Thaimaan arkkitehtuuri

Thaimaan arkkitehtuuri on kehittynyt omintakeiseksi tyylisuunnakseen vuosisatojen aikana useista vaikutteista, joita on saatu kiinalaisista kauppiastaloista ja khmeriläisestä temppeliarkkitehtuurista, sekä länsimaisesta klassismista ja siirtomaatyylistä. Thaimaan rakennustaide on ensisijaisesti nähty uskonnollisena ja yläluokan palatsiarkkitehtuurina, koska tavallisen kansan käyttämät asumukset ovat puisina hävinneet, mutta nykyään vanhojen perinteiden mukainen thaitalo on taas arvostettu ja haluttu thailaisen identiteetin ilmentymänä. Tärkeimpänä elementtinä thaiarkkitehtuurin kehityksessä on ollut tarve mukautua kuumaan ilmastoon. Väestönkasvu ja maan hinnan nousu, sekä sademetsien hakkuut ovat pakottaneet siirtymään luonnonmateriaalista betoniin ja yhden perheen tai suvun asunnoista kerrostaloihin ja perinteisistä kauppiastaloista pilvenpiirtäjiin.

Khmeriläisvaikutteisen Prasat Hin Phimain esikuvana olivat Angkorin hindutemppelit

Historia
Thaimaan paviljonki vuoden 1958 maailmannäyttelyssä Brysselissä.

Thaimaan alueella vaikuttaneiden arkkitehtuurikausien vaiheet jaetaan tavallisesti seuraavasti:

  • Dvaravatikausi (500–900-luku)

Kaudelta on hyvin vähän jäänteitä Lamphunissa ja Hariphunchaissa, jotka ovat valtaosin kuitenkin myöhempää perua.

  • Mon-Khmer tai Khmer-Lopburi -kausi (900–1200-luku)

Khmerien valta ulottui Angkorista syvälle nykyisen Thaimaan alueelle, jonne rakennettiin kivestä mahtavia temppeleitä. Jäänteitä näistä on säilynyt Nakhon Ratchasimassa (Phimai) ja Buriramissa (Phanom Rung).

  • Thaikausi (1200–1600-luku)

Tämä kausi voidaan jakaa edelleen kolmeen: Sukhothain, Ayutthayan ja Chiang Main tyyleihin. Sukhothai ei vielä edennyt kauaksikaan khmer-vaikutteista, johon sekoittui intialaisia, ceylonilaisia, mon-dravidalaisia ja mon-baganilaisia (burmalaisia) elementtejä. Ayutthayassa kehittyi jo selkeä thaityyli, joka ilmeni buddhalaisissa temppeleissä - wateissa, joissa chedit rakennettiin ceylonilaiseen tyyliin neliskulmaisella jalustalla seisovan kellon muotoon. Chiang Maissa ulkomaiset vaikutteet olivat vähemmän esillä. Seinämaalaukset olivat patsaiden ohella merkittävä taiteen keino.

  • Bangkokin kausi (1700–1800-lukujen vaihteesta nykypäivään)

Uusi pääkaupunki Bangkok rakennettiin tuhotun Ayutthayan kaltaiseksi, mutta kiinalaisten maahanmuuttajien vaikutus alkaa näkyä. Rakennusten julkisivut päällystettiin usein keramiikkatiilillä ja punatiiliset seinät rapattiin ja maalattiin valkoisiksi. Vaalean julkisivun vastapainona monikerroksiset limittäiset katot olivat värikkäitä. Kuvakieleen kuuluivat päätykolmioissa ja räystäslaudoissa naga-käärmehahmot ja myttisellä linnulla garudalla ratsastavat Vishnut. [1]

Temppelit ja palatsit
Keskithaimaalainen ubosot, jossa valkoiseksi maalattua julkisivua koristavat värikkäät mosaiikit. Katonharjan päätykoristetta kutsutaan nimellä chofah ja räystäiden pääteulokkeita nimellä ngao.
Vimanmekin palatsia Bangkokissa pidetään maailman suurimpana tiikkirakennuksena [2]

Perinteinen thaimaalainen rakennustaide käytti sankkojen metsien vielä peittäessä maan materiaalinaan melkein yksinomaan puuta, joka koristeltiin taidokkailla leikkauksilla. Pitkään vain uskonnollisiin rakennuksiin oli sallittua käyttää kestävämpää materiaalia, mistä johtuen muinaisista kaupungeista, kuten Sukhothaista, ovat jääneet jäljelle vain viharat, ubosotit ja chedit, jotka rakennettiin poltetusta tiilestä ja kivestä [3].

Ayutthayan tuhon jälkeen sen entinen loisto pyrittiin siirtämään Bangkokiin sellaisenaan, mutta 1800-luvun lopulla selvästi länsimaiset vaikutteet ja arkkitehdit saapuivat hoviin. Ensimmäiset länsimaiset rakennukset kohosivat Lopburiin jo 1600-luvulla kuningas Narain hallituskaudella, kun ranskalaiset saapuivat lähettiläineen maahan [4], mutta nyt tuloksena saatiin nähdä eklektisiä yhdistelmätyylejä, kuten Chulalongkornin aikana englantilaisen arkkitehdin suunnittelema kuninkaallinen palatsi Chakri Mahaprasat, jonka kupolit kuningas muutti thailaisiksi suippotorneiksi (mondop) [5].

