Terentius

Terentius oli berberi ja syntyi orjuuteen. Terentiuksen iästä ja nimestä Afer (latinaksi ”afrikkalainen”) on päätelty, että hän syntyi Karthagossa. Toisaalta nimi viittaa myös nykyisen Libyan alueella eläneisiin berberiheimoihin. Hänen omistajansa Terentius Lucanus oli yksi senaattoreista. Hän vaikuttui orjansa lahjakkuudesta ja kustansi Terentiukselle monipuolisen koulutuksen. Koulutuksen ansiosta hän sai hienostuneen kirjallisen maun. Senaattori vapautti Terentiuksen hänen ollessaan vielä melko nuori.[1] [2]

Koulutus ja kasvu senaattoriperheessä avasivat Terentiukselle ovet Rooman hienostopiireihin. Hellenismistä vaikutteita saanut yläluokka ei ollut enää kiinnostunut vanhoista karkeista roomalaisista kansannäytelmistä. Näytelmistä on säilynyt nykypäiviin vain nimiä, kuten "Sairas sika" ja "Aasi" joista voi vetää karkeita johtopäätöksiä niiden sisällöstä. Terentiuksen huolitellut henkilöhahmot ja heidän harkitut vaikutteensa saivat sivistyneet roomalaiset ihastumaan hänen näytelmiinsä. Niitä pidetään nykyään taiteellisesti korkeatasoisempina kuin Plautuksen.[3]

Ollessaan 25-vuotias Terentius matkusti Kreikkaan. Eräiden lähdetietojen mukaan hän kuoli Kreikassa, toisten mukaan hän kuoli merimatkalla palatessaan kotiin.[2]

Kuten Plautus, Terentius käänsi ja kirjoitti kreikkalaisia komedioita, mutta oli enemmän kuin kääntäjä, kuten nykyaikaiset löydöt ovat osoittaneet. Terentius ei myöskään ”roomalaistanut” näytelmiään, vaan sijoitti ne Kreikkaan.[4]

Terentiuksen kuudesta näytelmästä pidetään merkittävimpänä Adelphoeta (Veljekset). Se kertoo veljeksistä jotka on annettu eri kasvattajille. Toisen on kasvattanut ankara ja pahantuulinen maalaisisäntä Demea ja toisen iloinen ja ymmärtäväinen kaupunkilaismies Micio. Ankarissa maalaisoloissa kasvanut on kuitenkin odotusten vastaisesti täysi heittiö. Kaupunkilaispoika todistaa monta kertaa olevansa jalosydäminen ja lämmin ihminen. Tapahtumiin sekaantuu myös viekas orja, joka kuitenkin lopuksi saa vapautensa vaikka on ollut lähinnä taitava sopankeittäjä.[4]

Näytelmässä Phormio omaisuutensa menettänyt ammattimainen kuokkavieras siipeilee rikkaiden luona ja pitää huolta lähinnä itsestään. Tarina saa romanttisia sävyjä kun Phormio päätyy auttamaan kaksi rakastunutta nuorta naimisiin. Talon nuori herra saa rakastamansa köyhän neidon isänsä vastuksesta ja kielloista huolimatta, sillä Phormio tekee onnistuneen juonen.[4]

Terentius ei kirjoittanut näytelmiään kirjakielellä, kuten tuolloin oli tapana, vaan puhekielellä eli kansan käyttämällä ”vulgaarilatinalla”. Terentiuksen suosiosta kertovat lukuisat keskiajan ja renessanssin käsikirjoitukset, joissa hänen teoksiaan käytettiin. Claudia Villa on arvioinut, että käsikirjoituksista, joissa Terentiuksen töitä esiintyy, 650 on vasta 800-luvulta ja sen jälkeen. Keskiaikainen näytelmäkirjailija Gandersheimin Hroswitha sanoi kirjoittaneensa näytelmänsä, jotta oppineilla olisi kristillinen vaihtoehto luettavana Terentiuksen ”pakanallisten” näytelmien sijaan.

Terentiuksen teosten ensimmäinen painettu versio ilmestyi Strasbourgissa vuonna 1470, ja ensimmäinen antiikin ajan jälkeinen esitys, näytelmästä Andria, tapahtui Firenzessä vuonna 1476.

Myöhemmistä kirjailijoista Terentius on vaikuttanut muun muassa Molièreen. Muutkin oppineet, esimerkiksi Martti Luther, lainasivat usein kirjoituksissaan Terentiuksen viisauksia, joista kuuluisin lienee ”Homo sum, humani nil a me alienum puto” - ”Olen ihminen, eikä mikään inhimillinen ole minulle vierasta”.

Terentiuksen säveltäjätyötoveri Flaccus kirjoitti Hecyra-näytelmään musiikin, josta peräisin olevaa säettä pidettiin pitkään ainoana antiikin Rooman musiikista säilyneenä katkelmana. Nyttemmin Flaccuksen säe on todettu epäaidoksi.

• Adelphoe
• Andria
• Eunuchus
• Heauton Timorumenos
• Hecyra
• Phormio

• Latinankielinen kirjallisuus

• The Latin Library: Terentiuksen kuusi näytelmää. (latinaksi)
• Terentius.