Tellervo (nimi)

Tellervo on suomalainen naisen etunimi, joka on omaksuttu Kalevalasta.[1]

Tellervo
Nimipäivä  
 suomenkielinen 13. huhtikuuta
 ruotsinkielinen
 ortodoksinen
Muunnelmia Tellu, Telle, Telli, Telluska, Tellukka
Vastineita eri kielissä
Nimen alkuperä Kalevalan Tellervo; nimi pohjautunee Pellervoon

Kalevalassa esiintyy kultahiuksinen metsänneito Tellervo, joka paimentaa metsänjumala Tapion karjaa. Hänet mainitaan kerran myös Tapion vaimona. Nimi Tellervo on ilmeisesti muodostettu miespuolisen vastineensa Pellervon pohjalta. Kalevalan Pellervo eli Sampsa Pellervoinen on puiden kylväjä ja laivapuun etsijä, jota on toisinaan pidetty Tapion poikana ja kasvillisuuden jumalana.[2][3]

Tellervo on tullut etunimenä käyttöön kansallisromanttisella kaudella. Sitä on ehdotettu ristimänimeksi jo 1860-luvulla. Suomalaiseen almanakkaan nimi lisättiin vuonna 1908, josta lähtien Tellervon päivää on vietetty 13. huhtikuuta.[4]

Vuoden 2019 loppuun mennessä nimi Tellervo on Suomessa annettu 46 566 naiselle ja 1900-luvun alkupuolella myös noin 50 miehelle.[5] Suosionsa huipulla nimi on ollut 1920–1950-luvuilla. Se on ollut tavallinen varsinkin jälkimmäisenä etunimenä.[4]

Tellervosta käytettyjä puhuttelumuotoja ovat muun muassa Tellu ja Telle.[4]

Tunnettuja Tellervoja ja Telluja

Kuvitteellisia Tellervoja ja Telluja

Tellervo mytologiassa

Nimi muissa yhteyksissä

Lähteet

  1. Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja, s. 211. Kolmas tarkistettu painos. Toim. Raisa Vuohelainen. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29400-4.
  2. Suuri etunimikirja, s. 211, 440.
  3. Vilkuna, Kustaa: Etunimet, s. 180–181, 226. Viides painos. Toim. Pirjo Mikkonen. Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-18892-6.
  4. Etunimet, s. 226.
  5. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 13.4.2021.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.