Tenavat

Charles M. Schulz piirtämässä Jaska Jokusta vuonna 1956.

Tenavia edelsi Li’l Folks (”Pikkuväki”) -niminen sarja, jota Schulz piirsi kotikaupunkinsa Saint Paulin St. Paul Pioneer Press -lehteen vuosina 1947–1950. Kyseessä ei ollut varsinainen strippisarja, vaan jokainen Li’l Folksin numero sisälsi neljä erillistä yhden kuvan vitsiä. Sarjan hahmot olivat kaikki lapsia.[1] Schulzilla ei kertomansa mukaan ollut alun perin mitään erityistä kiinnostusta tehdä sarjakuvaa nimenomaan lapsista. Kokeiltuaan erilaisia ideoita hän päätyi lapsiin, koska ”ne kävivät kaupaksi”.[2]

Li’l Folks sisälsi jo Tenavien lähtökohdan: lapset puhumassa tunteista ja asioista, jotka normaalisti kuuluvat aikuisten eikä lasten maailmaan.[1] Useat Tenavien varhaiset hahmot ja vitsit saivat alkunsa jo Li’l Folksissa. Sarjassa muun muassa esiintyi Ressua muistuttanut koira ja useampikin Charlie Brown -niminen poika.[1][3][4] Varhaisissa Li’l Folks -stripeissä lapset näyttivät vielä suhteellisen realistisilta, mutta vuoteen 1949 mennessä ne muuttuivat suuripäisiksi karikatyyreiksi ja ennakoivat näin varhaisten Tenavat-strippien visuaalista ilmettä.[5]

Schulz lopetti Li’l Folksin piirtämisen syksyllä 1949, koska St. Paul Pioneer Pressin päätoimittajalla ei ollut kiinnostusta sarjan kehittämiseen. Vuoden 1950 alussa Schulz tarjosi newyorkilaiselle United Features -syndikaatille uutta sarjaa, joka olisi muodostunut kahdesta allekkaisesta stripistä. Syndikaatti kiinnostui ja ehdotti, että ylempi strippi kertoisi lapsista ja alempi teineistä. Lopulta kuitenkin sovittiin, että Schulz ryhtyisi piirtämään yhtä neliruutuista strippiä, joka jatkaisi Li’l Folksin lapsiaihetta muutaman vakiohahmon voimin.[6]

Sanomalehdet pyrkivät noihin aikoihin supistamaan sarjakuville varattua palstatilaa. United Featuresin johdossa keksittiin, että pienistä lapsihahmoista kertova vitsisarja voitaisiin räätälöidä tuotteeksi, joka vastaisi lehtien toiveita.[7] Sarja ilmestyisikin tavallista pienikokoisempana, vain kolmen palstan levyisenä neljän sijasta. Sitä markkinoitaisiin lehdille ”tilansäästöstrippinä”, joka kiinnittäisi lukijoiden huomion mutta veisi vähän palstatilaa. Tenavat-strippi muodostui neljästä suorakulmaisesta ruudusta, joten ne voitiin painaa sanomalehden sivulle kolmessa eri muodossa: vaakasuorassa, pystysuorassa tai kahdella rivillä neliönmuotoisessa tilassa. Schulz sopeutui tähän pelkistämällä piirrostyylinsä mahdollisimman niukaksi, sillä hän toivoi ruutuihin jäävän tyhjän tilan kiinnittävän lukijoiden huomion täyteen ahdetuilla sarjakuvasivuilla. Schulz arveli myöhemmin, että tämä alkujaan tilanpuutteen sanelema ratkaisu oli keskeistä hänen tunnusomaisen piirrostyylinsä kehittymiselle.[8]

Tenavien aloittaessa tarkoituksena oli alun perin säilyttää Schulzin edellisen sarjan nimi muutettuna muotoon Li’l Folk. Hieman ennen sarjan julkistamista kuitenkin ilmeni, että sarjakuvapiirtäjä Tack Knightin 1930-luvulla piirtämän Little Folks -sarjan nimi oli rekisteröity tavaramerkki, ja Knight kielsi käyttämästä nimeä, joka muistuttaisi liian läheisesti sitä. Koska Schulz oli tässä vaiheessa jo valinnut sarjansa päähahmolle nimen, hän ehdotti koko stripin nimeämistä sen mukaan ”Charlie Browniksi” tai ”Good ol’ Charlie Browniksi”. Syndikaatti kuitenkin valitsi nimen Peanuts (kirjaimellisesti ”maapähkinät”, tarkoittaa myös jotain pientä tai mitätöntä). Nimen keksi tiettävästi syndikaatin tuotantojohtaja William Anderson. Hänen innoittajanaan toimi suosittu television lastenohjelma The Howdy Doody Show, jossa studion lapsiyleisö istui vaatimattomassa aitiossa (”peanut gallery”) ja sarjassa hahmona esiintynyt intiaanipäällikkö viittasi heihin sanalla ”peanuts”. Anderson ja United Featuresin johto uskoivat sen olevan yleinen puhekielinen nimitys pikkulapsille, vaikka näin ei ollut. Schulz myöntyi vastentahtoisesti ehdotettuun nimeen. Hänelle myös lupailtiin, että nimi voitaisiin ehkä myöhemmin vaihtaa.[9] Sarjan alkuvuosina Schulz pyysi useasti nimen vaihtamista. Siinä vaiheessa, kun Tenavat alkoi menestyä, nimi katsottiin kuitenkin jo niin vakiintuneeksi, ettei sitä enää haluttu muuttaa.[10]

Vielä vuosikymmeniä myöhemmin antamassaan haastattelussa Schulz sanoi sen olevan ”huonoin nimi mitä millään sarjakuvastripillä on ollut” ja pitävänsä loukkaavana sitä, että hänen elämäntyönsä oli saanut tällaisen vähättelevän nimen. Erityisesti häntä turhauttivat valitukset ja kyselyt lukijoilta, jotka eivät ymmärtäneet, mihin tai kehen sarjan nimi viittasi. Schulz vältteli sarjan nimen käyttöä puhuessaan työstään ja sanoi mieluummin piirtävänsä ”Jaska Jokusta ja Ressua”.[11][9] Schulzin elinaikana julkaistujen Tenavat-kokoelmakirjojen ja -animaatioiden nimissä (muutamaa varhaista kirjaa lukuun ottamatta) ei koskaan käytetty itse sarjan nimeä, vaan aina jonkin sen hahmon nimeä, useimmiten Jaska Jokusen.[10][12] Sunnuntaistrippien otsikkoruudussa oli marraskuusta 1966 alkaen aina sarjan nimen alapuolella yhtä suuri alaotsikko ”mukana vanha kunnon Jaska Jokunen” (featuring ”Good Ol’ Charlie Brown”). Teksti tosin jäi pois, kun ”Peanuts”-otsikon fonttia muutettiin tammikuussa 1987.

