton todellisuus. Sana realismi on muodostettu latinan sanasta res, joka tarkoittaa olioita ja asioita. Realismi ja sitä vastustava antirealismi on muotoiltu ajattelun historiassa monin eri tavoin.[4] Realismin käsite voi esiintyä yhtä lailla ontologiassa, semantiikassa, tietoteoriassa, metodologiassa, etiikassa kuin tieteenfilosofiassakin.[5]

Tieteellinen realismi liittyy vanhempiin filosofisiin kantoihin, mukaan lukien ontologinen realismi ja rationalismi. Tieteenfilosofisena kantana se kehittyi kuitenkin 1900-luvulla pitkälti vastauksena loogiselle empirismille, ja sen kuvaaminen suhteessa tätä varhaisempiin kantoihin olisi harhaanjohtavaa.

Looginen empirismi oli 1900-luvun alkupuolen merkittävin tieteenfilosofia ja tieteellisen realismin edeltäjä. Siinä tehtiin jyrkkä ero havaintoväittämiin ja teoreettisiin väittämiin. Esimerkiksi kvanttimekaniikan syntyessä ja kehittyessä voimakkaasti 1920-luvulla looginen empirismi oli hallitseva tieteenfilosofia. Kvanttimekaniikan Kööpenhaminan tulkinnan kehittäjiin kuulunut Niels Bohr oli antirealisti tai instrumentalisti teorioiden suhteen.[6] Vaihtoehtoiset realistiset kvanttimekaniikan tulkinnat, Bohmin tulkinta ja monien maailmojen tulkinta, eivät tehneet yhtä selvää pesäeroa klassisen fysiikan käsitteisiin.

Looginen empirismi kohtasi useita ongelmia:

Tieteellinen realismi on eräs ratkaisuehdotus näihin ongelmiin, ja siitä tuli hallitseva tieteenfilosofia loogisen empirismin jälkeen. Sille on kuitenkin esitetty myös vaihtoehtoja, joista eräs on Bas van Fraassenin esittämä konstruktiivinen empirismi. Hänelle esitetyt vastaukset ovat terävöittäneet realismia ja johtaneet uusiin versioihin sen muotoilusta.

Realismin perusväitteet

Tieteenfilosofinen realismi liittyy läheisesti ontologiseen realismiin sikäli, että se olettaa tietoisuudesta riippumattoman todellisuuden olemassaolon. Tällöin ontologisen ja tieteenfilosofisen realismin eräs yhdistetty perusväitejoukko on seuraava:

  1. On olemassa ihmismielestä (ainakin osittain) riippumaton todellisuus.
  2. Totuus on vastaavuussuhde kielen ja todellisuuden välillä (ja näin suhteellinen kuhunkin kieleen).
  3. Totuuden ja epätotuuden käsitteet soveltuvat periaatteessa kaikkiin tieteen lauseisiin (siis myös teoreettisia termejä sisältäviin lauseisiin). Teoriat pyrkivät vakavissaan kuvaamaan todelli­suutta.
  4. Totuus on (eräs) tieteen keskeinen päämäärä, jota kohden se pyrkii.
  5. Yksinkertaisuus on eräs totuuden arviointiperusteista (kriteereistä).
  6. Ei pidä olettaa useampia oliota kuin on välttämätöntä (säästäväisyyden periaate).
  7. Todistuksen taakka on väitteen esittäjällä.
  8. Tieto todellisuudesta on ainakin yksityiskohdissaan erehtyväistä. Parhaimmatkin tieteelliset teoriat voivat olla epätosia, ja koko totuus saattaa olla ihmiselle saavuttamaton.
  9. Todellisuudesta voidaan kuitenkin saavut­taa tietoa; se ei ole täysin tuntematon. Tieteen teoriat voivat parhaimmillaan olla tosia (vaikka emme välttämättä ole siitä varmoja) tai lähellä totuutta.
  10. Tieteen käytännöllisen menestyksen paras selitys on se, että teoriat ovat olleet merkityksellisil­tä osin tosia tai lähellä totta. On siis perusteltua olettaa, että tiede on edistynyt.

On mahdollista olla tieteellinen realisti joidenkin tieteiden suhteen, mutta antirealisti joidenkin toisten tieteiden suhteen. Joku voi olla esimerkiksi realisti fysiikan, kemian, biologian ja muiden luonnontieteiden suhteen, mutta antirealisti taloustieteen, psykologian ja sosiologian suhteen.

