Terveydenhoito Suomessa

• terveydenhoito sisältää terveyden säilyttämiseen ja vahvistamiseen tähtäävät toimet, hygienia. Yleinen terveydenhoito. Kouluterveydenhoito. Raskauden aikainen terveydenhoito. (Kielitoimiston sanakirja)
• terveydenhoito käsittää kaiken toiminnan terveyden vahvistamisesta ja terveyttä uhkaavan vastustamisesta ja ehkäisemisestä, hygienia. Kehon terveydenhoito. Terveydenhoidon oppikirja. Kunnallisen terveydenhoidon turvaaminen
• terveydenhuolto sisältää varsinkin yhteiskunnan toimet kansalaisten terveyden edistämiseksi. Ympäristöterveydenhuolto, kansanterveystyö ym. terveydenhuollon alueet. (Kielitoimiston sanakirja)
• terveydenhuolto on yhteiskuntaa koskevaa toimintaa yhteisön jäsenten terveyden ylläpitämiseksi (Uusi suomen kielen sanakirja. Gummerus)

Vajaat 40 prosenttia suomalaisista käy vähintään kerran vuodessa avoterveydenhuollon lääkärin vastaanotolla[3]. Puolet lääkärillä käyneistä potilaista on käyttänyt terveyskeskuksen palveluja, kolmannes työterveyshuollon palveluja ja lähes kolmannes yksityislääkärin palveluja[3]. Suurituloiset käyvät kaksi kertaa useammin lääkärillä kuin pienituloiset ja käyttävät viisi kertaa enemmän yksityislääkäreiden palveluita[3].

Suomalaisten elinajanodote oli vuonna 2019 keskimäärin 81,8 vuotta[4], naisilla 84,5 vuotta[5] ja miehillä 79,2 vuotta[6]. Suomessa lapsikuolleisuus (alle yhden vuoden ikäinen vauva) vuonna 2019 oli 1,9 tuhatta syntynyttä lasta kohden[7]. Ruotsissa lapsikuolleisuus oli 2019 vuonna 2,1[8], Tanskassa 3,2[9] ja Norjassa 2[10]. Maailmanlaajuinen lapsikuolleisuus oli 2019 vuonna puolestaan 28,2 lasta tuhatta kohden[11].

Suomessa oli vuonna 2018 noin 21 100 työikäistä lääkäriä ja 3,8 lääkäriä tuhatta Suomen asukasta kohti [22].

Toimihenkilöt pääsevät sepelvaltimokirurgisiin toimenpiteisiin ja kaihileikkauksiin helpommin kuin työntekijät, ja akuuttia infarktia hoidetaan intensiivisimmin silloin, kun potilas on suurituloinen. Ero saattaa johtua siitä, että köyhemmät ovat harvemmin työterveyshuollon piirissä. Yksityinen terveydenhuolto on myös paremmin käytettävissä varakkaammilla väestöryhmillä. [28]

Perustuslaissa määrätään että kaikilla pitäisi olla yhdenvertaisesti pääsy julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Suomen viranomaisilla on myös velvollisuus varmistaa tämän periaatteen toteutuminen. [29] Eri sosioekonomisten väestöryhmien välillä on terveyseroja Suomessa. Samalla kuitenkin suomalaisten keskimääräinen elinajanodote on noussut. Paremmin toimeentulevien ja huonommin toimeentulevien väliset terveyserot ovat viime vuosina kasvaneet: huonosti toimeentulevien hyvinvoinnin kehitys on ollut muuta väestöä hitaampaa. Ilmiön syitä ovat, että pienituloisemmat joutuvat useammin säästämään rahaa ruoasta, lääkkeistä ja lääkärikäynneistä. Pienituloiset ovat myös asumisen ja kuluttamisen kannalta huonommassa asemassa. [30] Elintavoissa voidaan myös havaita eroja eri väestöryhmien välillä. Ylipainon on havaittu olevan yleisempää alemmissa sosioekonomisissa väestöryhmissä. [31]

Lääkärit ovat velvoillisia kirjaamaan vastaanotolla esiin tulevat asiat ja potilailla on oikeus tarkistaa lääkärin tekemät kirjaukset. Jos lääkäri unohtaa kirjata oleellisia asioita ja tapahtuu potilasvahinko, tuomioistuin joutuu ratkaisemaan asian lääkärin tekemien puutteellisten merkintöjen perusteella[32].

Suomen terveydenhuollon menot olivat vuonna 2019 noin 22 miljardia euroa. Suhteutettuna väestön kokoon jokaista Suomen asukasta kohti kulut olivat 3 983 euroa.

Yksistään erikoissairaanhoitoon kului 8 miljardia euroa ja perusterveydenhuollon kanssa niistä muodostui yli puolet 2019 vuoden terveydenhuoltoon käytetyistä menoista.

