Teppo Järvinen

Teppo Järvinen (s. 1967 Helsinki) on suomalainen lavastaja. Koulutukseltaan hän on Taiteiden maisteri (Taideteollinen Korkeakoulu, Lavastustaiteen laitos, 1997) ja arkkitehti (Teknillinen Korkeakoulu, Arkkitehtiosasto, 1999).[1]

Teppo Järvinen
Henkilötiedot
Syntynyt1967
Helsinki
Ammatti lavastaja

Järvinen on lavastanut lukuisia kotimaisia kantaesityksiä, klassikkonäytelmiä, musikaaleja ja oopperoita sekä noin sata tv-ohjelmaa.[1] Järvinen toimii freelancerina ja hänen suunnittelemia lavastuksia on nähty mm Kansallisteatterissa, Kansallisoopperassa, KOM-teatterissa,[2] Göteborgsoperanissa, Tampereen Teatterissa sekä Helsingin, Turun, Seinäjoen ja Oulun kaupunginteattereissa.

Vuonna 2022 hänen suunnittelemia näyttämöteoksiaan olivat Enni Mustosen kirjoihin perustuva näytelmä "Järjen ja tunteen tyttäret" Seinäjoen Kaupunginteatterissa sekä kokonaisvisualisointi August Strindbergin näytelmään Dödsdansen perustuvaan esitykseen "Kuolemantanssi", joka toteutettiin ohjaaja Tiina Puumalaisen ideoimana ja sovittamana draamallisena tanssiteoksena Tampereen Työväen Teatterissa.[3] Samoin hän oli lavastajana syksyllä 2023 ilmestyvässä elokuvassa Antero Varovainen ja Onnenkivi.[4].

Syksyllä 2022 valmistui lavastus Vaasan kaupunginteatterin musikaaliin West Side Story[5].

Suomen Kansallisteatterissa tulee maaliskuussa 2023 ensi-iltaan Kuningas Lear[6], Tiina Puumalaisen kääntämä ja sovittama versio Shakespearen klassikosta. Järvinen suunnittelee teoksen kokonaisvisualisoinnin.

Tunnustuksia

Järviselle myönnettiin vuoden 2020 Videosädepalkinto näytelmästä, "Aalto – Don´t Forget to Play!" yhdessä Juha Haapasalon kanssa, sekä Erikoissädepalkinto vuonna 2014.

Yksityiselämä

Järvisen puoliso on ohjaaja Tiina Puumalainen,[7] jonka kanssa hän myös työskentelee.

Lavastuksia

Näyttämölavastuksia

  • 2019 William Shakespeare: Myrsky, Tampereen Työväen Teatteri[9]
  • 2019 Sofokles: Antigone, Tampereen Työväen Teatteri
  • 2020 Tiina Puumalainen: Aalto – Don't Forget to Play!, Tampereen Työväen Teatteri
  • 2020 Sami Keski-Vähälä: Nokia, Turun Kaupunginteatteri
  • 2021 Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan, Tampereen Teatteri
  • 2021 Anthony McCarten: Kaksi paavia, Turun Kaupunginteatteri & Tampereen Työväen Teatteri
  • 2021 Maria Jotuni: Tohvelisankarin rouva, Pyynikin Kesäteatteri
  • 2021 Kati Kaartinen: Poikakoodi, Tampereen Työväen Teatteri