Kauppiastalo
Puinen kauppiastalo Nakhon Ratchasimassa.

Perinteinen kauppiastalo, joita alun perin asuttivat pääasiassa kiinalaista sukujuurta olevat thaimaalaistuneet maahanmuuttajat 1800-luvulla, on kaksi- tai kolmikerroksinen liukuovin varustettu rakennus. Alin kerros saattoi olla tiilestä muurattu yläosan ollessa puuta. Yleensä rakennus on jaettu itsenäisiin lohkoihin, joissa kussakin on oma haltijansa ja liiketoimensa.

Thaitalo
Tolpille rakennettu perinteinen thaitalo (Suan Pakkard Bangkokissa).
Jim Thompsonin talo Bangkokissa on yhdistetty useasta keskithaimaalaisesta talosta.

Perinteisestä asumuksesta, thaitalosta, erotetaan kolme tyyliä: pohjoinen, keskinen ja eteläinen. Puusta tai bambusta rakennettu talo rakennettiin tolpille, joiden suojissa pidettiin kotieläimiä, kuten vesipuhvelia. Katto oli jyrkkä, ja leveät räystäät suojasivat auringolta ja sateelta. Ylhäällä oli makuuhuone, veranta ja kattamaton terassi, jonka nurkassa tulisija. Maasta nostettuna rakenne oli kuumankosteassa ilmastossa viileä, tuulettui hyvin ja suojasi villieläimiltä. Pohjoisen talossa seinät viettivät yläosastaan ulospäin. Talo saatettiin pystyttää veden äärelle tai jopa sen pinnalle kelluvana, sillä vesireittejä käytettiin kulkureitteinä, koska teitä ei juurikaan ollut. Bangkokin ensimmäinen katu, Charoen Krung, saatiin pääkaupunkiin vasta Mongkutin hallituskaudella [6]. Asuintalot tehtiin irrotettavista seinäelementeistä, jotka voitiin purkaa ja koota toisaalle, kun jokiuomat muuttivat paikkaa ja maanomistussuhteet vaihtelivat. Toisinaan kokonainen kyläyhteisö saattoi muuttaa taloineen paremmalle viljelysmaalle. Pilarien määrä (välien täytyi olla parittomia, yleensä 3 tai 5 [7]) ja talon ilmansuunnat oli tarkoin määritelty buddhalaisuuteen sekoittuneen henkiuskonnon sanelemien ehtojen mukaan. 1950-luvulla thaitalot olivat jo katoavaa kansanperinnettä, kunnes Jim Thompson, amerikkalainen thaisilkkiteollisuuden elvyttäjä, kiinnostui niistä ja kokosi 1958–1959 asunnokseen viidestä keskithaimaalaisesta talosta kodin, joka on nykyään Bangkokin suosituimpia nähtävyyksiä.

Nykyarkkitehtuuri

Vanhat tavat ja uskomukset heijastuvat edelleen Thaimaan nykyarkkitehtuurissa, jossa tontin rajalle pystytetään henkien talo, ja buddhalaiset munkit vihkivät ostoskeskukset ja pilvenpiirtäjät käyttöönsä. Puu on väistynyt betonin, tiilen ja lasin tieltä. Suuri väestönkasvu ja valtausoikeuden piirissä olevan maan loppuminen ovat nostaneet maan hintaa myös varsinaisten kasvukeskusten ulkopuolella, minkä vuoksi rivitalotyyppinen ja kerrostalorakentaminen on yleistä pienilläkin paikkakunnilla.

Länsimainen antiikin Roomasta ja Kreikasta lainattu muotokieli elää rinta rinnan thailaisen ornamentiikan kanssa. Tuiki tavallinen talotyyppi kaupungeissa on kolmikerroksinen kauppiastalo aakhaan phaanit, jonka katutasossa on liiketiloja peltisten rullaovien rivistön takana. Yläkerroksissa asutaan ja pidetään varastoja, tai tiloja on vuokrattu ulkopuolisille.

Katso myös

Lähteet
  1. J. C. Palmes (toim.): Sir Banister Fletcher's "A History of Architecture" (sivut 138–139), 18. painos. Athlone Press, 1975. ISBN 0-485-55001-6.
  2. Luca Invernizzi Tettoni, William Warren: Thai Style (sivu 148), Rizzoli New York 1998, ISBN 0-8478-1043-7
  3. Luca Invernizzi Tettoni, William Warren: Thai Style (sivu 12), Rizzoli New York 1998, ISBN 0-8478-1043-7
  4. Luca Invernizzi Tettoni, William Warren: Thai Style (sivu 12), Rizzoli New York 1998, ISBN 0-8478-1043-7
  5. Luca Invernizzi Tettoni, William Warren: Thai Style (sivu 144), Rizzoli New York 1998, ISBN 0-8478-1043-7
  6. Luca Invernizzi Tettoni, William Warren: Thai Style (sivu 143), Rizzoli New York 1998, ISBN 0-8478-1043-7
  7. Luca Invernizzi Tettoni, William Warren: Thai Style (sivut 53–54), Rizzoli New York 1998, ISBN 0-8478-1043-7


Aiheesta muualla
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.