Tenryū-ji

Sōgenchi-lampi Musō Sosekin suunnittelemassa puutarhassa

Heian-kaudella nykyisen Tenryū-jin paikalla sijaitsi Danrin-jin temppeli, jonka perusti keisari Sagan puoliso Tachibana no Kachiko eli keisarinna Danrin. Se oli Kioton ensimmäinen zentemppeli, ja se lienee valmistunut vuoden 836 tienoilla. Heian-kauden keskivaiheilla temppeli kuitenkin raunioitui. Kamakura-kaudella 1200-luvun puolivälissä vallasta luopunut keisari Go-Saga rakennutti paikalle Kameyama-palatsin (亀山殿, Kameyama-dono), jossa asuivat sittemmin myös muutamat muut keisarit, kuten Kameyama ja Go-Daigo.[2]

Tenryū-ji perustettiin vuonna 1339 munkki Musō Sosekin aloitteesta. Kun Musō kuuli keisari Go-Daigon kuolemasta, hän ehdotti shōgun Ashikaga Takaujille temppelin perustamista keisarin tuonpuoleisen hyvinvoinnin rukoilemiseksi (bodai-ji).[2] Tarkoituksena oli lepytellä keisarin levotonta henkeä (onryō), sillä Takauji oli suistanut Go-Daigon vallasta ja karkottanut hänet Kiotosta epäonnistuneen Kenmu-restauraation jälkeen.[3] Temppeli päätettiin perustaa Kameyama-palatsin paikalle, sillä palatsilla oli voimakas kytkös keisarihuoneeseen. Luvan temppelin rakentamiseen myönsi eläköitynyt keisari Kōgon. Takauji ja Kōgon myönsivät temppelille läänityksiä, mutta ne eivät tuoneet sille tarpeeksi varoja; Musō pyysikin vuonna 1341 Takaujin veljeltä Tadayoshilta lupaa kaupan aloittamiseen Yuan-dynastian Kiinan kanssa. Kaupasta saatavat voitot oli tarkoitus käyttää rakennustöihin. Näitä Kiinaan matkanneita kauppalaivoja kutsuttiin ”Tenryūji-laivoiksi” (Tenryūji-bune).[2][4]

Temppeli valmistui vuonna 1345. Se tunnettiin alun perin nimellä Ryakuō-ji (暦応寺), mutta keisari Kōgon päätti antaa sille uuden nimen Tenryū-ji (’taivaallisen lohikäärmeen temppeli’) vuonna 1341.[2] Tarinan mukaan nimi juontuu Tadayoshin näkemästä unesta, jossa keisari Go-Daigon kultaiseksi lohikäämeeksi muuttunut henki nousi Katsurajoesta.[3] Temppeli nautti Ashikaga-klaanin suojelusta ja se kohosi merkittävään asemaan, lopulta Kioton zentemppeleistä tärkeimmäksi Nanzen-jin jälkeen. Ashikaga-sotilashallinnon taantuessa kuitenkin myös Tenryū-ji kärsi. Sitä tuhosivat lisäksi useat suuret tulipalot: 1300–1400-luvuilla temppeli paloi kuusi kertaa, vuosina 1358, 1367, 1373, 1380, 1447 ja 1468. Erityisesti 1400-luvun palot, joista jälkimmäinen johtui Kiotossa käydystä Ōnin-sodasta, vahingoittivat temppeliä pahoin. Alussa temppelin rakennukset (garan) oli asemoitu tyypillisen zentemppelin tavoin, mutta nykyisin alkuperäisestä suunnitelmasta on jäljellä vain temppelin puutarha.[1][2][4]