Tenavat alkoi ilmestyä 2. lokakuuta 1950, aluksi seitsemässä sanomalehdessä, jotka olivat Minneapolis Tribune, Chicago Tribune, Washington Post, The Denver Post, Seattle Times sekä Pennsylvaniassa ilmestyneet Evening Chronicle ja Globe-Times.[13] Sarjassa oli aluksi neljä hahmoa: Jaska Jokunen (Charlie Brown), Kielo (Patty), Pave (Shermy) ja Ressu (Snoopy). Kahden seuraavan vuoden aikana Schulz kuitenkin esitteli neljä uutta hahmoa: Lipen (Violet), Amadeuksen (Schroeder), Tellun (Lucy) ja Epun (Linus).[14] Aluksi sarja ilmestyi kuutena päivänä viikossa. Sunnuntaistripit alkoivat ilmestyä 6. tammikuuta 1952.[15] Syndikaatti markkinoi alkuvaiheessa Tenavia ostamalla mainostilaa sarjaa julkaisemattomista lehdistä ja kannustamalla mainoksissa lehden tilaajia pyytämään toimitusta ottamaan sarjan julkaistavakseen.[15] Syndikaatin aktiivisesta markkinointistrategiasta huolimatta Tenavat ei noussut heti menestykseen, vaan kasvatti suosiotaan hitaasti. Vuoden kuluttua alkamisestaan sarja oli päässyt 36:een lehteen, mutta varsinainen nousu alkoi vuonna 1952. Syndikaatissa laskettiin, että pelkästään markkinointikulujen kattamiseksi sarja olisi myytävä vähintään sataan lehteen. Tämä raja saavutettiin lopulta kesäkuussa 1955.[16][17]

Samaan aikaan Tenavien kanssa syksyllä 1950 alkaneet Masi- ja Ville Vallaton -sarjakuvat lisäsivät suosiotaan aluksi paljon nopeammin. Ville Vallattoman piirtäjä Hank Ketcham sai National Cartoonists Societyn myöntämän Reuben-palkinnon vuonna 1952 ja Masin piirtäjä Mort Walker vuonna 1953. Schulz palkittiin vasta 1956, mutta vuonna 1965 hänestä tuli ensimmäinen kahdesti Reubenilla palkittu piirtäjä.[18] Tenavien suosio alkoi yhtä kaikki parin alkuvuoden jälkeen nopeasti kasvaa Yhdysvalloissa, ja siitä tuli 1950-luvun puolivälissä suosittu varsinkin opiskelijoiden keskuudessa. Vuoden 1958 lopussa sarja ilmestyi jo neljässäsadassa lehdessä Yhdysvalloissa ja Kanadassa.[19] United Featuresin edustajien ei lopulta tarvinnut mainostaa Tenavia lainkaan, vaan pelkästään vastaanottaa lehtien tilauksia.[17]

Tenavien sisältö oli alkuvaiheessa varsin erilaista kuin myöhemmin. Alkuvuosina hahmot kuvattiin usein tyypillisissä pienten lasten leikeissä ja vitsit olivat enemmän vitsejä hassuja asioita tekevistä lapsista yleisesti eikä niinkään tietyistä erikoisilla luonteenpiirteillä varustetuista hahmoista.[20] Hahmojen alkaessa kehittyä lasten leikit jäivät pikku hiljaa pois tarpeettomina juoniaiheina.[21] Hahmojen persoonallisuudet ja sarjan yleinen tyyli asettuivat vähitellen kohdilleen 1950-luvun aikana. Irtovitsien rinnalle alkoi ilmaantua yhä enemmän toistuvia aiheita sekä useiden päivien ja jopa viikkojen mittaisia jatkotarinoita.[22] Jaska Jokunen kuvattiin sarjan ensimmäisinä vuosina näsäviisaana ja sanavalmiina lapsena, mutta nämä piirteet katosivat vähitellen. Jaska Jokusen alakuloinen ja kärsivä olemus alkoi olla tunnistettava vuonna 1954, minkä jotkut ovat tulkinneet ratkaisevaksi käännekohdaksi Tenavien historiassa, hetkeksi ”jolloin Tenavista tuli Tenavat”.[23][24]

Ressun mielikuvitusseikkailuja ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankarina esittävä strippi vuodelta 1966. Ressun koirankoppi nähtiin aina samasta kulmasta, ja Schulzin mukaan se muuttui lopulta esineenä varsin epätodelliseksi.

Tenavat kohosi vähitellen ilmiömäisen suosituksi sarjakuvaksi. Se esiintyi Time-lehden kansikuvassa 9. huhtikuuta 1965 ja Life-lehden kannessa 17. maaliskuuta 1967.[25] Merkittävä muutos sarjassa 1960-luvun aikana oli Ressun kohoaminen yhä näkyvämpään ja hallitsevampaan rooliin ja hahmon kehittyminen koko ajan ihmismäisemmäksi.[26] Varsinkin syksystä 1965 alkaen ilmestyneiden ”Ressu ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankarina” -aiheisten strippien on sanottu nostaneen Tenavien suosion aivan uudelle tasolle, jolloin sarjan ympärille syntyi ennennäkemätön villitys.[27]

Vuoden 1969 Apollo 10 -kuulennolla komentomoduuli nimettiin Charlie Browniksi ja kuumoduuli Snoopyksi Schulzin hahmojen mukaan, ja lisäksi Nasa käytti Ressua astronauttien turvallisuusohjelman virallisena maskottina.[25][28] Vuosien 1968 ja 1972 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa joukko äänestäjiä äänesti Ressua write-in-ehdokkaana. Kalifornian osavaltio sääti tämän jälkeen lain, joka kielsi äänestämästä fiktiivistä hahmoa.[29] Lukijat kiintyivät muutenkin hyvin voimakkaasti Tenavien hahmoihin. Kun Schulz vuonna 1966 piirsi muutaman viikon jatkotarinan, jossa Eppu ja Tellu näyttivät muuttavan pois, hän sai läjittäin lukijakirjeitä, joissa ihmiset anelivat häntä palauttamaan hahmot sarjaan.[30]

Lisätäkseen omaa sananvaltaansa Tenavien lisensoimista koskeneissa asioissa Schulz perusti vuonna 1971 Charles M. Schulz Creative Development Corporationin[31] (nyk. Charles M. Schulz Creative Associates). Vuodesta 1974 alkaen hän kävi United Featuresin kanssa nihkeitä neuvotteluja saadakseen itselleen yksinoikeuden Tenavien sisältöön ja viimeisen sanan kaikkien lisenssien hyväksymiseen. Syndikaatti taipui vuonna 1980 Schulzin ehtoihin. Tällöin sovittiin myös, että Schulzin kuollessa tai jäädessä eläkkeelle Tenavia piirtämään ei palkattaisi ketään muuta.[32]

Tenavien arkipäivästripit ilmestyivät lähes neljän vuosikymmenen ajan neliruutuisessa formaatissa. Alun perin ruudut olivat hieman korkeuttaan leveämpiä, mutta vuonna 1956 niitä kavennettiin aavistuksen verran, ja vuonna 1975 ne muutettiin kokonaan neliönmuotoisiksi. Schulz kasvatti tekstauksen kokoa vuonna 1977.^lähde? Hän hylkäsi helmikuun 1988 lopussa neliruutuisen muodon. Sen jälkeen stripit olivat pääsääntöisesti kolmiruutuisia, mutta Schulz alkoi tehdä myös yksiruutuisia strippejä.[33] Vuodesta 1992 alkaen hän piirsi toisinaan myös strippejä, joissa oli repliikkien sijasta vain selittävä kuvateksti.[34]

