Teuvo Aura

Poliitikkona Aura edusti aluksi Kansallista Edistyspuoluetta, jonka hajoamisen jälkeen hän oli Vapaamielisten Liiton johtohahmoja. Aura oli mukana myös Liberaalisessa Kansanpuolueessa (LKP), joka muodostettiin vuonna 1965 Vapaamielisten Liiton ja Suomen Kansanpuolueen yhdistyessä.

Sodan jälkeen Aura hoiti useita valtiontalouden komiteatehtäviä: hän oli talousneuvoston puheenjohtaja 1946–1947 ja talouspoliittisen suunnitteluneuvoston puheenjohtaja 1951. Aura toimi lukuisia kertoja ministerinä eri hallituksissa: kauppa- ja teollisuusministerinä Kekkosen ensimmäisessä hallituksessa 1950–1951, oikeusministerinä toisessa hallituksessa 1951.[18] Kekkosen neljännessä hallituksessa hän toimi kauppa- ja teollisuusministerinä 1953, sen jälkeen muodostetussa Tuomiojan hallituksessa II ulkoministerinä 1953–1954 sekä Sukselaisen ensimmäisessä hallituksessa sisäministerinä, toisena kauppa- ja teollisuusministerinä ja II valtiovarainministerinä 1957. Myös hänen isänsä Jalo Aura ja poikansa Matti Aura ovat toimineet ministereinä.

Sukselaisen ensimmäisessä hallituksessa Aura toimi sisäministerin tehtävien lisäksi myös virkaatekevänä oikeusministerinä, ja tässä asemassa hän teki syksyllä 1957 päätöksen Agnar Myklen romaanin Laulu punaisesta rubiinista takavarikoinnista oikeusministeri J. O. Söderhjelmin ollessa virkamatkalla ulkomailla. Tapaus on yksi viimeisistä, joissa jokin teos on Suomessa määrätty takavarikoitavaksi.[19]

1970-luvun alussa Aura toimi kahden virkamieshallituksen, niin sanottujen ”Auran vapaapalokuntien”, pääministerinä: Auran ensimmäisessä hallituksessa kaksi kuukautta vuonna 1970 ja Auran toisessa hallituksessa neljä kuukautta 1971–1972.[20]

Aura oli suosittu kaupunginjohtaja ja hänen virkahuoneensa ovi oli aina auki kaupunkilaisille, joista monet kävivätkin purkamassa huoliaan kuunteluvalmiille ylipormestarille. Auran uudenvuoden puheista Senaatintorilla tuli suorastaan instituutio. Hän naureskeli eräässä haastattelussa, että vaikea sanoa mistä huomionosoituksesta piti enemmän: siitä, että uusi satamajäänmurtaja sai nimen Teuvo, vai siitä, että Korkeasaaren eläintarhaan hankittu myskihärkäpariskunta sai nimet Teuvo ja Aura.

Aura piti liikennejärjestelyjä Helsingin pääongelmana ja moitti usein päättäjiä joukkoliikenteen kehityksen jarruttamisesta. Aura ajoi metropäätöksen läpi Helsingissä. Myöhemmin oikeuskansleri syytti häntä valtuuksiensa ylittämisestä Auran allekirjoitettua metron junanhankintasopimuksen. Korkein oikeus katsoi Auran menetelleen varomattomuuttaan virheellisesti, mutta samalla syyteoikeuden todettiin jo vanhentuneen.[16]

Aura jäi eläkkeelle Helsingin kaupunginjohtajan virasta vuoden 1979 lopussa 67-vuotiaana. Hän kuoli 86-vuotiaana Helsingin Marian sairaalassa maanantaina 11. tammikuuta 1999.[16]

Aura oli huomattava vapaamuurari.[21]

Auran ensimmäinen puoliso oli vuodesta 1939 varatuomari Kaino Kielo Kivekäs, joka kuoli vuonna 1970. Heillä oli kolme lasta, joista yksi oli ministeri Matti Aura.[14] Leskeksi jäätyään Aura seurusteli ministerinäkin toimineen sosiaalihallituksen pääjohtajan Alli Lahtisen kanssa, joka kuitenkin kuoli vuonna 1976. Suomalaisia poliitikkoja käsittelevässä satiirisessa paljastuskirjassa Tamminiemen pesänjakajat väitettiin, että mikäli Lahtinen olisi elänyt pitempään ja mennyt naimisiin Auran kanssa, Auralla olisi ollut hyvät mahdollisuudet pyrkiä presidentiksi Urho Kekkosen jälkeen.[21]

Lahtisen kuoltua Aura avioitui vuonna 1976 uudelleen. Uusi vaimo oli Arne Bernerin vapaamuurariveljelleen esittelemä diplomikosmetologi Sirkka Wiik, o.s. Kosonen, joka oli myös leski. Tamminiemen pesänjakajien mukaan Teuvo Aura menetti lopullisesti mahdollisuutensa presidentinvaalissa Sirkka Auran ja tämän pojan Boris Wiikin jouduttua keväällä 1979 syytteeseen verorikoksista. Lehdistö nosti esiin myös Sirkka Auran edesmenneen ensimmäisen puolison Joel Wiikin vanhat talousrikokset.[21]