Theodor Finnilä

Aksel Theodor Finnilä (14. marraskuuta 1868 Vaasa – 1. huhtikuuta 1920 Helsinki) oli suomalainen kapteeni, liikemies ja kielitieteen harrastaja.[1][2][3][4][5]

Finnilän vanhemmat olivat tupakkatehtailija Karl Finnilä ja Edla Sofia Wefvar. Hän pääsi yksityisesti ylioppilaaksi 1889 Vaasan yksityislyseosta (lehtiuutisen mukaan jo 1887) ja opiskeli oikeustiedettä Helsingin yliopistossa. Finnilä meni vapaaehtoisena palvelukseen Moskovan rakuunarykmenttiin 1889, ja hänet siirretiin 1891 Suomen Rakuunarykmenttiin. Finnilä suoritti upseeritutkinnon Haminan kadettikoulussa 1895. Hän palveli aliluutnanttina ensin Vaasan tarkk'ampujapataljoonassa ja sitten 1895–1898 venäläisessä joukko-osastossa. Hän johti Helsingin yliopistossa vuosina 1898–1899 suomalaisille upseereille pidettyjä voimistelunopettajakursseja. Finnilä ylennettiin luutnantiksi 1900 ja myöhemmin kapteeniksi. Hän oli viimeksi komppanianpäällikkönä Suomen kaartissa aina kaartin lakkauttamiseen 1905 saakka, ja hänet siirrettiin 1906 lakkautuspalkalle armeijasta.[1][2][4][5]

Finnilä osallistui vuosina 1911–1912 kielitieteelliseen kirjeenvaihtoon, jossa osapuolina olivat ruotsalainen kirjailija August Strindberg, taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspa, Kuurilan asemapäällikkö Elias Lönnqvist ja Finnilä. Wettenhovi-Aspa, Lönnqvist ja Finnilä saivat kimmokkeen omiin kielitieteellisiin tutkimuksiinsa Strindbergin vuonna 1908 julkaisemasta kirjasta En ny blå bok, jossa tämä väitti suomen kielen saaneen kaikki sanansa lainoina muilta kieliltä. Strindberg väitti myös heprean kielen olevan kaikkien maailman kulttuurikielien kantakieli kun taas suomalaisten mielestä suomen kieli oli tällainen kantakieli. Strindbergin ja hänen suomalaisten kiistakumppaniensa välinen vilkas kirjeenvaihto alkoi joulukuussa 1911. Kirjeenvaihdon aikana Strindberg lähetti muun muassa Finnilälle 16 sivua omia etymologisia muistiinpanojaan, joissa hän pyrki johtamaan suomalaisia paikannimiä ja Kalevalan henkilöitä antiikin Kreikan mytologiasta ja kreikan kielestä. Kirjeenvaihto päättyi kuitenkin Strindbergin kuolemaan toukokuussa 1912.[6][7][8]

Finnilä ei itse julkaissut mitään kielitieteellisiä kirjoituksia mutta hän esitelmöi vuonna 1912 Wettenhovi-Aspan kanssa Turussa tilaisuudessa, jonka hän oli itse kustantanut. Finnilän arveltiin myös rahoittaneen Wettenhovi-Aspan 1915 ilmestyneen Suomen kultaisen kirjan julkaisemisen.[9]

Viimeksi Finnilä toimi liikemiehenä.[1] Hänet on haudattu Vaasan vanhalle hautausmaalle.[10]