1400-luvun tuhojen jälkeen temppeliä ei rakennettu uudelleen, ennen kuin Toyotomi Hideyoshi teki sille lahjoituksen vuonna 1585. Myös Tokugawa Ieyasu antoi temppelille läänityksiä 1600-luvun alussa. Tenryū-ji kärsi kuitenkin jälleen vahinkoja vuoden 1815 tulipalossa, ja kun temppelin rakennustyöt olivat vielä kesken vuonna 1864, se tuhoutui täysin Kinmonin välikohtauksen yhteydessä sytytetyssä palossa. Chōshūn daimiokunnan armeija käytti sitä tukikohtanaan. Meiji-restauraation jälkeen vuonna 1876 siitä tehtiin Rinzai-buddhalaisuuden uuden Tenryūji-haaran päätemppeli, mutta se menetti pian valtaosan omistamastaan maasta valtiolle, ja käsittääkin nykyään vain noin kymmenesosan takavarikkoa edeltäneestä alueesta. Temppelin tärkeimmät rakennukset onnistuttiin rakentamaan uudelleen vuonna 1899, ja uudelleenrakennusta jatkettiin 1900-luvun alkupuolella.[2][4]

Tenryū-jin puutarha suojeltiin valtion muinaisjäännöksenä ja maisemakohteena vuonna 1923. Erityinen maisemakohde (tokubetsumeishō) siitä tehtiin vuonna 1955. Unescon maailmanperintöluetteloon Tenryū-ji valittiin vuonna 1994.[1]

Hattō-halli

Kuri-talousrakennus

Tenryū-jin puutarhaa syksyllä

Lähes kaikki Tenryū-jin rakennukset ovat 1800-luvun lopulta tai 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. Ainoastaan muutama Edo-kauden alkupuolella rakennettu portti on säästynyt. Merkillepantava portti on Momoyama-kauden arkkitehtuuria edustava chokushimon eli keisarillisen lähettilään portti, joka lienee siirretty temppelille Fushimin linnasta.[2][1]

Tenryū-jille johtavan kulkutien (sandō) varrella on etupuutarha (zentei). Pääpuutarha temppelin päärakennuksen takana on Sōgenchi-lammen (曹源池) ympärille rakennettu kävelypuutarha, jota pidetään munkki Musō Sosekin suunnittelemana. Osa siitä lienee säilynyt alkuperäisessä asussaan. Lammen rannalle on rakennettu hiekkarannan omaisia ulokkeita, ja sen taustalla on kiviasetelmia ja kivisilta. Puutarha käyttää lainattuna maisemanaan läheisiä Arashiyama- ja Kameyama-vuoria.[2][1] Näkymän tavoitteena lienee ollut herättää mielikuva Kiinan myyttisestä Penglaivuoresta (Hōrai).[3] Puutarhan länsipuolella sijaitsee laaja Kameyaman puisto.[4]

Ensimmäinen rakennus temppelille idästä päin saavuttaessa on Hattō eli luentohalli tai dharma-halli. Nelilapekattoinen rakennus on siirretty Ungo-anin sivutemppeliltä nykyiselle paikalleen 1800-luvun lopussa. Alun perin se on rakennettu Edo-kauden loppupuolella. Hallin sisäkattoa koristi aiemmin Suzuki Shōnenin vuonna 1899 maalaama lohikäärme, mutta Musō Sosekin 650-vuotiskuolinpäivän ja hallin siirron satavuotispäivän kunniaksi kuvan maalasi uudelleen taiteilija Matazō Kayama. Rakennusta käytetään myös temppelin buddha-hallina, ja siellä säilytetäänkin muun muassa Śākyamuni-buddhaa esittävää patsasta.[5]

Hattōn takana sijaitsevat keittiö- ja hallintorakennus kuri sekä päärakennus hōjō, jotka on rakennettu kiinni toisiinsa. Vuonna 1899 valmistunut kuri on harjakattoinen rakennus, jonka näkyville jäävää päätyjulkisivua jäsentää tyypillinen puuristikkorakenne valkoisiksi rapattuine kenttineen. Viereinen hōjō koostuu ”suuresta hōjōsta” (ōhōjō) ja ”pienestä hōjōsta” (kohōjō), joka tunnetaan myös luento- tai kirjoitushallina (shoin). Edellinen on valmistunut vuonna 1899, jälkimmäinen vuonna 1924. Ōhōjō on temppelin suurikokoisin rakennus. Sillä on korkea katto ja syvät räystäät; rakennuksen etu- eli itäpuoli on temppelin pääporttiin päin, taka- eli länsipuoli rajautuu temppelin puutarhaan ja Sōgenchi-lampeen. Rakennuksen sisätila jakautuu kuuteen huoneeseen. Myös ōhōjōssa pidetään Śākyamuni-buddhan patsasta, ja sen fusuma-liukuovia koristaa Motsugai Dōjinin vuonna 1957 maalaama lohikäärme.[5]

