Tierauha

Tierauha oli aiemmin käytössä ollut lain antama turva, joka suojasi tiellä kulkijoita.

Vuoden 1734 lain rikoskaaren 21 luku käsitteli tierauhaa. Sen mukaan "Joka lyöden karkaa toisen päälle yleisellä tiellä tahi kadulla, taikka lyöpi ja murtaa rikki matkustawaisen ajokalut, sakoitettakoon neljäkymmentä talaria rauhan rikkomisesta ja tappelusta lain mukaan; palkitkoon myös wahingon." Pykälä kumottiin 1866. [1]

Viiden talarin sakon joutui maksamaan se, joka huusi ja kiljui yleisellä tiellä, kadulla tai kujalla, tai jos loukkasi toista sanoilla tai muulla tavoin. Puolet sakosta meni ilmiantajalle ja puolet vaivaisille[2] Kuninkaallinen sota-artikla vuodelta 1798 puolestaan määräsi otettavaksi kiinni ja vangittavaksi sen, joka melusi tai pauhasi vahdin luona, kadulla tai torilla.[3]

Vuonna 1752 säädettiin 10 talarin sakko sille, joka ahdisti tai esti posteljoonin, postinpitäjän tai postiratsastajan kulkua, eikä antanut heille puolta tietä. Postiratsastajalla tuli olla vaakuna rinnassa ja hänen tuli hyvissä ajoin antaa merkki postitorvella.[4] Vuoden 1734 laki sääti 40 talarin sakon sille, joka purki tai turmeli siltoja, kaatoi peninkulmapylväitä tai muita tielle asetettuja merkkejä. Tekijä joutui myös korvaamaan vahingon.[5]

Vuoden 1889 rikoslaki sääti 300 markan sakon tai korkeintaan kolmen kuukauden vankeuden sille, joka yleisellä tiellä, kadulla tai kulkuväylällä meluamalla taikka kiroilemalla häiritsi rauhaa.[6] Enintään sadan markan sakko annettiin henkilölle, joka yleisellä tiellä, kadulla tai muulla julkisella paikalla oli juovuksissa ja siksi herätti pahennusta.[7] Vuonna 1959 rangaistuksen suuruudeksi muutettiin 10–100 päiväsakkoa.[8]

Myös maaseudun yleinen järjestyssääntö vuodelta 1928 kielsi meluamisen ja kiroilemisen yleisellä tiellä.[9] Tierauhan nykyaikainen vastine on järjestyslaissa, jossa kielletään järjestyksen häiritseminen yleisellä paikalla. Yleisiä paikkoja ovat muun muassa tiet, kadut ja jalkakäytävät.[10]