The Incredible Hulk

The Incredible Hulk on vuonna 2008 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen supersankarielokuva, joka perustuu Marvel Comicsin Hulk-sarjakuvahahmoon. Se on Marvel Cinematic Universen (MCU) ensimmäisen vaiheen toinen elokuva. Elokuvan ohjasi Louis Leterrier ja käsikirjoitti Zak Penn. Elokuvan pääosissa ovat Edward Norton, Liv Tyler, Tim Roth ja William Hurt. Elokuvassa Bruce Bannerista tulee Hulk ollessaan tietämättään osa Yhdysvaltain armeijan pyrkimyksiä elvyttää vanha supersotilasprojektin gammasäteilyn avulla. Piileskellessään armeijalta hän yrittää löytää parannuskeinon tilaansa ennen kuin kenraali Thaddeus ”Thunderbolt” Ross löytää hänet. Bannerin pahin pelko käy kuitenkin toteen, kun voimaa himoitseva sotilas Emil Blonsky tekee itsestään samankaltaisen, mutta raaemman, hirviön.

The Incredible Hulk
Ohjaaja Louis Leterrier
Käsikirjoittaja Zak Penn
Perustuu Stan Leen ja Jack Kirbyn sarjakuvaan The Incredible Hulk
Tuottaja
Säveltäjä Craig Armstrong
Kuvaaja Peter Menzies Jr.
Leikkaaja
  • John Wright
  • Rick Shaine
  • Vincent Tabaillon
Tuotantosuunnittelija Kirk M. Petruccelli (käännä suomeksi)
Pukusuunnittelija Denise Cronenberg
Renee Fontana (käännä suomeksi)
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Universal Pictures
Ensi-ilta
Kesto 112 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti, portugali
Budjetti 150 miljoonaa dollaria
Tuotto 265 miljoonaa dollaria[1]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Ang Leen ohjaaman vuoden 2003 Hulk-elokuvan vastaanoton myötä Marvel Studios hankki hahmon elokuvaoikeudet takaisin itselleen. Tämän jälkeen Leterrier alkoi toteuttaa Hulkista uudelleenfilmatisointia, jossa hahmon alkuperä muistuttaa enemmän sarjakuvaversiota sekä vuoden 1978 televisiosarjaa.

The Incredible Hulk sai ensiesityksensä Gibson Amphitheatressa 8. kesäkuuta 2008. Elokuvateattereihin se ilmestyi 13. kesäkuuta 2008. Nortonin oli alun perin tarkoitus jatkaa roolissaan vuonna 2012 elokuvassa The Avengers sekä myöhemmissä MCU-elokuvissa, kunnes Mark Ruffalo valittiin hänen korvaajakseen.

Juoni

Culverin yliopistossa Virginiassa kenraali Thaddeus Ross tapaa tohtori Bruce Bannerin, tyttärensä Bettyn kollegan ja rakastetun. Ross haluaa Bannerin elvyttävän toisen maailmansodan aikaisen supersotilasprojektin, mutta ei halua paljastaa tälle totuutta ja valehtelee kokeiden tarkoituksena olevan muokata ihmisistä immuuneja gammasäteilylle. Tutkimus epäonnistuu ja sen seurauksena Banner muuttuu hirviömäiseksi Hulkiksi aina kun hänen sydämensä syke nousee yli 200:n. Hulk tuhoaa laboratorion ja tappaa laboratorion väkeä ja sotilaita. Yhdysvaltain asevoimat, erityisesti Ross, alkavat jahdata Banneria, toivoen voivansa käyttää Hulkia aseena.

Viisi vuotta myöhemmin Banner työskentelee virvoitusjuomatehtaalla Rocinhassa, Brasiliassa ja etsii samalla lääkettä tilaansa. Hän saa myös apua internetissä tapaamaltaan mieheltä, jonka hän tuntee ainoastaan salanimellä "herra Sininen". Banner myös opiskelee meditaatioteknikoita pitääkseen pulssinsa alhaisena ja hallitakseen vihaansa, missä hän on onnistunut jo 158 päivän ajan. Leikattuaan vahingossa sormeaan tehtaalla, pisara Bannerin verta päätyy yhteen pulloista ja saa myöhemmin tämän juoneen miehen sairastumaan. Sairaustapaus päätyy Rossin tietoon, joka lähettää paikalle venäläissyntyisen englantilaissotilas Emil Blonskyn johtaman SWAT-tiimin. Banner kuitenkin muuttuu takaa-ajon aikana Hulkiksi, tappaa kaikki tiimin sotilaat Blonskya lukuun ottamatta ja pakenee paikalta. Tukikohdassaan Ross kertoo Blonskylle kuinka Bannerista tuli Hulk ja tämä suostuu kostonhimoisena ottamaan annoksen supersotilasseerumia, joka antaisi hänelle vahvistetut voimat, nopeuden, ketteryyden, refleksit, kestävyyden ja parantumiskyvyn. Mutta samalla Blonskyn luuranko muuttuu epämuodostuneeksi ja hänen mielenterveytensä alkaa heikentyä.

