Theodor Schwann

Schwann opiskeli lääketiedettä Bonnissa, jossa yksi hänen opettajistaan oli fysiologi Johannes Peter Müller, sekä Würzburgissa ja Berliinissä, jossa hän suoritti tutkinnon vuonna 1834. Hänen väitöskirjansa kanan alkion hengityksestä munassa De necessitate æris atmosphærici ad evolutionem pulli in ovo incubato herätti lääketieteellisen maailman huomion. Valmistuttuaan hän toimi Berliinin anatomisen museon assistenttina. Vuonna 1839 hänestä tuli Leuvenin katolisen yliopiston anatomian professori. Vuonna 1848 Schwannista tuli fysiologian ja vertailevan anatomian professori Liègen yliopistossa. Vuonna 1880 hän jäi eläkkeelle opetustyöstä.[1]

Schwann osoitti, että eläinsolut ovat morfologialtaan ja fysiologialtaan samankaltaisia kuin kasvien solut ja että kaikki eläinkudokset ovat osittain peräisin soluista ja koostuvat niistä. Hän esitteli tämän teorian pääteoksessaan Mikroskopische Untersuchungen über die Übereinstimmung in der Struktur und dem Wachstum der Tiere und Pflanzen (Berliini, 1839). Tätä ennen Jan Evangelista Purkyně (1787-1869) oli jo teorisoinut eläin- ja kasvisolujen ytimien välisestä analogiasta, mutta Schwann ansaitsee kuitenkin kunnian tämän teorian kehittämisestä ja vakiinnuttamisesta. Albert von Köllikerin solufysiologia ja Rudolf Virchowin solupatologia perustuvat Schwannin teoriaan.[1]

Leuvenissa Schwann havainnoi hiivan itiöiden muodostumista ja päätteli, että sokerin ja tärkkelyksen käyminen oli seurausta elämän prosesseista. Hän tutki lihassupistusta ja hermojen rakennetta ja löysi aksoneja tukevan myeliinitupen, joka tunnetaan nykyisin Schwannin soluina. Hän keksi termin metabolismi elävässä kudoksessa tapahtuville kemiallisille muutoksille, määritteli mikro-organismien roolin mädäntymisessä ja muotoili embryologian perusperiaatteet havaitsemalla, että munasolu on yksittäinen solu, joka lopulta kehittyy kokonaiseksi organismiksi.[1][3]