Tenavia julkaisevien lehtien määrä nousi tuhanteen vuonna 1969 ja kahteentuhanteen vuonna 1983.[35] Ennen Tenavia vain kaksi muuta sarjaa oli ylittänyt tuhannen lehden rajan, Helmi ja Heikki ja vuonna 1965 Masi. Vuoteen 1984 mennessä Tenavat nousi Helmin ja Heikin ohi kaikkein laajalevikkisimmäksi sanomalehtisarjakuvaksi.[36] Se noteerattiin samana vuonna myös Guinnessin ennätyskirjassa ensimmäisenä kahdentuhannen lehden rajan rikkoneena sarjakuvana.[37] Schulzin kuollessa vuonna 2000 Tenavat ilmestyi noin 2 600 lehdessä 75 maassa 21 eri kielellä.[38] Uudemmista sanomalehtisarjoista ainoastaan Karvinen sekä Lassi ja Leevi onnistuivat yltämään lähelle Tenavien suosiota. Karvinen pääsi 1990-luvun alkuun mennessä melkein samoihin lehtimäärin,[39] mutta se ohitti Tenavat vasta Schulzin kuoleman jälkeen kymmenen vuotta myöhemmin.[40] Vaikka Tenavat olikin loppuun saakka maailman luetuin sanomalehtisarjakuva, monet arvioivat jo 1980-luvun lopulla sen vaikutuksen vähentyneen 1960-luvun ”hulluista vuosista”, jolloin uutuudenviehätys oli ollut voimakkaampi.[27]

Käytyään vuonna 1981 vaikeassa ohitusleikkauksessa Schulz alkoi kärsiä työkätensä vapinasta.[41] Tämän seurauksena hänen suora viivansa alkoi vähitellen muuttua vapisevaksi. Muutos näkyi 1990-luvulla entistä selkeämmin Tenavien piirrosjäljessä.[42] Schulz piti ainoan tauon sarjan piirtämisestä marras–joulukuussa 1997, ja se kesti viisi viikkoa, minä aikana lehdet julkaisivat vanhoja strippejä uusintoina.[43]

Schulz joutui lopettamaan sarjan piirtämisen, kun hänellä marraskuussa 1999 todettiin pitkälle kehittynyt syöpä. Selviämisennuste oli huono, ja syöpähoito vei häneltä voimat työskentelyyn. Schulz julkisti tiedon eläkkeellejäämisestään 14. joulukuuta. Schulzin ennen sairauskohtausta piirtämät Tenavien arkipäivästripit loppuivat 1. tammikuuta 2000 ja sunnuntaistripit 6. helmikuuta. Niiden jälkeen julkaistiin vielä niin sanottu jäähyväisstrippi, josta oli kaksi eri versiota, maanantaina 3. tammikuuta ilmestynyt arkipäiväversio ja 13. helmikuuta kaikkein viimeisimpänä Tenavat-strippinä ilmestynyt sunnuntaiversio. Se sisälsi Schulzin jäähyväisviestin lukijoilleen ja joukon aiemmista stripeistä poimittuja kuvia, jotka Schulzin alainen Paige Braddock yhdisteli Schulzin antamien ohjeiden mukaisesti, koska hän itse ei enää kyennyt piirtämään. Schulz kuoli sattumalta tämän viimeisen stripin julkaisua edeltäneenä yönä, joten se ilmestyi samaan aikaan hänen kuolinuutisensa kanssa.[44]

Jäähyväistripissä ilmestynyt Schulzin viesti lukijoille kuuluu seuraavasti: ”Rakkaat ystävät, minulla on ollut onni piirtää Jaska Jokusta ja hänen ystäviään lähes 50 vuotta. Se on ollut lapsuuteni unelmien täyttymys. Valitettavasti en enää pysty pitämään päivittäisen sarjakuvan vaatimaa aikataulua. Perheeni ei halua kenenkään toisen jatkavan Tenavia, ja sen vuoksi ilmoitan nyt eläkkeellejäämisestäni. Olen ollut vuosien varrella kiitollinen julkaisijoittemme uskollisuudesta ja sarjakuvan ihailijoiden ilmaisemasta rakkaudesta. Jaska Jokunen, Ressu, Eppu, Tellu... kuinka voisinkaan koskaan unohtaa heidät.” Viimeisen ruudun oikeassa alakulmassa Ressu istuu miettiväisenä kirjoituskoneensa ääressä.[45]

Tenavat-strippejä ilmestyi kaikkiaan 17 897, joista 15 391 oli arkipäivästrippejä ja 2 506 sunnuntaistrippejä.[38] Schulzin kuoltua monet lehdet ovat jatkaneet vanhojen Tenavat-strippien julkaisemista uusintoina. Syndikaatti on tarjonnut lehdille julkaistavaksi strippejä 1960-luvulta alkaen, mutta ei sarjan alkuvuosilta.[46]

United Features luopui Tenavista syksyllä 2010, ja sarjan levittäjäksi tuli 26. helmikuuta 2011 kilpaileva Universal Uclick -syndikaatti.[47] Sarja alkoi tämän jälkeen ilmestyä myös internetissä Univeral Uclickin omistamalla GoComics-sivustolla.[48] Vuoden 2015 ensimmäisellä viikolla GoComics alkoi julkaista Tenavat-strippejä alusta asti sarjan 65-vuotisjuhlan kunniaksi nimellä Peanuts Begins.[49]

Vaikka Schulz piirsi varsinaiset Tenavien sanomalehtistripit kokonaan itse, on olemassa myös muiden piirtämiä luvallisia Tenavat-sarjakuvia. Vuosina 1957–1964 Dell Comicsin julkaisemissa sarjakuvalehdissä Peanuts, Nancy, Tip Top ja Fritzi Ritz ilmestyi strippimuotoa pidempiä Tenavat-tarinoita. Niitä alettiin tilata, kun Dell Comics kyllästyi vuodesta 1952 jatkuneeseen vanhojen sanomalehtistrippien kierrättämiseen sarjakuvalehdissään. Koska Schulzilla ei riittänyt työaikaa näiden tarinoiden piirtämiseen, hän turvautui vanhojen työtovereidensa apuun, joihin oli tutustunut työskennellessään Art Instruction -piirustuskoulussa. Jim Sasseville, Dale Hale ja Tony Pocrnich toimivat peräjälkeen Schulzin ”haamupiirtäjinä”, ja heidän tekemänsä tarinat julkaistiin Schulzin nimissä. Kaikki kansikuvat sekä muutamat tarinoista olivat Schulzin itsensä piirtämiä. Yksitellen kaikki mainituista lehdistä kuitenkin lakkautettiin, joten erillisten Tenavat-sarjakuvien julkaisu stripin ulkopuolella päättyi vuonna 1964.[50][15]

Kiistellessään syndikaattinsa kanssa Tenavien oikeuksista Schulz uhkasi vuonna 1977 jättää sopimuksensa uusimatta, jos hänen ehtoihinsa ei suostuttaisi. Tällöin syndikaatti tilasi salaa sarjakuvapiirtäjä Al Plastinolta Tenavat-strippejä usean kuukauden ajalle, jotta Plastino voisi tarvittaessa korvata Schulzin, jos tämä toteuttaisi uhkauksensa. Kiista kuitenkin sovittiin, eikä Schulzille kerrottu mitään Plastinon piirtämistä stripeistä. Niiden olemassaolo paljastui julkisuuteen vasta vuosia myöhemmin.[32]