Tieteelliset teoriat

Tieteellisen realismin mukaan ihanteellisella tieteellisellä teorialla on seuraavat piirteet:

  • Väitteet, joita teoria esittää, ovat joko tosia tai epätosia, riippuen siitä, ovatko teorian kuvaamat entiteetit olemassa ja teorian oikein kuvaamia. Tässä on kyse tieteellisen realismin semanttisista sitoumuksista (semanttinen realismi).
  • Teorian kuvaamat entiteetit ovat olemassa objektiivisesti ja ihmismielistä riippumatta. Tässä on kyse tieteellisen realismin ontologisista sitoumuksista (ontologinen realismi).
  • On syitä uskoa merkittävään osaan siitä, mitä teoria sanoo todellisuudesta. Tässä on kyse tieteellisen realismin tietoteorisista sitoumuksista.

Kun ensimmäiset kaksi puolta yhdistetään, tieteellisen realismin mukaan siis tieteellisen teorian tulee sanoa tosia asioita todella olemassa olevista entiteeteistä. Kolmannen mukaan meillä on syitä uskoa, että näitä entiteettejä koskevat väitteet ovat tosia.

Tieteenfilosofisen realismin suuntauksia

Realismin suuntauksia tieteenfilosofiassa ovat:

Argumentit puolesta ja vastaan

Tieteellistä realismia tuetaan usein abduktiivisella päättelyllä eli päättelyllä parhaaseen saatavilla olevaan selitykseen. Eräs pääargumenteista tieteellisen realismin puolesta on se havainto, että tiede vaikuttaa luonteeltaan edistyvältä hankkeelta, ja sen avulla pystytään menestyksellisesti selittämään ja ennustamaan erilaisia ilmiöitä. Tästä realistit päättelevät, että tieteelliset teoriat (tai ainakin parhaat niistä) tarjoavat tosia tai suunnilleen tosia kuvauksia maailmasta.

Monet realistit katsovat, että teorian operationaalinen menestys tukee sitä, että myös teorian havaitsemattomissa oleviin entiteetteihin viittaavat väittämät koskevat jotain todella olemassa olevaa, koska teorian tekemät ennusteet on perusteltu niiden avulla. Tieteelliset realistit katsovat esimerkiksi, että atomit ovat todella olemassa, koska kaikki niitä käyttävät teoriat menestyvät niin hyvin.

Toisaalta pessimistinen metainduktio, eräs pääargumenteista realismia vastaan, huomauttaa tieteen historian sisältävän useita teorioita, joita pidettiin kerran empiirisesti menestyksekkäinä, mutta joiden katsotaan nykyään olevan virheellisiä. Lisäksi tieteen historia sisältää monia empiirisesti menestyksekkäitä teorioita, joiden havaitsemattomissa olevia entiteettejä koskevien väittämien katsotaan nykyisin olevan sellaisia, etteivät ne viittaa mihinkään olemassa olevaan.

Esimerkiksi teoria valoeetteristä oli aikaisemmin empiirisesti menestyksekäs teoria, mutta myöhemmissä teorioissa sen olettamat havaitsemattomissa olevat entiteetit on korvattu toisilla. Realistit vastaavat, että yksittäisten realististen teorioiden korvaantuminen paremmilla realistisilla teorioilla on odotettua, koska tieteellinen tieto on luonteeltaan edistyvää, ja kun tällaisia korvaantumisia tapahtuu, vain tarpeettomat entiteetit jätetään pois teorioista. Albert Einsteinin erityinen suhteellisuusteoria osoitti, että valoeetteri voitiin jättää pois, koska se ei tarjonnut mitään mekaniikan ja sähkömagnetiikan teorioiden menestykseen. Toisaalta, kun teoria korvataan toisella, hyvin tuettuja käsitteitä, kuten atomeja, ei jätetä pois, vaan ne otetaan osaksi uutta teoriaa jossakin muodossa.

Sosiaalisen konstruktionismin kannattajat huomauttavat, ettei tieteellinen realismi pysty selittämään nopeita muutoksia tieteellisessä tiedossa ”tieteen vallankumousten” tai paradigmanvaihdosten aikana. Konstruktivistit voivat väittää, että teorioiden menestys on vain osa konstruktiota. Nämä argumentit kuitenkin jättävät huomiotta sen seikan, etteivät kaikki tieteilijät ole tieteellisiä realisteja.