Hōjōn eteläpuolella ovat temppelin zen-halli (zendō), Ryūmontei-paviljonki (龍門亭), joka toimii ravintolana, meditaatioon ja luentoihin käytetty Yūun-an-halli (友雲庵) sekä tutkimuskeskus Seikōkan (精耕館). Pohjoispuolella on Tahōden-halli (多宝殿), joka on liitetty hōjōhon katetulla käytävällä. Tahōden on tarkoitettu keisari Go-Daigon palvontaan, ja siellä säilytetään keisaria esittävää veistosta. Rakennus on valmistunut vuonna 1934 ja sillä on irimoya-katto.[5] Tahōden on rakennettu muistuttamaan keisari Go-Daigon Yoshinovuorelle rakentamaa palatsia, ja sitä ympäröivät riippuoksaiset shidarezakura-kirsikkapuut, kuten Yoshinossa.[3] Tahōdenin vierellä on kaksi sen yhteydessä vuonna 1934 rakennettua teehuonetta, Shōunkaku (祥雲閣) ja Kanmeitei (甘雨亭). Shōunkaku on kopio teeseremonian Omotesenke-koulukunnan Zangetsutei-teehuoneesta. Kauempana hōjō-päähallista tahōdenin takana ovat vuonna 1983 valmistunut puutarha Hyakka-en (百花苑) sekä munkkien dōjō- ja asuinrakennus (sōdō).[5]

Vaikka Tenryū-ji käsittää aiempaa huomattavasti suppeamman alueen, siihen kuuluu edelleen monia pieniä sivutemppeleitä (tatchū). Ne ovat Eimyō-in (永明院), Hōgon-in (宝厳院), Jisai-in (慈済院), Junei-in (寿寧院), Kōgen-ji (弘源寺), Myōchi-in (妙智院), Sanshū-in (三秀院), Shōgan-ji (松巌寺) ja Tōkan-in (等観院). Varsinaisen temppelialueen ulkopuolella sijaitsee vielä kolme sivutemppeliä, Hōju-in (宝寿院), Kongō-in (金剛院) ja Rinsen-ji (臨川寺).[2] Temppelin kukoistuskaudella siihen kuului jopa 150 sivutemppeliä.[3]

• 
  Chokushimon-portti
• 
  Ōhōjō-päähalli
• 
  Katettu käytävä
• 
  Tahōden-halli
• 
  Temppelin rakennuksia, päähalli
• 
  Temppelin sisätiloja
• 
  Temppelin puutarhaa

Tenryū-ji omistaa useita taideteoksia, jotka on valittu Japanin tärkeäksi kulttuuriomaisuudeksi. Temppelin päähallissa palvottava Buddhan patsas lienee veistetty Heian-kauden loppupuolella. Se on säästynyt kaikilta temppeliä tuhonneilta tulipaloilta.[5] Myös bodhisattva Kannonia esittävä veistos sekä kolme Musō Sosekia esittävää muotokuvaa on nimetty tärkeän kulttuuriomaisuuden luetteloon. Myōchi-inin sivutemppelissä säilytetään niin ikään tärkeäksi kulttuuriomaisuudeksi valittua Musō Sosekin muotokuvaa sekä munkki Sakugen Shūryōhon liittyviä dokumentteja.[2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tenryū-ji Wikimedia Commonsissa

• Temppelin internetsivut (japaniksi) (englanniksi) (kiinaksi) (koreaksi)