Telakkakriisi

Telakkakriisillä tarkoitetaan perinteisten teollisuusmaiden telakoita 1970- ja 1980-luvuilla kohdannutta kannattavuuskriisiä Aasian nousevien laivanrakennusmaiden kilpailun edessä.

Kriisin taustat

1970-luvulla Japani alkoi vallata rahtilaivojen ja tankkerien markkinoita edullisilla hinnoillaan. Eurooppalaisten telakoiden vastaus tähän oli hintojen dumppaus. Laivanrakennus oli suuri työllistäjä, joten monet valtiot tukivat telakoita rahallisesti kompensoidakseen tappioita.

1980-luvulle tultaessa myös Japanin telakat alkoivat olla vaikeuksissa Etelä-Korean ja Taiwanin telakoiden hintakilpailussa[1]. Vuonna 1984 Japanin markkinaosuus maailman telakkamarkkinoista oli 55 %, Etelä-Korean 15 % ja Länsi-Euroopan enää 14 %. Eurooppalaisille tämä merkitsi 10 prosenttiyksikön laskua vuodesta 1980. Alaa vaivasi ylikapasiteetti, laskeva tilauskanta ja epäterve kilpailu. Tämän lisäksi kustannukset nousivat nopeasti.[2]

Telakkakriisi maailmalla
Kockumin telakan nosturi helmikuussa 2000. Nosturi on maailman suurin; sen nostokapasiteetti on 1 500 tonnia. Se siirrettiin myöhemmin Ulsanin telakalle Etelä-Koreaan.

1970-luvulla Euroopassa suljettiin telakoita tiheään tahtiin tai ne kansallistettiin, kuten maineikas brittiläinen Harland and Wolff.

Kaukoidän telakoiden vahvinta aluetta olivat rahtialukset, ja juuri näihin alustyyppeihin erikoistuneet telakat joutuivat ensimmäisinä pulaan. Ruotsalaistelakat Kockums, Götaverken ja Öresundsvarvet yrittivät haastaa japanilaiset bulkkituotannossa. Tuottavuutta yritettiin parantaa kehittämällä laivanrakennusta sarjavalmistuksenomaiseen suuntaan. Myös Ruotsissa valtio pumppasi rahaa telakkateollisuuteen; vuosina 1978–1979 valtio tuki telakoita 214 000 kruunulla työläistä kohden. Summa oli kaksinkertainen verrattuna normaalin työläisen vuotuisiin palkkakustannuksiin.[3] Öresundsvarvet suljettiin jo 1970-luvulla ja Kockums, joka kerran oli maailman suurin telakka, suljettiin vuonna 1986.

Telakkakriisi Suomessa

Suomen ja Neuvostoliiton välinen bilateraalinen kauppa viivytti telakkakriisin saapumista jonkin verran, vaikka telakoita olikin jo autettu aiemmin erilaisin tukitoimenpitein. Vielä 1980-luvun alussa Suomen telakoiden tilauskanta oli kohtuullinen. Lisäksi suomalaistelakat olivat erikoistuneet korkeamman jalostusasteen aluksiin kuten matkustajalaivoihin, joiden markkinoilla kilpailu ei ollut aivan yhtä kovaa. 1980-luvun puolivälissä Neuvostoliiton kaupan ehtyessä telakkakriisi kuitenkin ulottui Suomeen.

Tehokkuutta yritettiin hakea yhdistämällä Wärtsilän ja Valmetin telakat vuoden 1987 alusta. Fuusion tuloksena syntyi Wärtsilä Meriteollisuus. Vaikka kapasiteettia karsittiin ja tilauksia onnistuttiin saamaan, yhtiö ajautui konkurssiin 1989 muun muassa huonon kannattavuuden tähden. Yrityksen raunioille perustettiin valtio-omisteinen Masa-Yards, joka myytiin pian norjalaisyritys Kværnerille. Yritys on tämän jälkeen vaihtanut omistajaa pariinkin otteeseen mutta jatkaa laivanrakennusta edelleen kannattavasti.

Ainoat telakkakriisistä ehjin nahoin selvinneet suomalaistelakat olivat Hollming ja Rauma-Repola Raumalla. Ne yhdistyivät 1990-luvulla Finnyardsiksi, jonka norjalainen Aker myöhemmin osti.

Lähteet
  1. Utterström, Lennart: Telakkateollisuuden kriisi uhkaa Japania. Helsingin Sanomat, 18.7.1982, s. 18. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 10.1.2021.
  2. Nils von Knorring: Aurajoen veistämöt ja telakat, s. 138. Vaasa: Schildts Förlags Ab, Espoo, 1995. ISBN 951-50-0735-6.
  3. Kirjahylly: Johan Myhrman: Hur Sverige blev rikt

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.