Kolmas tieteellistä realismia vastaan suunnattu argumentti perustuu teorioiden empiirisen alimääräytyneisyyden ongelmaan. Ajatuksen mukaan monet keskenään epäyhteensopivat teoriat voivat selittää havaintoaineiston yhtä hyvin. Realistit ovat vastanneet, ettei tieteen historiasta tunneta kovinkaan monia tapauksia, joissa näin olisi todella käynyt. Yleensä tieteilijät voivat olla tyytyväisiä, jos löytävät edes yhden kaikki ilmiöt selittävän teorian. Lisäksi realistit huomauttavat, että teorioiden välillä valitsemisessa on käytettävä myös muita periaatteita kuin selitysvoimaa, kuten säästäväisyyden periaatetta.

Katso myös

Filosofisen realismin muotoja:

Realismille vastakkaisia suuntauksia tieteenfilosofiassa:

Lähteet
  1. Määttänen, Pentti: Tieteellinen realismi Filosofia. Viitattu 10.6.2009.
  2. Blackburn, Simon: Truth: A guide, s. 176. Oxford: Oxford University Press, 2005. ISBN 0195168240.
  3. Blackburn 2005, s. 188
  4. Niiniluoto, Ilkka: ”Kriittinen tieteellinen realismi”. Teoksessa Kuusela, Pekka & Niiranen, Vuokko (toim.): Realismin haaste sosiaalitieteissä, s. 23. Kuopio: Unipress, 2006. ISBN 951-579-219-3.
  5. Niiniluoto, Ilkka: Critical scientific realism, s. 2. Clarendon library of logic and philosophy. Oxford: Oxford University Press, 1999. ISBN 0-19-823833-9.
  6. Faye, Jan: Copenhagen Interpretation of Quantum Mechanics The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 11.6.2009. (englanniksi)
  7. Hempel, Carl: ”Empiricist Criteria of Cognitive Significance”, 1950. Teoksessa Boyd, Richard et al. (toim.): The Philosophy of Science. Cambridge: MIT Press, 1990.
  8. Quine, W. V. O.: ”Two Dogmas of Empiricism”, 1951. Teoksessa From a Logical Point of View. Cambridge: Harvard University Press, 1953.
  9. Quine, W. V. O.: Word and Object Cambridge. MIT Press, 1960.
  10. Kuhn, Thomas: The Structure of Scientific Revolutions. Chicago: University of Chicago Press, 1970.
  11. Katso: Putnam, Hilary: ”What Theories are Not”, 1962. Teoksessa Nagel, Ernst et al.: Logic, Methodology, and Philosophy of Science. Stanford University Press, 1962.
  12. Katso: Maxwell, Grover: ”The Ontological Status of Theoretical Entities”. Teoksessa Feigl, Herbert & Maxwell, Grover: Scientific Explanation, Space, and Time. Osa 3. Minnesota Studies in the Philosophy of Science, 3–15. University of Minnesota Press, 1962.
  13. Boyd, Richard: Scientific Realism The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 15.12.2008. (englanniksi)

    Kirjallisuutta
    • Kuusela, Pekka & Niiranen, Vuokko (toim.): Realismin haaste sosiaalitieteissä. Kuopio: Unipress, 2006. ISBN 951-579-219-3.
    • Leplin, Jarrett: Scientific Realism. California: University of California Press, 1984. ISBN 0520053265.
    • Leplin, Jarrett: A Novel Defense of Scientific Realism. Oxford: Oxford University Press, 1997. ISBN 0195113632.
    • Pihlström, Sami: Tutkiiko tiede todellisuutta? Realismi ja pragmatismi nykyisessä tieteenfilosofiassa. Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 1/1997. Helsinki: Helsingin yliopiston filosofian laitos, 1997. ISBN 951-45-7773-6.
    • Psillos, Stathis: Scientific realism: How science tracks truth. London: Routledge, 1999. ISBN 0203979648.
    • Rescher, Nicholas: Scientific realism: a critical reappraisal. Springer, 1987. ISBN 9027724423.

    Aiheesta muualla
    • Chakravartty, Anjan: Scientific Realism The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.