Tetrapolis (Attika)

Tetrapolis (m.kreik. Τετράπολις, ”Nelikaupunki”) oli antiikin Attikan eli Ateenan kaupunkivaltion hallussa olleen alueen osa Kreikassa. Se käsitti neljä demosta Attikan koillisosassa. Ne olivat Marathon, Oinoe, Probalinthos ja Trikorythos.[1][2]

Tetrapoliin nimi käsitettiin alun perin ilmeisesti erisnimeksi, joka tarkoitti yhtä kaupunkia, joka on muodostettu neljästä osasta (”Nelikaupunki”); ei neljää erillistä kaupunkia (”Neljä kaupunkia”). Se oli ilmeisesti luotu jonkinlaisena sympoliteiana jo hyvin varhaisina aikoina. Tetrapoliin kansalaisista käytettiin demonyymiä Tetrapoleus (Τετραπολεύς). Sillä oli oma hallinto sekä omat kultit ja syntymyytti. Klassisen kauden ateenalaiset katsoivat, että Tetrapolis olisi varhaisina aikoina ollut jopa itsenäinen polis eli kaupunkivaltio. Tälle ei kuitenkaan ole nykynäkemyksen mukaan perusteita, sillä koillisen Ateenan alueelta ei ole tehty tähän viittaavia arkeologisia löytöjä ennen noin vuotta 800 eaa. Näin ajatus Tetrapoliista varsinaisena poliksena on saattanut syntyä vasta 600–500-luvuilla eaa., ja se on mahdollisesti syntynyt tuonaikaisten maantieteeseen perustuneiden Ateenan puolueriitojen seurauksena.[1]

Perinteisen ateenalaisen käsityksen mukaan Tetrapolis oli yksi Attikan alueen kahdestatoista alkuperäisestä Kekropsin perustamasta kaupungista tai kyläkunnasta, joista Ateenan kaupunkivaltio muodostettiin synoikismoksessa, joka myyteissä laitettiin Theseuksen nimiin.[1][2] Kreikkalaiset itse sijoittivat Attikan synoikismoksen niinkin kauas kuin vuoteen 1259/1258 eaa. Erään nykyaikaisen teorian mukaan prosessi olisi ollut pidempi, ja Tetrapolis olisi yhdistetty Ateenaan viimeisten alueiden joukossa vasta noin 600-luvulla eaa., samoin kuin esimerkiksi Eleusis. Yhtä mahdollista on kuitenkin sekin, ettei myytillä ole juurikaan historiallisia perusteita.[1]

Ajan kuluessa Tetrapolis-nimi jäi pois käytöstä joko synoikismoksen seurauksena tai muutoin alueen tultua kiinteämmin osaksi Ateenaa. Sen osista tuli neljä erillistä demosta.[2] Kleistheneen uudistuksissa noin 508 eaa. Tetrapoliin demokset jaettiin ilmeisesti tarkoituksella eri fyleihin vanhojen klikkien purkamiseksi. Tämän jälkeen Probalinthos kuului Pandionis-fyleen, kun muut kolme demosta kuuluivat Aiantis-fyleen.

Lähteet

  1. Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis, s. 624–625. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. Smith, William: ”Marathon”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.