Teppo Kotivuori

Hänen vanhempansa olivat metsänvartija Johan Gustaf Himberg ja Maria Nässling. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Sulo Maria Virekosken kanssa.[1][2]

Kotivuori kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti viidennen luokan Helsingin suomalaisessa lyseossa vuonna 1921. Hän suoritti Jääkärialiupseereille järjestetyn aktiiviupseerikurssin Kadettikoulussa vuonna 1921.[1][2]

Jääkäripataljoona 27:n 1. komppania.

Kotivuori työskenteli harjoittelijana Fiskars oy:n metsäosastolla ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 2. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän suoritti vuonna 1917 Polangenissa järjestetyn erikoiskurssin (pommarikurssi).[1][2]

Kotivuori saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana varavääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi joukkueenjohtajaksi 8. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, josta hänet määrättiin 1. maaliskuuta 1918 komppanianpäälliköksi Kurkijoen suojeluskuntaan ja 20. maaliskuuta 1918 Käkisalmen suojeluskuntaan sekä 20. huhtikuuta 1918 alkaen joukkueenjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tarpilassa ja Raivolassa.[1][2]

Kotivuori palveli sisällissodan jälkeen koulutusaliupseerina edelleen 2. Jääkärirykmentissä, mistä muodostettiin myöhemmin Jääkärirykmentti 2 ja Porin jalkaväkirykmentti 2. Hänet komennettiin 11. joulukuuta 1918 alkaen Satakunnan suojeluskuntapiiriin, missä hän toimi konekiväärikurssin johtajana ja harjoituskoulun opettajana. Hänet siirrettiin 15. maaliskuuta 1919 alkaen Keski-Suomen rykmenttiin, missä hän toimi 23. maaliskuuta 1920 alkaen rykmentin esikunnassa asealiupseerina ja 15. kesäkuuta 1921 alkaen nuorempana upseerina 3. konekiväärikomppaniassa. Hänet siirrettiin 25. tammikuuta 1922 alkaen Autopataljoonaan, mistä hänet määrättiin 4. kesäkuuta 1922 aliupseerikoulunjohtajaksi ja 2. lokakuuta 1922 alkaen pataljoonan esikuntaan, missä hän toimi toimistoupseerina, teknillisen toimiston päällikkönä, talouspäällikkönä, aseupseerina ja varikon päällikkönä. Armeijasta hän erosi 11. helmikuuta 1927 ja siirtyi tämän jälkeen osastonjohtajaksi Suomen voimavaunu Oy:n palvelukseen Helsinkiin.[1][2]

Kotivuori osallistui talvisotaan ylimääräisten harjoitusten aikana (YH) Päämajan koulutusosastolla Itä-Karjalan sissikurssien johtajana. Kurssijohtajan tehtävistä vapauduttuaan hän suoritti erikoistehtäviä Laatokan Karjalassa ja myöhemmin Haminan suunnalla. Välirauhan aikana hän toimi Kotijoukkojen esikunnassa talousupseerina.[2]

Jatkosodan puhjettua hän toimi toimistoupseerina Kotijoukkojen esikunnassa, josta hänet siirrettiin Itä-Karjalan sotilashallintoesikuntaan Kuljetustoimiston päälliköksi. Vuonna 1942 hänet siirrettiin Päämajan Sotatalousosastolle sekä Kuljetusväline osastolle toimistoupseeriksi.[2]

Sotien jälkeen Kotivuori työskenteli myyntipäällikkönä Voimavaunu Oy:n palveluksessa, josta hän siirtyi vuonna 1948 Oy Pohjolan Liikenne Ab:n teknilliseksi johtajaksi. Vuoden 1951 jälkeen hän toimi itsenäisenä liikemiehenä autoalalla Helsingissä vuoteen 1955 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi Vakuutusyhtiö Tarmon palvelukseen. Hänet haudattiin Kiskoon.[2]

Kotivuori toimi Jääkäriliiton sihteerinä vuosina 1948–1955 ja Jääkäriliiton johtokunnan jäsenenä vuosina 1965–1972.[1][2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Varavääpeli 11. helmikuuta 1918 Vänrikki 15. kesäkuuta 1921 Luutnantti 16. toukokuuta 1923 Kapteeni 11. helmikuuta 1927		Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera (1918 ja 1940) Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.