Tenavien mainoskäyttö kasvoi ajan myötä niin laajaksi, ettei Schulz voinut tehdä kaikkia mainospiirroksia eikä niissä aina voitu asiakkaiden toiveiden vuoksi käyttää myöskään Schulzin vanhoja piirroksia. Tämän vuoksi Schulz palkkasi studiolleen alaisia, jotka saivat luvan piirtää Tenavat-hahmojen kuvia mainoksiin hänen valvonnassaan.[51] Ennen kuolemaansa Schulz vielä hyväksyi tarkoin valitut taiteilijat, jotka saavat valvonnan alaisena tuottaa rajoitetusti kuvia lisenssituotteita varten.[52]

Yhdysvaltalainen sarjakuvalehtikustantaja Boom! Studios julkaisi uusia Tenavat-sarjakuvia Peanuts-nimisessä lehdessä, joka ilmestyi tammikuusta 2012[53] heinäkuuhun 2016, yhteensä 39 numeron verran[54]. Käsikirjoittajina ja piirtäjinä toimivat muun muassa Shane Houghton, Vicki Scott, Matt Whitlock ja Paige Braddock. Lehden tekijät ja Schulzin perikunta katsoivat, että lehdissä julkaistavat pidemmät sarjakuvatarinat ja strippisarjakuvat ovat kaksi eri ilmaisumuotoa, joten uudet sarjakuvat eivät näin ollen loukanneet Schulzin viimeistä tahtoa. Lisäksi Schulz salli eläessään Sassevillen ja Halen piirtää Tenavia Dell Comicsin lehtiin, ja uusien sarjojen julistettiin jatkavan samaa perinnettä. Itse sanomalehtistrippiä ei missään vaiheessa aiottu jatkaa. Uusissa tarinoissa pyrittiin mukailemaan Schulzin käyttämiä juoniaiheita.[51] Uusia hahmoja ei esitelty. Sen sijaan monia Schulzin hylkäämiä varhaisia hahmoja, kuten Pavea, Kieloa ja Lippeä käytettiin ahkerasti.

Muiden kuin Schulzin piirtämiä Tenavat-sarjoja ei ole suomennettu.

Pääartikkeli: Luettelo Tenavien hahmoista

Huomautukset

1. Useimmissa suomennoksissa Tellun perhe on ilman sukunimeä, mutta pari suomentajaa on käyttänyt sukunimeä Peltonen.
2. Varhaisimmissa suomennoksissa hahmon nimi on Jaana Jokunen (Sanoma Oy:n sarja 1.–4.).
3. Varhaisimmissa suomennoksissa hahmon nimi on Veikko tai Vili.
4. Kaustiseksi tunnistettavan nimettömän linnun ensimmäisenä esiintymisenä voidaan nähdä vaihtoehtoisesti 4.3.1966, 11.3.1966, 17.3.1966 tai usein mainittu 4.4.1967.

Schulz nimesi suuren osan Tenavien hahmoista tuntemiensa ihmisten mukaan. Charlie Brown oli eräs hänen työtovereistaan Art Instructionissa, samoin Epulle nimensä antanut Linus Maurer ja Kutrin esikuva Frieda Rich. Epun ja Tellun sukunimi van Pelt tuli pariskunnalta, joihin Schulz tutustui asuessaan 1950-luvun alussa vuoden ajan Colorado Springsissä Coloradossa.[72] Pave sai nimensä Schulzin lapsuudenystävältä Sherman ”Shermy” Plepleriltä.[73] Amadeuksen nimi tuli eräältä toiselta hänen tuntemaltaan pojalta, jonka sukunimi oli Schroeder (Schulz ei muistanut enää hänen etunimeään). Schulz nimesi monia satunnaisiakin sivuhahmoja tuntemiensa ihmisten mukaan.[68]

Joissain tapauksissa hahmot perustuivat todellisiin henkilöihin enemmän kuin vain nimensä osalta. Alkuperäisiin hahmoihin kuulunut Kielo (Patty) ja myöhemmin sarjaan ilmaantunut Piparminttu-Pipsa (Peppermint-Patty) saivat molemmat sekä nimensä että innoitusta Schulzin serkulta Patty Swansonilta. Piparminttu-Pipsan on sanottu muistuttaneen näistä hahmoista enemmän tosielämän esikuvaansa.[74] Pienen punatukkaisen tytön esikuvaksi mainitaan Donna Mae Johnson, jota Schulz oli kosinut vuonna 1950, mutta joka oli valinnut toisen miehen hänen sijastaan. Schulz itse vahvisti tämän käsityksen vuonna 1990 ilmestyneessä auktorisoidussa elämäkerrassa.[75]

Ressun pääesikuvaksi on mainittu Schulzin perheen 1930-luvulla omistama sekarotuinen Spike-koira.[38][76] Nimensä Spike antoi puolestaan Ressun veljelle Rempulle (Spike), jonka Schulz lisäsi sarjaan 1970-luvulla.[77]

Schulz vakuutti julkisuudessa, että hän lainasi todellisilta ihmisiltä vain nimen, mutta hahmot perustuivat hänen omaan luonteeseensa.[15] Myös omia lapsiaan ja perhettään hän käytti hahmojensa esikuvina oman kertomansa mukaan vain hyvin harvoin. Schulzin erään luonnehdinnan mukaan Jaska Jokunen edusti hänen taipumustaan toisaalta lepsuuteen ja toisaalta päättäväisyyteen, Tellu hänen sarkasmiaan, Eppu hänen ”outoja pikku ajatuksiaan”, Amadeus hänen perfektionismiaan ja omistautumistaan omalle taiteelleen ja Ressu hänen omanarvontuntoaan. Lippe edusti hänen ”pahimpia puoliaan”.[78]

Sarjan alkuvuosina Schulz piirsi toisinaan kuvan ulkopuolelle rajatuille aikuisille puhekuplia, mutta luopui myöhemmin tästäkin. Ruutu vuodelta 1953.

Tenavissa ei koskaan näytetty aikuisia eikä yleensä edes aikuisten puhekuplia näiden keskustellessa lasten kanssa. Poikkeuksen muodostavat kolme vuonna 1954 ilmestynyttä sunnuntaistrippiä, joissa Tellu osallistuu golf-turnaukseen ja taustalla näkyy aikuisia.[38][68] Schulzin mukaan kyseessä oli epäonnistunut kokeilu. Hänen mukaansa aikuiset rajautuivat alkujaan pois Tenavista, koska heille ”ei ollut tilaa” stripeissä, joissa lapset kuvattiin aina suoraan sivulta olevassa kuvakulmassa. Hän sanoi kuitenkin sarjan kehittyneen myöhemmin sisällöltään niin abstraktiksi, että aikuisten näyttäminen olisi tuhonnut sen idean kokonaan.[79] Tenavien vakiohahmoihin kuuluu joitain aikuisia, joita ei koskaan näytetä, kuten lasten vanhemmat ja opettajat, mutta sarjan myöhempinä vuosina heistä kerrottiin yhä harvemmin.[80]

