Terho Pulkkinen

Terho Untamo Pulkkinen[1] (28. maaliskuuta 1926 Siilinjärvi – 13. toukokuuta 2011 Helsinki) oli suomalainen yhteiskuntatieteilijä ja professori. Hän oli Turun yliopiston sosiaalipolitiikan professori 1971–1989.[2] Pulkkinen tutki muun muassa työttömyyttä ja vanhuuden ongelmia.[3]

Pulkkinen kävi Oulun lyseota, mutta opinnot keskeytyivät jatkosodan vuoksi helmikuussa 1944. Pulkkinen palveli Karjalankannaksella kenttätykistössä. Sodan jälkeen hän suoritti opintonsa loppuun ja valmistui ylioppilaaksi vuonna 1947. Seuraavana vuonna Pulkkinen aloitti sosiaalipolitiikan opinnot Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Sosiaalipolitiikan professorina toimi tuolloin vasta perustussa virassa Heikki Waris. Pulkkinen valmistui valtiotieteen kandidaatiksi 1953 ja lisensiaatiksi 1953. Hän väitteli tohtoriksi marraskuussa 1957 väitöskirjalla Työttömyyden levinneisyys Suomessa.[1][2]

Vuosina 1953–1954 ja 1956–1957 Pulkkinen työskenteli Tilastollisen päätoimiston apulaisaktuaarina. Vuosina 1957–1964 hän toimi kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriössä työmarkkinatutkimustoimistossa ensin tarkastajana (1957–1959), sitten esittelijänä (1959–1961) ja lopulta toimistopäällikkönä (1961–1964).[1] Vuosina 1961–1964 Pulkkinen toimi myös Oulun yliopiston kansantaloustieteen vt. professorina. Vuonna 1961 hänet nimitettiin dosentiksi Turun yliopistoon.[2]

Pulkkisen tutkimuksista oli merkittävä erityisesti monografia Eläketurva ja toimeentulo (1969), jonka rahoittivat Kansaneläkelaitos ja Eläketurvakeskus. Tutkimuksessa arvioitiin eläkejärjestelmää, väestökehitystä ja sosiaalimenoja.[2]