Samalla Banner palaa Culverin yliopistolle ja tapaa jälleen Bettyn, joka tapailee psykiatri Leonard Samsonia. Samson kuitenkin kertoo Bannerista Rossille ja tämä lähettää jälleen Blonskyn joukot liikkeelle. Hulkiksi muuttuva Banner voittaa taistelun iskien Blonskyn sairaalakuntoon ja pakenee Bettyn kanssa paikalta. Kaksikko alkaa paeta yhdessä ja päättävät mennä tapaamaan herra Sinistä, joka paljastuu solutieteilijä Samuel Sternsiksi. Hänen luonaan he saavat tietää, että Sterns on valmistanut mahdollisen vastalääkkeen Bannerin tilaan, tai ainakin se kumoaisi yksittäisen muuttumisen. Onnistuneen testin jälkeen Sterns myös paljastaa valmistaneen kopioita Bannerin Brasiliasta lähettämästä verinäytteestä, jotta voisi käyttää sitä saavuttaakseen ihmisten seuraavan tason evoluutiossa. Kauhistuneena Sternsin teosta, ja peläten Hulkin voimien joutuvan vääriin käsiin, Banner käskee Sternsiä tuhoamaan verivarastot.

Hulk ja Emil Blonsky kasvokkain.

Sitten Hulkin hyökkäyksestä selvinnyt Blonsky palaa Rossin joukkojen luokse ja he vangitsevat sekä Bannerin että Bettyn. Blonsky käskee Sternsiä piikittämään häneen Bannerin verta. Sterns yrittää varoittaa verisiirron riskeistä, sillä yhdistettynä Blonskyn suonissa virtaavaan seerumiin ja gammahoitoon sillä saataisi olla odottamattomia vaikutuksia. Tästä huolimatta Blonsky ei suostu lopettamaan ja hän muuntuu "kuvotukseksi", jolla on Hulkin voimat, mutta pitää yhä Blonskyn älykkyyden ja persoonallisuuden. Blonsky tönäisee Sternsiä, jonka pääkallo alkaa laajeta hänen avoimeen haavaansa pudonneen Bannerin veren vaikutuksesta. Blonsky aiheuttaa tuhoa ympäri Harlemia, Banner ymmärtää vain Hulkin kykenevän pysäyttämään hänet. Banner pudottautuu helikopterista ja muuttuu Hulkiksi. Pitkän ja brutaalin taistelun päätteeksi Hulk päihittää Blonskyn lähes kuristaen tämän kuoliaaksi suurella ketjulla, mutta vapauttaa vastustajansa Bettyn pyynnöstä. Vietettyään hetken Bettyn seurassa, Hulk pakenee New Yorkista.

31 päivää myöhemmin Banner on Bella Coolassa, Brittiläisessä Kolumbiassa ja muodonmuutoksen tukahduttamisen sijasta yrittää oppia hallitsemaan sitä. Sillä välin baarissa istuvan kenraali Rossin luokse saapuu Tony Stark, joka paljastaa uuden ryhmän olevan perusteilla.[lower-alpha 1]

Näyttelijät

 Edward Norton  Bruce Banner / Hulk  
 Liv Tyler  Betty Ross  
 Tim Roth  Emil Blonsky / Kuvotus  
 Tim Blake Nelson  Samuel Sterns  
 Ty Burrell  Leonard Samson  
 William Hurt  Thaddeus Ross  
 Christina Cabot  majuri Kathleen Sparr  
 Peter Mensah  kenraali Joe Gellar  
 Lou Ferrigno  Hulkin ääni  
 Paul Soles  Stanley Lieber  
 Martin Starr  Roger Harrington  
 Rickson Gracie  aikido-opettaja  
 Nicholas Rose  Jack McGee  
 P. J. Kerr  Jim Wilson  
 Robert Downey Jr.  Tony Stark (cameo)  
 Stan Lee  myrkytyksen saanut mies (cameo)  

Huomioita

  1. Tämä ryhmä vahvistettiin myöhemmin Kostajiksi.

    Lähteet

    1. The Incredible Hulk Box Office Mojo. Viitattu 3.3.2022. (englanniksi)

      Aiheesta muualla

      This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.