Thamesin taistelu

Amerikkalaisen ratsuväen rynnäkkö.

Britit olivat kärsineet tappion amerikkalaisille Eriejärven taistelussa 5. lokakuuta 1813 ja amerikkalaiset uhkasivat voittonsa jälkeen koko Ylä-Kanadan länsikärkeä. Brittijoukkojen komentaja kenraalimajuri Henry Pocter halusi vetäytyä joukkoineen Thamesjoelle. Brittien puolella intiaanijoukkoja johtanut shawneepäällikkö Tecumseh puolestaan vastusti ajatusta, koska se olisi altistanut Detroitin länsipuoliset intiaaniyhteisöt amerikkalaisten hyökkäyksille. Pocterin onnistui lopulta taivutella intiaanit vetäytymään, mutta hän lupasi myös ottaa yhteen amerikkalaisten kanssa ennen vetäytymisen päättymistä.[1]

Brittien vetäytyminen alkoi 27. syyskuuta 1813. Mukana oli noin 900 brittisotilasta ja Tecumsehin johtamat 500 intiaania. Brittien perään lähti kenraalimajuri William Henry Harrisonin johtama amerikkalaisjoukko, joka rantautui Amherstburgissa. Procter oli vetäytymisessään hyvin hidas, ja hän laiminlöi amerikkalaisten hidastamisen esimerkiksi siltoja tuhoamalla. Heidän onnekseen Harrison ei kuitenkaan pitänyt kiirettä heidän perässään, vaan eteni myös hyvin hitaasti. Procter päätti lopulta kohdata amerikkalaiset Moraviantownilla.[1]

Taistelu alkoi 5. lokakuuta. Britit olivat väsyneitä ja taistelutahto oli alhainen. Heillä oli mukanaan yksi tykki, johon ei kuitenkaan ollut ammuksia. He alkoivat kuitenkin valmistautua taisteluun samalla, kun intiaanit kokoontuivat suolle heidän oikealle siivelleen. Harrison keskitti omat miehensä keskustaansa ja rynnäköivät amerikkalaiset hajottivat brittien linjan ennen, kuin nämä saivat tehtyä yhteislaukauksensa. Nopeasti murtuneet britit antautuivat, jonka jälkeen amerikkalaiset iskivät intiaaneja vastaan. Suolla amerikkalaiset kohtasivat kiivaampaa vastarintaa. Intiaanit alkoivat vetäytyä Tecumsehin haavoituttua ja saatua surmansa. Toinen kaatunut oli huronipäällikkö Stiahta.[1]

Britit olivat menettäneet taistelussa 606 miestä kaatuneina, haavoittuneina tai vankeina. Vain 246 sotilasta pääsi vetäytymään taistelukentältä. Intiaaneja kaatui arviolta 33. Amerikkalaiset menettivät 7 miestä kaatuneina ja 22 haavoittuneina. Harrisonin mukaan kaikki menetykset kärsittiin taistelussa intiaaneja vastaan. Procter siirrettiin sittemmin merkityksettömiin tehtäviin. Tappio taistelussa merkitsi hänen sotilasuransa loppua.[1]

Tecumsehin kuolema merkitsi paljolti hänen persoonansa varaan muodostuneen intiaaniliiton hajoamista. Harrison solmi rauhan monien brittien puolella aikaisemmin taistelleiden heimojen kanssa.[1]

Harrison ei voitostaan huolimatta kyennyt käyttämään tilannetta hyväkseen ja hän joutuikin lähtemään joukkoineen Detroitiin. Amerikkalaiset olivat kuitenkin vakiinnuttaneet asemansa Luoteisterritorion alueella.[1]