The Hoople

Sekä yhtyeen kosketinsoittaja Verden Allen että kitaristi Mick Ralphs olivat jättäneet yhtyeen vuonna 1973. Ralphsin korvaajaksi harkittiin niin Joe Walshia, Tommy Bolinia kuin Ronnie Montroseakin, mutta lopulta Mott the Hooplen uudeksi kitaristiksi tuli Luther Grosvenor, joka käytti yhtyeessä salanimeä Ariel Bender. Tämä merkitsi yhtyeen sisäisissä asioissa suuria muutoksia. Perustajajäsen Ralphsin lähdön myötä laulaja-kitaristi Ian Hunterista tuli yhtyeen selkeä johtaja. Bender ei ollut myöskään Hunterille Ralphsin veroinen musiikillinen avustaja, joten Hunter kirjoitti albumin kappaleet yhtä raitaa lukuun ottamatta. Uudeksi kosketinsoittajaksi yhtyeeseen liittyi lopulta Morgan Fisher.[1]

Albumin aloittaa ”The Golden Age of Rock 'n' Roll”, joka ilmaisee Ian Hunterin suuttumusta, mutta samalla myös iloa aikakauden kelluvalle ja glamour-tyyliselle musiikkibisnekselle. Roxy Music -yhtyeen Andy Mackay soittaa kappaleessa saksofonia. Viisiminuuttinen miniooppera ”Marionette” on The Hoople -albumin kulmakivi. Kappaleessa on viuluja, saksofoneja ja selloja, ja sen tarina kuvaa rockbisneksen järjestäytynyttä toimintaa ja sen vaikutusta artisteihin. Laulun kertojaminänä toimiva rocktähti muun muassa näkee unta, jossa häntä alistetaan. Kappaleella oli suuret vaikutukset tulevaan, sillä 18 kuukautta albumin ilmestymisen jälkeen Queen-yhtye julkaisi kuuluisan oopperamaisen hittikappaleensa ”Bohemian Rhapsody”.[1]

The Hooplen kolmannessa kappaleessa ”Alice” solisti Ian Hunter kertoo viimeisimmästä New Yorkin -matkastaan. Teemaltaan se muistuttaa edellisalbumi Mottin kappaletta ”Whizz Kid”. Kappaleen sanoituksessa oli Hunterin kohdalla ennenäkemättömän paljon rivejä, eikä ”Alicea” täten soitettukaan konserteissa kuin kerran. Kappaleessa on vahvasti esillä Morgan Fisherin kosketinstyöskentely. ”Crash Street Kidds” kertoo katujengistä, jonka jäsenet pettymyksessään päättävät ottaa koko Britannian haltuunsa. Yritys kuitenkin epäonnistuu, kun ryhmän johtaja surmataan kappaleen lopussa konekiväärillä. Alun perin tämän ”The Bash Street Kidds” -muodossa olleen kappaleen piti olla albumin teemakappale, mutta The Beano -nimisen sarjakuvan (jonka sisällöstä The Bash Street Kidds oli otettu) kustantajat eivät kuitenkaan hyväksyneet ajatusta.[1]

B-puolen aloittaa basisti Pete "Overend" Wattsin kirjoittama ja laulama ”Born Late ’58”, joka on samalla levyn ainoa kappale, jota ei ole kirjoittanut Ian Hunter. Hunter ei myöskään osallistunut kappaleen äänitykseen, sillä hän oli samaan aikaan New Yorkissa. Hänen mielestään tämä rokkaava kappale olisi kuitenkin voitu julkaista jopa singlenä. Sitä seuraa Bob Dylanin vaimolle omistettu, kauniiksi kuvattu ”Trudi’s Song”, joka on myös saanut vaikutteensa Dylanin Nashville Skyline -albumin materiaalista. Kappale erottuukin tyylillisesti levyn muista kappaleista. ”Pearl 'n' Roy (England)” kertoo sosiaalisesta ja poliittisesta turhautumista, ja siinä viitataan Britannian silloiseen pääministeriin Edward Heathiin. Andy Mackay vierailee siinä saksofonistina avausraita ”The Golden Age of Rock 'n' Rollin” tapaan. ”Through the Looking Glass” on Mott the Hooplelle uniikki kappale orkesterisovituksineen. Albumin päättää singlejulkaisu ”Roll Away the Stone”, joka singlenä ilmestyessään ylsi Britanniassa top 10:een.[1]