Tenavat-animaatioissa kuvan ulkopuolelle rajatut aikuiset puhuvat instrumentaalisella ”kvaa kvaa” -äänellä, jota ainoastaan tarinoiden hahmot ymmärtävät. Ääni on tuotettu vaimennetulla vetopasuunalla.[81] Joissain 1980-luvulta alkaen tehdyissä animaatioissa ei enää oltu niin tarkkoja sarjan sisäisistä lainalaisuuksista, ja aikuisia saatettiin näyttää ohimennen.[82]

Tenavien hahmot asuvat samassa naapurustossa tarkemmin nimeämättömällä esikaupunkialueella Yhdysvalloissa.[83] Sarjasta ei selkeästi ilmene, missä päin maata he asuvat. Schulzin mukaan olisi ollut virhe sijoittaa heidät mihinkään tiettyyn paikkaan.[84] Muutamat stripit sisältävät kuitenkin mainintoja tunnistettavista paikoista. Yhdessä vuonna 1957 ilmestyneessä stripissä Tellu esittelee saamaansa palkintoa ”Hennepinin piirikunnan vuoden kiukkupussi” (Outstanding Fussbudget of Hennepin County). Hennepinin piirikunta on Schulzin silloista kotikaupunkia Minneapolisia ympäröivä piirikunta Minnesotan osavaltiossa. Vuonna 1963 ilmestyneessä tarinassa 5-niminen poika kertoo, että hänen isänsä on muuttanut perheen sukunimeksi 95472 postinumeron mukaan. Yhdysvaltain ZIP-koodi-järjestelmässä kyseinen postinumeroalue vastaa Kaliforniassa sijaitsevaa Sebastopolin kaupunkia, johon Schulz oli tuolloin muuttanut.[68]

Tenavat muistetaan lukuisista toistuvista vitseistään, jotka liittyvät usein hahmojen eksentrisiin persoonallisuuksiin ja esiintyivät loputtomina muunnelmina. Näitä ovat muun muassa Jaska Jokusen vaikeudet leijanlennätyksessä ja hänen ystäviensä muodostaman baseball-joukkueen katastrofaalisen huono menestys, Ressun mielikuvitusseikkailut erilaisten alter egojen hahmossa, Epun riippuvuus turvarievustaan ja hänen uskonsa halloween-yönä ilmestyvään ”Suureen kurpitsaan”, Tellun psykiatrinkoju sekä Amadeuksen fanaattinen Beethovenin ihailu.[85] Suuri osa toistuvista aiheista ilmaantui sarjaan sen ensimmäisen vuosikymmenen aikana.[86] Kuuluisin toistuva vitsi lienee niin sanottu jalkapallovitsi, josta Schulz piirsi uuden version aina kerran vuodessa syksyllä. Siinä Tellu pyytää Jaska Jokusta potkaisemaan amerikkalaista jalkapalloa, mutta kiskaisee sen viime hetkellä pois.[87] Vitsistä on Tenavissa kaikkiaan 36 versiota.[86]

Tenavissa on myös toistuvia visuaalisia vitsejä, esimerkiksi hahmojen taipumus kiepsahtaa liioitellusti taaksepäin, kun heille huudetaan päin naamaa.[85] Hahmot on myös usein kuvattu nojailemassa matalaan tiilimuuriin samalla kun he keskustelevat. Schulz keksi muurin, koska hänen mielestään olisi ollut sopimatonta näyttää lapsia istuskelemassa kadun reunassa, joka on lapsille vaarallinen paikka.[63]

Sunnuntaistrippi vuodelta 1961. Jaska Jokunen epäonnistuu jälleen. Koko stripin ainoa repliikki on Tenavien vakiolausahduksiin kuuluva ”sigh” (”huokaus”). Tässä vaiheessa Schulz oli jo pelkistänyt strippien taustat melko niukoiksi.

Schulzin mukaan Tenavissa käsitellään enemmän epäonnistumista kuin menestystä, koska ”tappio on paljon hauskempi kuin voitto” ja koska siihen on helpompi samaistua.[88] Toistuva aihe on myös yksipuolinen rakkaus, josta useat hahmot kärsivät, joskin kukin eri tavoin.[89] Schulzin mukaan hänen sarjassaan oli tiettyjä lainalaisuuksia: ”Kaikki rakkaussuhteet ovat yksipuolisia, kaikki baseball-ottelut hävitään, kaikki arvosanat ovat viitosia, Suuri kurpitsa ei koskaan saavu ja jalkapallo kiskaistaan aina pois”.[90] Schulz tosin rikkoi näitä ”lakeja” muutaman kerran varsinkin sarjan loppuvuosina. Esimerkiksi Jaska Jokunen onnistui vuonna 1993 johtamaan baseball-joukkueensa kaksi kertaa voittoon ja jalkapallovitsin viimeisessä versiossa vuonna 1999 jää avoimeksi, onnistuiko hän potkaisemaan palloa vai ei.[68]

Yksi Tenavissa toistuvista teemoista ovat sukupuolten päälaelleen käännetyt suhteet. Sarjassa tytöt ovat dominoivia ja usein ilkeitä, pojat heikkoja uhreja. Schulzin mukaan stereotypioiden kääntäminen päinvastaisiksi teki ilkeydestä hauskaa. ”Jos [sarjakuvassa] pikkupoika on ilkeä pikkutytölle, niin siinä ei ole mitään hauskaa – – mutta jos pikkutyttö on ilkeä pikkupojalle, niin siinä on jotain hauskaa.”[21]

Ressun mielikuvitusmaailman kehittyessä Schulz kykeni laajentamaan Tenavien aihepiiriä ja liittämään siihen viittauksia nuoruutensa seikkailusarjoihin ja -elokuviin. Schulzin elämäkerran kirjoittaneen Rheta Grimsley Johnsonin mukaan Schulz loi tällä tavalla ”sarjan sarjan sisälle”.[91]

Schulz ammensi Tenaviin paljon ideoita omasta elämästään ja kokemuksistaan, myös omasta lapsuudestaan. Kertomansa mukaan hän esimerkiksi oli lapsena ollut baseball-joukkueessa, joka hävisi kerran ottelun juoksuin 40–0.[92] Schulzin toisen elämäkerturin David Michaelisin mukaan Schulz pääsi yli nuoruutensa vaikeuksista, mutta ”projisoi nuoruutensa traumat kyllin kauas aikuisuuteensa niin, että niistä lopulta muodostui olennainen osa hänen taidettaan”.[93] Schulz sanoi käyttävänsä sarjassaan ”kaikkea mitä oli kokenut tai tuntenut”.[94] Monissa Tenavat-stripeissä hahmot kertovat vanhemmistaan tai isovanhemmistaan anekdootteja, jotka saivat innoituksensa Schulzin omista kokemuksista tai hänen sukulaisistaan. Esimerkiksi Jaska Jokusen parturi-isä viittaa Schulzin isään, joka myös oli parturi.[95][96] Samoin Schulzia innoittivat hänen lastensa ja perheenjäsentensä harrastukset.[22]

Tenavista muistetaan monia toistuvia lausahduksia ja hokemia. Niistä tunnetuimmat lienevät päivittely ”Good grief!” (”Hyvä tavaton!”), sadattelu ”Rats!” (”Pahus!”), huokausta kuvaava ”sigh”, haukkumasana ”blockhead” (”pölkkypää”) ja kauhunhuuto ”AAUGH” (suomennoksissa kirjoitusasu vaihtelee).

