Terässopimus

Terässopimus (saks. Stahlpakt, ital. Patto d’Acciaio) oli natsi-Saksan ja fasistisen Italian välillä 22. toukokuuta 1939 solmittu liittosopimus. Se vahvisti muodollisesti maiden välillä kaksi ja puoli vuotta aiemmin julistetun liittosuhteen eli niin sanotun Rooman–Berliinin akselin.[1]

Terässopimuksen allekirjoitustilaisuus. Keskellä istuu Saksan johtaja Adolf Hitler, vasemmalla allekirjoittamassa Italian ulkoministeri Galeazzo Ciano ja oikealla Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop.

Sopimuksen mukaan mahdollisen sodan syttyessä Saksa ja Italia tukisivat toisiaan eivätkä solmisi rauhaa ilman yhteisymmärrystä. Sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan mukaan maat tiivistäisivät yhteistyötään sotatuotannossa ja sotasuunnitelmien laatimisessa. Sopimuksen tavoitteena oli selkeästi yhteistyö myös hyökkäyssodan eikä pelkästään puolustuksellisen sodankäynnin merkeissä. Sopimus periaatteessa pakotti toisen valtion tukemaan toisen vaikka omin päinkin aloittamaa hyökkäyssotaa. Sopimuksen oli määrä olla voimassa kymmenen vuotta.[2] Sopimuksen allekirjoittivat Berliinissä maiden ulkoministerit Galeazzo Ciano ja Joachim von Ribbentrop Saksan johtajan Adolf Hitlerin läsnä ollessa.[3]

Nimen ”terässopimus” keksi Italian diktaattori Benito Mussolini. Hänen on arveltu tavoitelleen sopimuksella Saksan tukea suunnittelemilleen valloitusretkille. Käytännössä Saksan ja Italian sotatoimien koordinaatio jäi heikoksi, sillä Hitler ja Mussolini eivät mielellään jakaneet suunnitelmiaan etukäteen toisilleen.[4] Terässopimusta solmittaessa Mussolini oletti, että Saksa ei aloittaisi sotaa Euroopassa vielä ainakaan muutamaan vuoteen, mutta todellisuudessa Hitler alkoi välittömästi suunnitella hyökkäystä Puolaan. Hyökkäyksen alkaessa syksyllä 1939 Italia ei sopimuksesta huolimatta liittynyt sotaan, johon se ei katsonut olevansa vielä valmis, ja Saksa hyväksyi tämän.[2]

Italia irtautui terässopimuksesta solmiessaan aselevon liittoutuneiden kanssa ja julistaessaan lokakuussa 1943 sodan Saksalle.[3]