Teodor Grünn

Grünn kävi viisi luokkaa Vaasan ruotsalaista lyseota ja yhden vuoden Vaasan kauppakoulua. Hän suoritti taktiikan soveltamiskurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1928 ja suojeluskuntain komentajakurssin vuosina 1932–1933. Hän osallistui Suojeluskuntajärjestön 1. sotilasohjaajille järjestetyn raskaiden aseiden käsittelykursseille vuosina 1939–1940.[2][3]

Riianlahden eteentyönnetyt asemat

Grünn liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 27. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 8. joulukuuta 1916 ja komennettiin Saksan meriesikunnan järjestämille räjäytyskursseille Berliiniin ja Kieliin sekä keväällä 1917 erikoistehtäviin Ruotsiin ja Suomeen. Hän tuli tovereineen pidätetyksi Ruotsin ja Suomen rajalla ja oleskeli sen jälkeen Ruotsin viranomaisten valvonnassa Luulajassa. Hän jatkoi vapauduttuaan valmisteluja alkuperäisen tehtävänsä suorittamiseksi, mutta sai vuoden vaihteessa 1917 määräyksen lähteä Suomeen suojeluskuntatyöhön. Hän saapuikin tammikuun alkupäivinä Tornion kautta Ouluun ja toimi 4. tammikuuta 1918 alkaen kouluttajana Oulun suojeluskunnassa.[2][3]

Katso myös: Suomen sisällissota

Sisällissodan sytyttyä Grünn otti osaa venäläisten aseistariisumiseen Limingassa sekä Oulun valtaukseen, mistä hän matkusti Vaasaan ja Vaasan ympäristön suojeluskuntalaisista muodostetun osaston johtajana Mikkeliin, mistä käsin hän otti osaa Mäntyharjun kirkonkylän taisteluihin. Hänet määrättiin jääkärijoukkoja perustettaessa joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 31. maaliskuuta 1918 alkaen 3. Jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan ja otti osaa Tampereen saartoon ja Viipurin valloitukseen, jonka aikana haavoittui 28. huhtikuuta 1918.[2][3]

Grünn palveli sisällissodan jälkeen edelleen 3. Jääkärirykmentissä, josta myöhemmin tuli Savon jääkärirykmentti n:o 3. Hän toimi 1. pataljoonan adjutanttina ja myöhemmin 2. komppanian päällikkönä. Armeijasta hän erosi 28. joulukuuta 1918 ja liittyi suojeluskuntajärjestöön, missä hänet sijoitettiin kouluttajaksi Vaasan suojeluskuntapiiriin 15. helmikuuta 1919. Tehtävässä hän oli 1. kesäkuuta 1919 saakka, josta hän siirtyi Etelä-Lohjan suojeluskunnan harjoituspäälliköksi 17. lokakuuta 1919, missä tehtävässä hän oli 22. heinäkuuta 1921 saakka. Hän astui uudelleen armeijan palvelukseen 22. heinäkuuta 1921 ja hänet määrättiin nuoremmaksi upseeriksi Kaartin jääkäripataljoonaan. Toistamiseen hän erosi armeijasta 21. helmikuuta 1923 ja siirtyi jälleen suojeluskuntajärjestöön, missä hänet määrättiin 1. maaliskuuta 1923 Uudenmaan eteläisen suojeluskuntapiirin (Nylands södra skyddskårsdistrikt) 2. alueen ja 1. tammikuuta 1924 alkaen 3. alueen päälliköksi sekä 1. helmikuuta 1926 alkaen urheiluohjaajaksi ja 1. kesäkuuta 1928 alkaen 3. sotilasohjaajaksi ja viimein 20. maaliskuuta 1931 alkaen 1. sotilasohjaajaksi.[2][3]

Grünn toimi talvisodassa Jalkaväkirykmentti 10:n II pataljoonan komentajana ja osallistui taisteluihin Länsi-Kannaksella. Välirauhan aikana hän toimi uudelleen sotilasohjaajana Etelä-Uudenmaan suojeluskuntapiirissä ja Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin Jalkaväkirykmentti 24:n III pataljoonan komentajaksi, josta hänet siirrettiin Kotijoukkojen esikuntaan koulutustoimiston päälliköksi ja toimistoupseeriksi. Vuonna 1942 hänet siirrettiin Nylands Södra suojeluskuntapiirin komentajaksi, josta hänet siirrettiin lakkautuspalkalle sodan loputtua. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1945 ja siirtyi Snappertunaan maanviljelijäksi.[3]

Grünn toimi opettajana Suojeluskuntain päällystökoulun voimistelu- ja hiihtokursseilla vuonna 1926 ja urheilukursseilla vuonna 1929 sekä poikakursseilla vuosina 1929 ja 1930 sekä voimistelu- ja hiihtokurssien johtajana vuonna 1931.[2][3]

Grünn toimi verolautakunnan jäsenenä ja tielautakunnan puheenjohtajana 1950-luvulla.[2][3]

Grünn on kääntänyt ruotsiksi teoksen Kiväärinjohtajan opas nimellä Handledning för gevärsförare sekä Suojeluskuntain Koulutusohjeen vuonna 1942 sekä Suojeluskuntajärjestön ampumaohjelmiston myös vuonna 1942.[2][3]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Vänrikki 11. helmikuuta 1918 Luutnantti 6. joulukuuta 1921 Kapteeni 16. toukokuuta 1927 Majuri 1940 Everstiluutnantti 1944		Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. lk. ritarimerkki Suojeluskuntajärjestön rautainen ansioristi Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.