The Mission
The Mission on vuonna 1986 Leedsissä perustettu englantilainen goottirock-yhtye. Yhtyeen perustivat juuri The Sisters of Mercy -yhtyeestä eronneet Wayne Hussey ja Craig Adams ja yhtyeen alkuperäinen materiaali koostuikin kaksikon vanhasta Sisters-kappalemateriaalista. Yhtye aloitti alun perin Sisterhood-nimisenä, mutta tästä vihastuneena yksin jäänyt The Sisters of Mercy -keulahahmo Andrew Eldritch levytti nopeasti The Sisterhood -nimellä singlen ja albumin, pakottaen Husseyn ja Adamsin valitsemaan toisen nimen yhtyeelle. Osa yhtyeen tuotannossa on Yhdysvalloissa julkaistu The Mission UK -nimen alla. [1] The Mission on uransa aikana julkaissut yhdeksän täyspitkää albumia ja lisäksi useita ylimääräisestä materiaalista tai live-äänityksistä koostettuja albumeja. Yhtyeen kokoonpano on vaihtunut vuosien varrella usein ja ainoana vakituisena jäsenenä on pysynyt laulaja-kitaristi Wayne Hussey. Yhtye on kiertänyt laajalti maailmanlaajuisesti ja on yhä yksi gootti-scenen suosituimpia yhtyeitä. Suomessa yhtye on esiintynyt kerran, vuoden 1990 Provinssirockissa.
The Mission | |
---|---|
Wayne Hussey (2004) |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1986– |
Tyylilaji | goottirock |
Kotipaikka | Yhdistynyt kuningaskunta, Leeds |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Wayne Hussey, laulu, kitara (1986–) |
Levy-yhtiö |
Phonogram |
Aiheesta muualla | |
themissionuk.com |
Jäsenet
- Wayne Hussey, laulu, kitara (1986-)
- Mark Gemini Thwaite, kitara (1992-2001, 2005-)
- Ritchie Vernon, basso (2002-)
- Steve Spring, rummut (2003-)
- Rob Holliday , kitara (2002-2005)
- Craig Adams, basso (1986-1992, 1999-2002)
- Scott Garrett , rummut (1999-2003)
- Mick Brown, rummut (1986-1996)
- Simon Hinkler, kitara (1986-1990)
- Andy Cousin, basso (1992-1996)
- Rik Carter, koskettimet (?-1996)
Diskografia
Albumit
- Gods Own Medicine (1987)
- First Chapter (1987) Kokoelma vanhoilta singleiltä.
- Children (1988) Tuottaja John Paul Jones
- Carved in Sand (1990)
- Grains of Sand (1990) 'Carved in Sand'¨-levyn ylijäämämateriaali koottuna
- Masque(1992)
- "No Snow, No Show" For The Eskimo (1993) Live-taltiointi vuosilta 1988 ja 1990
- Sum and Substance (1994) Kokoelma
- Salad Daze (1994) Yhtyeen BBC Radio-sessiot koottuna
- Neverland (1995)
- Blue (1996)
- Resurrection (1999) Kokoelma uudelleensovitetuin versioin vanhoista kappaleista
- Ever After (2000) Live-taltiointi
- Aura (2001)
- Aural Delight (2002) 'Aura'¨-levyn ylijäämämateriaali koottuna
- Anthology: the Phonogram Years (2006) Kokoelma
- God Is A Bullet (2007)
- The Brightest Light (2013)
- Another Fall from Grace (2016)
Singlet
- Serpents Kiss (1986)
- Garden of Delight / Like a Hurricane (1986)
- Stay With Me (1986)
- Wasteland (1987)
- Severina (1987)
- Tower of Strength (1988)
- Beyond the Pale (1988)
- Deliverance (1990)
- Butterfly on a Wheel (1990)
- Into the Blue (1990)
- Hands Across the Ocean / Amelia (1990)
- Never Again (1992)
- Like a Child Again (1992)
- Shades of Green (1992)
- Tower of Strength (remix) (1993)
- Afterglow (1994)
- Raising Cain (1994)
- Swoon (1995)
- Lose Myself in You (1995)
- Coming Home (1996)
- Evangeline (2001)
- Shine Like the Stars (2002)
- Breathe Me In (2005)
- Keep It In The Family (2007)
Lähteet
- Baddeley, Gavin: Goth Chic. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-858-8.
Viitteet
- Gothic Chic, 2005, sivut 327-337
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta The Mission Wikimedia Commonsissa