Oman lukunsa muodostaa Tenaviin usein yhdistettävä naiivi elämänviisaus ”Onni on lämmin koiranpentu” (Happiness is a warm puppy). Lausahdus esiintyi alun perin yhdessä, 25. huhtikuuta 1960 ilmestyneessä stripissä. Noudattaen hänelle tehtyä tarjousta Schulz julkaisi vuonna 1962 samannimisen, myyntimenestykseksi kohonneen kuvakirjan, joka siirsi Tenavien hahmot uuteen formaattiin ja teki lauseesta sarjan tavaramerkin. Lause muodostui ajan kuluessa lukuisten viittausten ja parodioiden kohteeksi. Schulz piirsi itsekin useita strippejä, joissa pilkattiin alkuperäisen ”Onni on lämmin koiranpentu” -stripin mutkatonta imelyyttä. Happiness is a Warm Puppy -kirjaa seurasi joukko samantyylisiä julkaisuja. Monet Tenavien fanit katsoivat hahmojen ”söpöyden” hyödyntämisen heikentävän sarjan todellisia ansioita, jotka piilivät pikemminkin sen terävyydessä ja armottomuudessa.[97] Happiness is a Warm Puppy -kirja on suomennettu kahdesti, vuonna 1972 nimellä Onni on lämpöinen koira ja vuonna 1984 nimellä Onni on lämpöinen koiranpentu. Otava julkaisi 1970- ja 1980-luvuilla suomeksi myös useita muita saman sarjan kirjoista.[98]

”Onni on [jokin vähäinen asia]” ja Ressun romaanikäsikirjoitusten toistuva aloituslause ”Oli synkkä ja myrskyinen yö” ovat tunnettuja suomen kieleenkin Tenavista levinneitä sanontoja.[99]

Termi security blanket (turvariepu) levisi ilmeisesti englannin kieleen Schulzin käytettyä sitä sarjassaan 1950-luvun puolivälistä alkaen.[100] Schulz viittasi haastatteluissa ylpeänä siihen, että hänen lanseeraamansa sana oli päätynyt sanakirjaan.[101]

Tenavat sisälsi monesti humoristisia viittauksia ajankohtaisiin ilmiöihin ja poliittisia kiistoja herättäneisiin aiheisiin, mutta Schulz vältteli aina ottamasta avoimesti kantaa tai valitsemasta puolta, niin sarjassaan kuin sen ulkopuolellakin.[102] Kertomansa mukaan hän ei halunnut loukata ihmisiä.[103] Ympäristönsuojelu ja naisurheilun edistäminen olivat niitä harvoja kiistanalaisia aiheita, joita Schulz puolusti avoimesti sarjassaan.[104] Hän otti kuitenkin joskus myös epäsuorasti kantaa joihinkin tärkeäksi kokemiinsa kysymyksiin sarjansa hahmojen kautta. Esimerkiksi tummaihoisen Samin ilmestyminen Tenaviin vuonna 1968 tulkittiin kannanotoksi rotukysymykseen.[25]

Schulz julkaisi vuonna 1963 stripin, jossa viitattiin korkeimman oikeuden päätökseen kieltää yhteisrukoilu kouluissa. Strippi oli tehty siten, että sekä koulurukoilun vastustajat että kannattajat tulkitsivat sen puolustavan omaa kantaansa. Schulzin pyynnöstä strippiä ei saanut julkaista uudelleen kummankaan osapuolen tarkoituksiin.[105] Vastaavan kohun aiheutti vuonna 1970 strippi, jossa Eppu puhuu syntymättömistä lapsista taivaassa. Sitä luultiin kannanotoksi ehkäisy- ja aborttikysymykseen ja tälläkin kertaa kiistan molemmat osapuolet katsoivat sen tukevan omaa kantaansa. Schulz kiisti stripin olleen viittaus näihin aiheisiin.[106]

Toisen maailmansodan kokeneena Schulz halusi pitää sodan ja veteraanien muistoa yllä. Vuodesta 1969 alkaen hän piirsi vuosittain kansallisena veteraanipäivänä 11. marraskuuta stripin, jossa Ressu kertoo juhlivansa veteraanipäivää yhdessä sota-ajan piirtäjäkuuluisuuden Bill Mauldinin kanssa.[107] Vuonna 1998 Schulz jopa kopioi yhteen näistä stripeistä Mauldinin sota-ajan piirroksissa esiintyneet Willie ja Joe -hahmot, mikä lienee ollut ainoa kerta, kun Schulz käytti Tenavissa jonkun toisen piirrosta.[108] Vuodesta 1993 alkaen Schulz piirsi myös joka vuosi Normandian maihinnousun päivänä 6. kesäkuuta niin sanotun D-Day-muistostripin, joissa kehotettiin lakonisesti lukijoita ”muistamaan”.[107]

Tenavat sisältää usein viittauksia Raamatun kertomuksiin ja sananlaskuihin, mikä on lisännyt monien vakaumuksellisten kristittyjen kiinnostusta sarjaa kohtaan. Sarjan hahmoista varsinkin Eppu lainaa usein Raamattua ja evankeliumeja. Schulzin tahdosta ensimmäiseen Tenavat-animaatioon, Jaska Jokusen jouluun, liitettiin kohtaus, jossa Eppu selittää joulun merkityksen lainaamalla Luukkaan evankeliumia.[109]

Schulz oli vakaumuksellinen kristitty, ja hän kuului pitkään Church of God -nimiseen kirkkoon. Muutettuaan Kaliforniaan hän kuitenkin etääntyi kirkostaan ja lopetti kokonaan kirkossa käymisen. Hänen uskonnolliset mielipiteensä muuttuivat 1960–1970-luvuilla paljon aiempaa vapaammiksi.[110] Vuonna 1987 antamassaan haastattelussa hän arveli olevansa tulossa sekulaariksi humanistiksi.[111] Schulzin mukaan Tenavat ei julistanut mitään uskontulkintaa ja oli pikemminkin ”antievankelinen” kuin evankelinen sarjakuva.[110] Hän halusi kuitenkin omien sanojensa mukaan käsitellä Raamattua sarjassa älykkäällä tavalla.[111] Schulz sanoi myös inhoavansa sitä, kuinka esimerkiksi Ville Vallaton rukoilee ja keskustelee Jumalan kanssa vekkuleista kepposistaan. Tällaiset sarjakuvat olivat Schulzin mielestä hyvin pinnallisia.[112] Tenavien myöhempinä vuosina Schulz piirsi myös monia strippejä, joissa arvosteltiin rahaa kerääviä tv-saarnaajia ja fundamentalistisia lahkoja.[113]

Otsikko Viikkosanomissa 24/1966.

