The Cavern Club

The Cavern Club on yökerho Liverpoolissa, Isossa-Britanniassa. Paikka oli 1960-luvulla suosittu ja merkittävä Merseybeat-yhtyeiden kuten The Beatlesin esiintymispaikka.[1]

The Cavern Clubin sisäänkäynti vuonna 2006

Cavern avattiin 16. tammikuuta 1957. Sen perustaja oli Alan Sytner, joka käytti kerhon mallina pariisilaista jazz-klubia nimeltä Le Caveau de la Huchette. Kellariin rakennettu luolamainen kerho oli kuuma, kostea ja haiseva, mutta suosittu. Kerhon omistajaksi tuli vuonna 1960 Ray McFall. Hän meni konkurssiin, ja kerho suljettiin väliaikaisesti vuonna 1966. Alf Geoghegan osti sen 1960-luvun lopulla. British Rail pakkolunasti kerhon vuonna 1973, ja purki ja täytti alkuperäisen kerhotilan tarkoituksenaan rakentaa paikalle uusi metrolinja. Vuoden 1980 jälkeen kerho kuitenkin rakennettiin uudelleen ja avattiin neljä vuotta myöhemmin. Paikan on omistanut vuodesta 1991 Dave Jones.[1]

Alkuvuosina The Cavern Clubissa soitettiin jazzia, mutta 1960-luvulla se siirtyi rock and rolliin. Kerhossa soittivat usein esimerkiksi John Lennonin johtama The Quarrymen ja sen jälkeen 1960-luvun alussa The Beatles ja Gerry & The Pacemakers. Nykyisin kerhossa esiintyy niin 60-lukulaisia kuin modernejakin artisteja.[1]

Lähteet

  1. The helter skelter story of the Cavern Club BBC News. 18.2.2017. Viitattu 28.6.2017.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.