The Hoople julkaistiin 29. maaliskuuta 1974. Albumi ylsi Britanniassa sijalle 11, mikä oli neljä pykälää heikommin kuin edellislevyn Mott kohdalla.[7] Albumia kuitenkin myytiin Mottia enemmän, sillä siitä myönnettiin huhtikuussa 1974 kultalevy yli 100 000 kappaleen myynnin johdosta, kun taas Mott oli yltänyt ainoastaan hopealevyyn (yli 60 000 kappaletta).[8] Yhdysvalloissa The Hoople menestyi hieman edeltäjäänsä paremmin sijoituksen ollessa 28.[9] Lisäksi Norjassa albumi ylsi Britannian tavoin aivan top 10:n tuntumaan, sijalle 11.[10]

Albumi sai ilmestyessään pitkälti negatiivista kritiikkiä.[1] Esimerkiksi Rolling Stone -lehden kriitikko Ken Emerson epäili kesäkuun 1974 arvostelussaan suosion sokaisseen Ian Hunterin ja piti The Hooplea pettymyksenä yhtyeen edellisten albumien jälkeen. Hänen mielestään niin albumin sävellykset kuin sanoituksetkin ovat pääasiassa heikkotasoisempia kopioita yhtyeen vanhoista lauluista. Emersonin mukaan myös useissa kappaleissa kuultavat ääniefektit tuottavat vain sekamelskaa. Hän kuitenkin kehuu raitoja ”Trudi’s Song”, ”Alice” ja ”Pearl 'n' Roy (England)”. Loppuun hän kuitenkin toteaa, ettei The Hooplea voi edes verrata yhtyeen kahteen edelliseen albumiin; Mottiin ja All the Young Dudesiin, ja toivoo yhtyeen ryhdistyvän pian.[11] Billboard puolestaan antoi levystä päinvastaista palautetta suhteessa Rolling Stoneen. Lehden mielestä yhtyeen tekemät musiikilliset muutokset toimivat levyllä hyvin, toisin kuin useilla muilla yhtyeillä, jotka yrittävät muuttaa äänimaailmaansa monimutkaisempaan suuntaan. Myös Ariel Benderin kitaransoitto sai kehuja. Billboardin mielestä The Hoople merkitsee levyä, jolla yhtye löysi itsensä. Parhaina kappaleina lehti piti raitoja ”Crash Street Kidds”, ”Born Late ’58”, ”Through the Looking Glass” ja ”Roll Away the Stone.”[11]

Vuonna 1981 Robert Christgau arvosteli levyn kirjassaan Christgau's Record Guide. Hänen mielestään kappaleet ”The Golden Age of Rock 'n' Roll” ja ”Roll Away the Stone” ovat klassikoita, mutta eivät kuitenkaan aikanaan tuoneet mukanaan mitään uutta. Hän uskoo myös, että Ian Hunterin ego oli levyn aikoihin kasvanut, mutta myöntää hänellä olleen varaa siihen. Christgaun antama arvosana levylle on B. Leland Rocker puolestaan antoi levylle neljä tähteä viidestä vuoden 1996 arvostelussaan julkaisussa Musichound Rock: The Essential Album Guide.[11]

• Kaikki kappaleet on kirjoittanut Ian Hunter, ellei toisin mainita.

A-puoli

1. The Golden Age of Rock 'n' Roll – 3.25
2. Marionette – 5.08
3. Alice – 5.20
4. Crash Street Kidds – 4.31

B-puoli

5. Born Late '58 – 4.00 (säv. Pete "Overend" Watts)
6. Trudi's Song – 4.26
7. Pearl 'n' Roy (England) – 4.31
8. Through the Looking Glass – 4.37
9. Roll Away the Stone – 3.11