Robert L. Short kirjoitti kaksi kirjaa, The Gospel according to Peanuts (1964) ja The Parables of Peanuts (1968), joissa hän kertoi Tenavista löytämistään teologisista viesteistä. Schulzista ja Shortista tuli ystäviä, mutta Schulzin mukaan Shortin kirjat eivät tosiasiassa analysoineet Tenavien sisältöä eivätkä vastanneet hänen uskonnollisia näkemyksiään, vaan Short ainoastaan käytti Tenavia välineenä omien käsitystensä ilmaisemiseen.[114] Shortin ensimmäinen kirja oli välitön myyntimenestys, ja Schulz arveli sen lisänneen myös Tenavien suosiota.[115] Suomessa Tenavia julkaisseessa Viikkosanomissa oli vuonna 1966 heti tuoreeltaan uutinen, joka oli käytännössä suoraa lainausta Shortin kirjasta.[116] Shortin ensimmäinen kirja julkaistiin suomeksi nimellä Tenavat totuuden tiellä vuonna 1967. Vuonna 2008 ilmestyi uusi suomennos nimellä Tenavien evankeliumi.[98]

Tenavien uskontoa käsitelleistä stripeistä julkaistiin vuonna 1984 kokoelma And the beagles and the bunnies shall lie down together: the theology in Peanuts. Se on suomennettu vuosina 2003 ja 2004 nimillä Ressun dogmatiikka ja Tenavien teologia[98].

Jotkut ovat arvelleet, että Tenavissa myös Epun usko Suureen kurpitsaan olisi uskonnon vertauskuva. Kun Schulz sai vuonna 1965 lukijakirjeen, jossa valitettiin Suuren kurpitsan olevan pyhäinhäväistys, Schulz vastasi olevansa samaa mieltä ja että hänen tarkoituksenaan oli itse asiassa vain osoittaa joulupukin olevan täsmälleen samaa.[117]

Pääartikkeli: Luettelo Tenavat-animaatioista

Tenavat-televisioanimaatioita on tehty vuoteen 2015 mennessä kaikkiaan 45.[38] Suosituimmiksi ovat Yhdysvalloissa muodostuneet niin sanotut juhlapäiväspesiaalit, jotka esitetään televisiossa säännöllisesti vuosittain tiettyinä juhlapäivinä ja jotka keräävät aina suuret katsojamäärät. CBS omisti niiden esitysoikeudet vuoteen 2001, jolloin ne siirtyivät kilpailevalle ABC-kanavalle.[161] Ensimmäinen televisioanimaatio, vuonna 1965 valmistunut Jaska Jokusen joulu oli Yhdysvalloissa kaikkien aikojen pitkäikäisin vuosittain uusittava piirretty ohjelma,[82] kunnes vuonna 2020 sen sekä halloween- ja kiitospäiväspesiaalien esitysoikeudet siirtyivät Apple TV+ -suoratoistopalvelulle.[162]

Televisiospesiaalien ohella Tenavista on tehty viisi pitkää animaatioelokuvaa teatterilevitykseen. Schulzin elinaikana valmistuivat Eläköön, Jaska Jokunen! (A Boy Named Charlie Brown, 1969), Ressu lähtee maailmalle (Snoopy, Come Home, 1972), Kisa on kova, Jaska Jokunen (Race for Your Life, Charlie Brown, 1977) ja Hyvää matkaa Jaska Jokunen (Bon Voyage, Charlie Brown (and Don't Come Back!!), 1980).[38] Vuonna 2012 Blue Sky Studios ja 20th Century Fox ryhtyivät tuottamaan viidettä pitkää animaatioelokuvaa, joka toteutettiin aiemmista Tenavat-animaatioista poiketen tietokoneanimaationa. Hankkeen takana olivat Charles M. Schulzin poika Craig Schulz oman poikansa kanssa.[163] Tenavat-elokuva (The Peanuts Movie) sai ensi-iltansa marraskuussa 2015.[164]

Vuosina 1983–1985 tehtiin myös kahden kauden ajan tv-sarjaa The Charlie Brown and Snoopy Show, jonka jaksot muodostuivat sarjakuvastrippeihin perustuneista lyhyistä sketseistä.[38] Sarjaa ei tehty enempää, koska Schulzin mukaan se tuotti hänelle liikaa ylimääräistä työtä.[165] Lisäksi vuonna 1988 tehtiin Yhdysvaltain historiasta kertonut opetuspainotteinen kahdeksanosainen minisarja This Is America, Charlie Brown.[38] Vuonna 2014 ranskalainen Normaal-animaatiostudio teki 500-osaisen sarjan 90 sekunnin mittaisia Tenavat-lyhytanimaatioita, jotka perustuvat kaikki Schulzin strippeihin.[166]

Ensimmäisen kerran Tenavien hahmot animoitiin tammikuusta 1960 alkaen esitettyihin Ford Falcon -tv-mainoksiin ja Fordin sponsoroiman Tennessee Ernie Ford Show -talkshow’n alkutunnukseen vuodesta 1959 alkaen.[167][38] Vuoden 1963 lopulla tuottaja Lee Mendelson teki Charles M. Schulzista kertovan dokumentin työnimellä A Boy Named Charlie Brown ja halusi liittää siihen lyhyen pätkän animaatiota. Animaation toteuttajaksi kutsuttiin aiemmista Ford-mainoksista vastannut Bill Meléndez, ja jazz-säveltäjä Vince Guaraldi sävelsi musiikin. Yhteistyö dokumentin tiimoilta johti siihen, että vuonna 1965 Mendelson tarjoutui tuottamaan Coca-Cola Companyn sponsoroiman joulu-tv-show’n Jaska Jokusen joulu (A Charlie Brown Christmas), jonka Schulz käsikirjoitti, Meléndez ohjasi ja Guaraldi sävelsi. Schulzin vaatimuksesta ohjelmassa ei käytetty taustanaurua ja siihen liitettiin uskonnollinen kohtaus, jossa Eppu siteeraa Luukkaan evankeliumia. CBS:n johto oli tyytymätön ohjelmaan, mutta päätti silti esittää sen. Jaska Jokusen joulu oli kuitenkin jo ensiesityksensä yhteydessä katsoja- ja arvostelumenestys. Se voitti Peabody-palkinnon ja parhaan lastenohjelman Primetime Emmy -palkinnon.[168]

Jaska Jokusen joulun jälkeen Lee Mendelson alkoi tuottaa lisää Tenavat-animaatiota tasaiseen tahtiin. Mendelson tuotti kaikki Tenavat-animaatiot aina vuonna 2006 valmistuneeseen He’s a Bully, Charlie Browniin asti. Ne myös tehtiin Bill Meléndezin animaatiostudiolla, ja hän ohjasi pääosan animaatioista. Lisäksi Meléndez näytteli Ressun ja Kaustisen ääntelyt kaikissa animaatioissa vuonna 2008 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.[38] Meléndez ohjasi animaatiot pitkään itse, mutta studionsa tuotantojen lisäännyttyä hän siirsi televisiospesiaalien ohjauksen 1970-luvulta alkaen pääosin alaisilleen. Ohjaajina toimivat tämän jälkeen Phil Roman, Sam Jaimes ja Larry Leichliter. Tärkein animaattori oli Meléndezin ohella Bill Littlejohn, joka työsti varsinkin Ressu-kohtauksia.[169] Schulz on kreditoitu yksinään lähes jokaisen elinaikanaan tehdyn Tenavat-animaation käsikirjoittajaksi.[170] Schulz ja Meléndez suunnittelivat yleensä animaatioiden juonet yhdessä ja muut tekivät niihin joskus lisäyksiä, mutta käsikirjoitusten on sanottu silti olleen pääosin Schulzin käsialaa. Osa juonista perustui lähes suoraan itse sarjakuvassa ilmestyneisiin tarinoihin, osa oli kokonaan uusia.[171] Viimeiset Schulzin elinaikana tehdyt Tenavat-animaatiot tehtiin 1990-luvulla suoraan videolevitykseen.[82]

