Theba (Egypti)
Theba (< m.kreik. Θῆβαι, Thēbai) oli muinaisen Egyptin pääkaupunki sen kukoistuksen aikoina. Theba sijaitsi Niilin varrella noin 26. pohjoisen leveysasteen kohdalla. Nykyisin Theban raunioiden kohdalla sijaitsee Luxorin kaupunki. Alueella sijaitsee useita merkittäviä arkeologisia kohteita. Theban alue, johon kuuluvat muun muassa Luxorin ja Karnakin temppelit, Kuninkaiden laakso ja Kuningattarien laakso, on Unescon maailmanperintökohde.[1]
Osat
Theba oli pinta-alaltaan noin 93 neliökilometriä laaja. Kaupungin tärkeimmät osat sijaitsivat Niilin itäpuolella. Karnakin temppeli sijaitsee itärannalla Luxorin pohjoispuolella.[2] Luxorin temppeli sijaitsee siitä etelään nykyisen Luxorin kaupungin alueella.[3] Temppeleitä yhdistää yli tuhannella sfinksillä reunustettu kolmen kilometrin pituinen käytävä.[4][5] Luxorissa on lisäksi useiden faaraoiden kunniaksi pystytettyjä sfinksejä.[6]
Joen länsipuolella oli Theban nekropoli eli ”kuolleiden kaupunki”, johon kuului kuninkaallisia hautoja ja kuolintemppeleitä sekä Egyptin hallitsijoiden palvelijoiden kuten pappien, sotilaiden, käsityöläisten ja työväen asuntoja. Kuolintemppeleistä suurin osa on lähes täysin tuhoutunut. Temppeleistä tärkeimpiä ovat Hatšepsutin temppeli, lähes kadonnut Amenhotep III:n temppeli, osittain säilynyt Seti I:n temppeli, sekä Medinet Habun alueen raunioitunut Ramses II:n temppeli eli Ramesseum sekä kaikkein eteläisin ja uusin kuolintemppeli, Ramses III:n temppeli. Sen eteläpuolella on Amenhotep III:n mahtavan palatsin rauniot.[2] Medinet Habun pohjoispuolella on Amenhotep III:n rakentaman kaupungin rauniot.[7]
Viisi kilometriä joesta länteen sijaitseville kukkuloille on kaivettu ylhäisön hautoja 18., 19. ja 20. dynastian ajalta.[2] Kauempana lännessä ovat Kuninkaiden laakso ja Kuningattarien laakso, joihin haudattiin kuninkaita ja muita ylhäisön edustajia.[2]
- Theban nekropoli
- Hatšepsutin temppeli
- Ramesseumin rauniot
- Sisäänkäynti Kuninkaiden laaksossa
- Ramses II:n patsas Karnakin temppelissä
- Luxorin temppelin sisäänkäynti
Historia
Theban muinainen egyptinkielinen nimi oli Wase tai Wo’se. Wasen provinssin tiedetään olleen olemassa jo 4. dynastiasta lähtien. Theban vanhimmat säilyneet monumentit ovat peräisin 11. dynastian ajalta 2081–1939 eaa., kun paikalliset kuvernöörit yhdistivät Egyptin valtansa alle. Siitä lähtien Theba toimi usein Egyptin kuninkaallisena pääkaupunkina, ja siitä käytettiin pääjumalansa mukaan nimeä Nowe tai Nuwe (’Amonin kaupunki’). Theban kreikankielinen nimi on saattanut tulla egyptinkielisestä sanasta Ta-ope, joka on Luxorin vanha egyptiläinen nimi.[2]
Kuninkaan valtaistuin siirrettiin 12. dynastian (1939–1756 eaa.) aikana Thebasta Memfisiin. Egyptin kuninkaat jatkoivat kuitenkin Amonin palvontaa ja rakensivat temppeleitä Thebaan. Kun hyksot valtasivat Egyptin ja asettuivat valtaistuimelle vuonna 1630 eaa., Theba säilyi yhä egyptiläisillä, ja kaupungin valtiaat ajoivat hyksot pois Egyptistä noin 1530–1520 eaa. Siitä alkoi Theban kukoistuksen kausi. 18. dynastian faaraot rakensivat kaupungin uudelleen ja tekivät siitä pääkaupunkinsa. 1400-luvulla eaa. kummallekin puolelle jokea pystytettiin valtavia palatseja, jotka maalattiin kirkkain värein ja ympäröitiin puutarhoilla. Uuden valtakunnan faaraot pyrkivät päihittämään toisensa siinä, kuka rakensi suurimman temppelin kaupungin itäpuolelle ja suurimman kuolintemppelin länsipuolelle.[2]
Amenhotep III:n aikana 1390–1353 eaa. Theba oli rikkaimmillaan, kun Amonin temppeleihin virtasi rikkauksia ulkomailta. Hänen poikansa Akhenatenin kaudella 1353–1336 eaa. hovi hylkäsi kaupungin lyhyeksi aikaa ja Amonin palvonta kiellettiin. Tutankhamonin aikana 1333–1323 eaa. Theba sai takaisin asemansa ja vaurautensa, joka säilyi seuraavienkin hallitsijoiden kuten Seti I:n, Ramses II:n ja Ramses III:n valtakausilla.[2]
Theba alkoi taantua myöhäisten ramessidien aikana, ja sen hallinto ajautui vaikeuksiin. Ramses IX:n aikana noin vuonna 1111 eaa. suoritetussa tutkinnassa paljastui korkean tason korruptiota, ja nekropolin ryöstetyistä haudoista siirrettiin kuninkaiden muumiot turvaan toisaalle. Huono hallinto aiheutti levottomuuksia. Paikallisten asioiden hoito siirtyi aiempaa enemmän Amonin pappien käsiin, ja 1000-luvulla eaa. Egyptin hallinto jaettiin Tanisin faaraon ja Theban ylipapin kesken.[2]
Nubialaiset faaraot tekivät Thebasta pääkaupunkinsa 600-luvulla eaa. Vuonna 663 eaa. assyrialaiset ryöstivät kaupungin. Heidän vasallinsa rakensivat kaupungin uudelleen, mutta se ei enää toipunut entiselleen. Strabonin aikana 63 eaa. – 23 jaa. Theba oli kutistunut pelkäksi kyläksi, jossa turisteja kävi katsomassa muinaisia temppeleitä.[2] Asutus keskittyi kaupungin eteläosaan, joka tunnetaan nykyisin Luxorin kaupunkina.[3]
Lähteet
- Ancient Thebes with its Necropolis Unesco. Viitattu 23.11.2014.
- Peter F. Dorman: Thebes Encyclopædia Britannica. Viitattu 17.2.2018.
- Margaret Stefana Drower: Luxor Encyclopædia Britannica. Viitattu 17.2.2018.
- http://collections.lib.uwm.edu/cdm/ref/collection/agsafrica/id/4744
- Katherine Hignett: Ancient Egypt: New Sphinx Statue Uncovered in Historic Luxor City Newsweek. 10.8.2018. Viitattu 12.8.2018.
- New sphinx discovered in Luxor Egypt Today. 9.8.2018. Viitattu 12.8.2018.
- Erin Blakemore: 'Lost golden city of Luxor' discovered by archaeologists in Egypt National Geographic. 9.4.2021. Viitattu 9.4.2021.
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Theba Wikimedia Commonsissa