TV-lavastuksia

  • Far Out. MTV3 2001, tuotanto Broadcasters Oy.
  • Yokotai. Yle TV1 2002, tuotanto Broadcasters Oy.
  • Operation Stella Polaris. FST 2002–2003, 4-os draamasarja, tuotanto Jarowskij Suomi Oy.
  • W-tyyli. MTV3 2003, tuotanto Broadcasters Oy.
  • Aamu-tv. Yle TV1 2005, tuotanto Yle.
  • Presidentinvaalit ’06. Nelonen 2006, tuotanto Nelosen Uutiset ja Helsingin Sanomat.
  • Nevada. MTV3 2006, tuotanto Broadcasters Oy.
  • Nelosen Uutiset, uutisstudion lavastus. Nelonen 2007–12, tuotanto Nelosen Uutiset.
  • Eduskuntavaalit ’07. Nelonen 2007, tuotanto Nelosen Uutiset.
  • Biisikärpänen. MTV3 2008, tuotanto Nordisk Film & TV Oy.
  • Kunnallisvaalit ’08. MTV3 2008, tuotanto MTV3 Uutiset.
  • Sokkokokki. Nelonen 2009, tuotanto Story Of Oy.
  • Putous. MTV3 2010, tuotanto Story Of Oy.
  • Eduskuntavaalit ’11. MTV3 2011, tuotanto MTV3 Uutiset.
  • Lottostudio. Yle 2007 & 2011, tuotanto Veikkaus.
  • Presidentinvaalit ’12. MTV3 2011, tuotanto MTV3 Uutiset.
  • Hyvät ja huonot uutiset. Nelonen 2012, tuotanto Story Of Oy.
  • Harjakaisen ja Piisisen talkoot. MTV3 2012, tuotanto Yellow Films Oy.
  • The Wall. MTV3 2012, tuotanto Intervisio Oy.
  • Enbuske & Linnanahde Crew. Sub 2012, tuotanto Yellow Films Oy.
  • Pop n Roll, MTV3 2014–15, tuotanto Rabbit Films Oy.
  • Posse, MTV3 2014, tuotanto Rabbit Films Oy.
  • Kingi, MTV3 2014, tuotanto Rabbit Films Oy. [1]
  • Tuulitunneli, Sub 2015, tuotanto Rabbit Films Oy.
  • Anna Perhon kyselytunti, YLE2 2015, tuotanto Aito Media Oy.
  • Villi Kortti, YLE2 2015, tuotanto Yellow Films Oy.
  • Kokkisota, MTV3 2016/17, tuotanto Shine Finland Oy.[1]
  • Olipa Kerran Elämä, MTV3 2016/17, tuotanto Rabbit Films Oy.[1]
  • Stadi vs Lande, MTV3 2017, tuotanto Rabbit Films Oy.[1]
  • Tuubi, MTV3 2017, tuotanto Shine Finland Oy.
  • Harkimot, MTV3 2017, tuotanto Rabbit Films Oy.[1]
  • Villi kortti, YLE2 2017, tuotanto Yellow Films Oy.[1]
  • Kupla, Nelonen 2018, tuotanto Rabbit Films Oy.
  • Gaala, Nelonen 2018, tuotanto Rabbit Films Oy.[1]
  • Marja Sannikka, YLE1 2020, tuotanto YLE Uutiset.

Lähteet

  1. Teppo Järvinen Kuviteltu todellisuus. Viitattu 27.4.2022.
  2. tapasimme | Lavastaja suosii minimalismia Helsingin Sanomat. 9.1.2007. Viitattu 27.4.2022.
  3. Kaisa Järvelä: Tampereen Työväen Teatterin Kuolemantanssi menee suoraan katsojan sieluun – lue esityksen arvio tästä Aamulehti. 7.4.2022. Viitattu 27.4.2022.
  4. Antero Varovainen ja Onnenkivi. Art Films.
  5. West Side Story Vaasan kaupunginteatterissa
  6. Lear
  7. Kimmo Rantanen: Tiina ja Teppo remontoivat 500-neliöistä kartanoa – kuvat: sisältä vielä upeampi kuin ulkoa Ilta-Sanomat. 14.7.2019. Viitattu 27.4.2022.
  8. Suomessa kummittelee vihdoin – miten maailman menestynein musikaali sopii oopperaan? - Rumba.fi www.rumba.fi. 8.9.2015. Viitattu 27.4.2022.
  9. Myrsky. Tampereen Työväen Teatteri.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.