Yksi Tenavat-animaatioiden tunnusmerkeistä aina Ford-mainoksista alkaen oli lapsiääninäyttelijöiden käyttö aikuisten sijasta, mikä alkuun oli alalla poikkeuksellista. Koska lapset kasvoivat muutamassa vuodessa ulos hahmoille sopivista äänistä, näyttelijät vaihdettiin yli kahteenkymmeneen kertaan vuosien kuluessa. Jaska Jokusen joulun suosion vuoksi myöhempiin animaatioihin pyrittiin löytämään lapsia, joiden äänet kuulostaisivat samalta kuin siinä käytetyt.[172]

Viisi Tenavat-animaatioita on voittanut Emmy-palkinnon: Jaska Jokusen joulu (paras lastenohjelma 1966), Jaska Jokusen kiitospäivä (Schulzin tekemä käsikirjoitus palkittiin lastenohjelmien sarjassa 1974), Olet reilu kaveri, Jaska Jokunen (paras lasten spesiaali 1976), Happy Anniversary, Charlie Brown (paras lasten asiaohjelma 1976) ja Elämä on sirkusta, Jaska Jokunen (paras animaatio 1981). Myös 23 muuta Tenavat-animaatiota oli Emmy-ehdokkaina. Lisäksi elokuva Eläköön Jaska Jokunen! sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta alkuperäisestä musikaalisävellyksestä.[82]

Ressu sai marraskuussa 2015 oman tähden Hollywood Walk of Famelle, Schulzille aiemmin myönnetyn tähden viereen.[173]

Animaatioiden myötä Vince Guaraldin jazz-musiikki alettiin yleisesti yhdistää Tenaviin. Erityisesti ”Linus and Lucy” -niminen pianokappale tunnetaan yleisesti Tenavien tunnusmusiikkina. Charles M. Schulz itse ei pitänyt jazzista lainkaan, vaan arvosti enemmän klassista musiikkia.[174] Guaraldi sävelsi musiikin kaikkiaan 15:een Tenavat-animaatioon ennen vuonna 1976 tapahtunutta kuolemaansa. Sen jälkeen animaatioiden säveltäjinä toimivat pääasiassa Ed Bogas ja Judy Munsen, kunnes Guaraldin musiikkia alettiin käyttää uudestaan vuodesta 1992 alkaen viimeisimmissä animaatioissa.[38] Guaraldin musiikkia on käytetty paikoin myös vuoden 2015 Tenavat-elokuvassa, joskin pääosan sen musiikista on säveltänyt Christophe Beck.[175] Ressu lähtee maailmalle -elokuvassa on Shermanin veljesten säveltämä musiikki ja This Is America, Charlie Brown -sarjassa käytettiin jokaisessa jaksossa eri säveltäjää.[176] Toistaiseksi viimeisin televisioanimaatio on 2011 valmistunut Onni on lämmin riepu, Jaska Jokunen, jonka musiikin sävelsi Mark Mothersbaugh.[38]

Vuonna 1992 Warner Bros. -studio hankki Schulzilta oikeudet oikeilla näyttelijöillä toteutettavaan Tenavat-elokuvaan, jonka käsikirjoittajaksi palkattiin perhekomedioillaan menestynyt John Hughes.[177] Hanke tiettävästi haudattiin Hughesin käsikirjoittaman elokuvan Ville Vallaton saatua seuraavana vuonna huonon vastaanoton.[178]

• Täydelliset Tenavat: 1950–1952. (The Complete Peanuts: 1950 to 1952, 2004.) Suom. Juhani Tolvanen. Tampere: Egmont, 2007. ISBN 978-952-469-737-8.
• Täydelliset Tenavat: 1953–1954. (The Complete Peanuts: 1953 to 1954, 2004.) Suom. Juhani Tolvanen. Tampere: Egmont, 2008. ISBN 978-952-469-912-9.
• The Complete Peanuts: 1955 to 1956. Seattle: Fantagraphics, 2005. ISBN 1-56097-647-0.
• The Complete Peanuts: 1957 to 1958. Seattle: Fantagraphics, 2005. ISBN 1-56097-670-5.
• The Complete Peanuts: 1959 to 1960. Seattle: Fantagraphics, 2006. ISBN 1-56097-671-3.
• The Complete Peanuts: 1961 to 1962. Seattle: Fantagraphics, 2006. ISBN 1-56097-672-1.
• The Complete Peanuts: 1963 to 1964. Seattle: Fantagraphics, 2007. ISBN 1-56097-723-X.
• The Complete Peanuts: 1965 to 1966. Seattle: Fantagraphics, 2007. ISBN 1-56097-724-8.
• The Complete Peanuts: 1967 to 1968. Seattle: Fantagraphics, 2008. ISBN 1-56097-826-0.
• The Complete Peanuts: 1969 to 1970. Seattle: Fantagraphics, 2008. ISBN 1-56097-827-9.
• The Complete Peanuts: 1971 to 1972. Seattle: Fantagraphics, 2009. ISBN 1-60699-145-0.
• The Complete Peanuts: 1973 to 1974. Seattle: Fantagraphics, 2009. ISBN 1-60699-286-4.
• The Complete Peanuts: 1975 to 1976. Seattle: Fantagraphics, 2010. ISBN 1-60699-345-3.
• The Complete Peanuts: 1977 to 1978. Seattle: Fantagraphics, 2010. ISBN 1-60699-375-5.
• The Complete Peanuts: 1979 to 1980. Seattle: Fantagraphics, 2011. ISBN 1-60699-438-7.
• The Complete Peanuts: 1981 to 1982. Seattle: Fantagraphics, 2011. ISBN 1-60699-471-9.
• The Complete Peanuts: 1983 to 1984. Seattle: Fantagraphics, 2012. ISBN 1-60699-523-5.
• The Complete Peanuts: 1985 to 1986. Seattle: Fantagraphics, 2012. ISBN 1-60699-572-3.
• The Complete Peanuts: 1987 to 1988. Seattle: Fantagraphics, 2012. ISBN 1-60699-634-7.
• The Complete Peanuts: 1989 to 1990. Seattle: Fantagraphics, 2013. ISBN 1-60699-680-0.
• The Complete Peanuts: 1991 to 1992. Seattle: Fantagraphics, 2013. ISBN 1-60699-726-2.
• The Complete Peanuts: 1993 to 1994. Seattle: Fantagraphics, 2014. ISBN 1-60699-773-4.
• The Complete Peanuts: 1995 to 1996. Seattle: Fantagraphics, 2015. ISBN 1-60699-818-8.
• The Complete Peanuts: 1997 to 1998. Seattle: Fantagraphics, 2015. ISBN 1-60699-860-9.
• The Complete Peanuts: 1999 to 2000. Seattle: Fantagraphics, 2016. ISBN 1-60699-913-3.
• The Complete Peanuts: Comics and Stories. Seattle: Fantagraphics, 2016. ISBN 1-60699-957-5.

• Ressu ja Punainen paroni. Suom. Juhani Tolvanen. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 951-1-18658-2.
• Tenavat: Ystävien kesken: Juhlitaan Tenavia 60 vuotta. Suom. Juhani Tolvanen. Helsingissä: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-24557-5.