Suomen bruttokansantuotteesta 9,2 prosenttia kului terveydenhuollon menoihin vuonna 2019.[33]

Vuonna 2009 terveydenhuollon menoista valtio maksoi neljäsosan, kunnat kolmasosa. Kelan osuus oli 15 %, kotitalouksien 19 % ja muiden yksityisten tahojen kuusi prosenttia.[34] Terveydenhuollon menot olivat vuonna 2006 asukasta kohti keskimäärin 2 600 euroa. Tämä oli 8,2 prosenttia bruttokansantuotteesta, vähemmän kuin OECD-maiden keskiarvo 9 prosenttia. Terveydenhuollon, etenkin lääkkeiden ja hammashoidon menot kasvoivat vuosina 1995–2006.[35]

Kelan julkinen sairausvakuutus koskee Suomessa vakituisesti asuvia. Se korvaa myös osan lääkkeistä, matkakuluista ja yksityislääkärin maksusta, jos lääkärikäynti liittyy sairauteen, raskauteen tai synnytykseen.[36]

Terveydenhuollon hyötyjä ja kustannuksia pyritään yhteiskunnassa mittaamaan ja ohjaamaan terveystaloustieteen avulla. Näin koska terveydenhoitoon panostettavat voimavarat ovat rajallisia ja niistä pyritään saamaan tehokas mutta myös oikeudenmukainen tuotto. Terveystaloustieteessä pyritään löytämään linja tehokkuuspyrkimyksen ja oikeudenmukaisuuspyrkimuksen välillä [39].

Terveyden ja sairaanhoidon professori Martti Kekomäen[40] mukaan munuaisensiirto vähentää terveydenhuollon kokonaiskustannuksia. Nykyään elinsiirron kustannusvastuu on kunnilla. Tämä kustannusten jako ei edistä kokonaiskustannusten minimointia ja asiakkaiden terveydenhoidon parannusta. Siksi munuais- ja maksaliitto sekä sydän- ja keuhkosiirrokkaat kannattavat elinluovutustoiminnan kustannusvastuun siirtoa valtiolle.[41]

Suomen kaikki elinsiirrot tehdään Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS). HUS toimii muiden Suomen yliopisto- ja keskussairaaloiden kanssa yhteistyössä elinluovutusten suhteen. Vuonna 2020 elinsiirtoja tehtiin yhteensä 408. Yleisin elinsiirto on munuaissiirto leikkaus ja niitä tehdään HUSissa noin 250 vuodessa. HUS on Göteborgin lisäksi ainoa Pohjoismaalainen sairaanhoitopiiri jossa tehdään suolensiirtoja. [42]

OECD:n Health at a Glance -raportin mukaan Suomen terveydenhuollon laatu on ollut edelleen vuonna 2011 parempi kuin OECD-maissa keskimäärin. Esimerkiksi terveysmenot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat alle keskiarvon, minkä lisäksi seulonnat (Suomessa on OECD-maiden kattavin rintasyöpien seulontaohjelma) ja rokotusohjelmat ovat kattavia, aivohalvauksen jälkeinen 30 päivän sairaalakuolleisuus on Suomessa OECD-maiden alhaisimpia, jopa alle puolet OECD-maiden keskiarvosta ja sydäninfarktin jälkeinen sairaalakuolleisuus on alle OECD-maiden keskiarvon. Seulontojen myötä rintasyöpä- ja kohdunkaulansyöpäkuolleisuus on Suomessa OECD-maiden keskiarvoa matalampi.[43] Suomen terveydenhuoltojärjestelmän tasa-arvoisuus on OECD:n raportoinnin mukaan kehittyneiden maiden keskikastia suosien hyvätuloisia (mikään maa ei suosi pienituloisia), mutta ei ole lähelläkään esimerkiksi Yhdysvaltojen järjestelmän epätasa-arvoisuutta (indeksi yli kaksi kertaa suurempi). [44] [45].

World Health Organizationin vuonna 2000 julkaiseman raportin mukaan suomalaisten elinajanodote oli maailman 20. pisin, 70,5 vuotta. Japanin on kärkipaikalla neljä vuotta pidemmälle odotteella. Lasten hengissä selviytymisen tasa-arvon indeksi oli myös korkea, 0,975, kun maksimi on 1,000. Kokonaisarvioinnissa (Overall health system attainment in all Member States, WHO index, estimates for 1997) Suomen terveydenhuoltojärjestelmä oli sijoitettu sijalle 22 (hajonta on välillä 13–25).[46]

• Tietosuoja

• Sorvettula, Maija: Johdatus suomalaisen hoitotyön historiaan. Suomen sairaanhoitajaliitto 1998. ISBN 9518944067.

• Ylen hoitotutka - Sosiaali- ja terveysalan toimipisteet kartalla

• Harri Sintonen, Markku Pekurinen: Terveystaloustiede. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31744-6.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Terveydenhoito Suomessa Wikimedia Commonsissa

• Terveys ja terveydenhuolto Suomessa (Arkistoitu – Internet Archive) (terveyskirjasto.fi)
• Ruotsalaistutkimus: Suomen terveydenhuolto tehokkain^{[vanhentunut linkki]} (Mediuutiset.fi)
• Sairastaminen ja terveydenhuolto Suomessa (Arkistoitu – Internet Archive) (norden.org)